Nyt se on tapahtunut.
Vietimme tänään siskoni synttäreitä koko perheen voimin. Kylässä ollessamme tapahtui jotain kummallista; Kakkonen alkoi viihtyä tässä maailmassa. Siitä tuli yhtäkkiä sellainen superiloinen ja tyytyväinen vauva, joka ensin jutteli sohvatyynyille (en mä sanonut että siitä fiksu vauva tuli) monta tyytyväistä minuuttia, ja jatkoi siitä suoraan todella iloiseen seurusteluun äitinsä kanssa. Hymyjä ja melkein naurujakin jaeltiin todella isolla kädellä.
Olin tästä niin käsittämättömän häkeltynyt, iloinen ja peloissani (nyt ei saa tehdä mitään ettei se lopeta), että toistelin vaan koko ajan ”voi että miten ihana olet! Niin iloinen!” ja lopulta jopa useaan otteseen sekä Insinöörille että muille vieraille ”siis kato nyt tätä, kato miten iloinen! Näytä isillekin vielä toi hymy, oi miten söpö!”. Huumassani ihmettelin hiukan Insinöörin nuivaa vastaanottoa mutta jatkoin lepertelyäni. Pisteeksi i:in päälle bebe söi tämän jälkeen tyytyväisenä hetken ja nukahti sitten levolliseen uneen rinnalle. Täydellinen lapsi siis.
Mutta kotimatkalla kävi ilmi alla piillyt katastrofi. Hehkutin vielä kerran Insinöörille, miten ihana vauva Kakkonen tänään olikaan. Ja Insinööri paljasti totuuden: ”joo ja sä olit just sellainen Ärsyttävä Äiti, joka hehkuttaa vauvaansa kovaan ääneen ja pyytää kaikkia katsomaan miten ihana se on”.
Apua, niin olinkin.
 |
| Case example: Ällö Äiti ja Ällö Isi. Kuvan onnellinen perhe ei liity tapaukseen. (Kuva Google) |
P.s. Juhlissa oli myös minulle entuudestaan tuntematon ihminen, joka sanoi kätellessä ”niin sun blogia mä olenkin sitten vissiin lukenut.” Ihan hiukan hämmentävä fiilis. Terkut vaan M:lle, kiva oli tavata ja tsemppiä odotukseen. Ei tää niin kamalaa ole 🙂