Lastenkasvatuksessa olisi hirveän tärkeää olla johdonmukainen. Meillä ei olla. On ennemmin sääntö kuin poikkeus että jossain kohtaa päivää havahdumme Insinöörin kanssa johonkin ai joo pitäisi varmaan -tunteeseen. ”Hampaat pitäisi vielä harjata”, ”hei nyt olis jo kylpyaika” ja ”hetkinen lähditkö sä nyt vaan kesken ruokailun pöydästä?”
En koe tästä suurta tuskaa. Meille on annettu lahjaksi kaksi helppoa lasta. Vekarat on pääsääntöisesti hyvin käyttäytyviä, hyväntuulisia ja hyvinvoivia lapsia, jopa epäjohdonmukaisten vanhempiensa kanssa. Välillä kuitenkin tietysti kirpaisee jossain tunnollisuussolussa kun mietin, että ei taaskaan oltu kovin johdonmukaisia tässä asiassa.
Mutta nyt olen antanut itselleni lopullisen synninpäästön! Perheessämme nimittäin leijuu eräs vahva johdonmukaisuuden olemus. Kakkonen. Kakkonen on virheettömän johdonmukainen omassa toiminnassaan. Koskaan ei tarvitse arvuutella, minkä mielipiteen ja käytösmallin Kakkonen valitsee – hän on johdonmukaisesti kaikkea vastaan. Näitä varmoja vastauksia hakiessa voi tuudittautua sellaiseen maailmassa on kaikki kohdallaan – tunteeseen. Tuttu on turvallista:
Minä: Hyvää yötä rakas!
Kakkonen: Ei ole hyvää yötä, on pahaa yötä!
M: Huomenta!
K: Älä! Mene nyt poit tiitä!
M: Noni, nyt lähdetään potkulautailemaan / tarhaan / SnadiStadiin / rannalle / isovanhemmille, laitetaan kengät jalkaan!
K: Ei! En halua kenkiä!
M: Hei nyt loppu se ruoan heittely. Vika varoitus ja sitten poistut pöydästä
K: Ei! Älä nyt tano mulle noin!
M: Olet kyllä ihana pieni poika
K: En ole pieni poika! Olen ito poika!
M: Rakastan sua
K: Ekkä lakatta! En lakatta tua!
M: Sitte yöppäri päälle, otetaan nää kolmet villasu…
K: EI! EI VILLATUKKIA POIT!!!
M: Nyt voi valita; laitetaanko pitkähihainen vai lyhythihainen paita?
K: Ei paitaa! Kukkamekko!
M: Ulos laitetaan kyllä takki kiinni, siellä on kylmä!
K: EI! Mä oon niinku buumkah, lotti auki! (=rotsi auki)
M: Hei Kakkon…
K: Ei! Ei! Ei! EIIIII!!!!!!!!!
Ah, lapset. Miten paljon iloa he elämääni tuovatkaan.