On käynyt tyyppilliset. Olen ottanut tavaksi tehdä lasten kanssa jotain, mitä minunkin vanhempani tekivät meidän kanssamme. Kaiken lisäksi siitä on syyttäminen siskoani.
Clickbait sikseen, kyseessä on lennosta keksityt iltasadut.
Niin paljon kuin kirjallisuutta rakastankin, tai ehkä juuri sen takia, en ole ikinä oikein jaksanut lukea lapsille iltasatuja. Tiedän, tiedän, kyseessä on pääsääntöisesti huonot sadut, mutta kun ei noi lapsetkaan ole jaksaneet kuunnella edes hyvin kirjoitettuja satuja, vaan ovat vaatineet jotain saamarin Puppea huonoine lauserakenteineen ja köyhine kielineen. Tai sitten halunneet toistoa, uudestaan ja uudestaan. Tai sitten halunneet toistoa, uudestaan ja uudestaan. Tai sitten halunneet toistoa, uudestaan ja uudestaan. Minä en.
Nyt lomalla satuimme kuulemaan Siskon aloittamaa hampaidenpesutarinaa Apinasta ja Norsusta. Ja siitä se sitten lähti. Lapasesta.
Aluksi varmaankin ihan normaalisti etenevä, Siskon keksimä tarina (jossa toki oli Norsu, joka piti banaaneista) päättyi lopulta muutaman yön jatkokertomusten nojalla Hondurasiin, jossa Apina ja Norsu kasvattivat sijoitusrahalla banaaniviljelmän, jossa alkoikin kasvaa banyynöita, tuota banaanin ja päärynän risteymää, joka on banaanin mallinen, mutta vihreä, ja jota voi haukata kuorineen. Nyt satu on jo siirtynyt Seepraan, joka haluaa kertoa lapsille, miten hänestä tuli mustavalkoraidallinen synnyttyään kuitenkin vihreäksi Seeprandiassa kaikkien muiden seeprojen tavoin. Tähän asti hänestä on tullut musta kovan salmiakin syömisen ansiosta, ja epäilen, että valkoiset raidat tulevat jostakin maalionnettomuudesta. Vielä en tiedä, koska en ole sitä kohtaa kertonut. Ja se tässä on parasta. Kun oikeasti keksii tarinaa kertoessaan, on sitä itsekin kiinnostunut tarinan kohtalosta. Vähän niin kuin freestyle räppiä, tosi paljon vähemmän coolisti vaan. Ja kaikista siisteintä on ottaa pieni miettimistauko juoneen sanomalla ”ja arvatkaa mitä?”, johon lapset aivan tohkeissaan ”mitä?!?!” ja sinä ehdit keksiä että se Norsu katkoikin lainaksi ostetulla machetellaan vahingossa kokonaisia banaanipuita yksittäisten terttujen sijaan.
Sanoista…sanoiksi, tässä tulee. Ensimmäinen lennosta keksitty osa tarinaa, jota voit jatkaa itse. Jokainen osa loppuu aina johonkin huikeaan cliffhangeriin, joten on sinun vastuullasi keksiä tarinaa eteenpäin seuraavana iltana, tietysti yhä hurjemmin kääntein.
Allaoleva tarina sai alkunsa Ykkösen antamista reunaehdoista: leijona, nuori, eläintarha. Hän osallistui myös jonkin verran tarinan etenemiseen. Tarina on kirjoitettu suunnilleen niin kuin se kerrottiin, joten älä ihmettele kummallisia lauseenrakenteita.
****
Valeäidin iltasatu, osa 1:
Tämä satu kertoo nuoresta leijonasta, joka asuu eläintarhassa. Se asuu ihan siinä vastikään musta-valkoraidalliseksi muuttuneen Seepran vieressä, banyynöitä kasvattaneiden Norsun ja Apinan vastapäätä. Niin ja siinä kulmilla asuu tietysti myös ne 100 uutta käärmeenpoikasta ja 50 uutta apinanpentua, jotka syntyivät silloin kun Norsu ja Apina olivat sillä hassulla retkellään.
No mutta, siitä leijonasta. Tämä leijona onkin vähän erityistapaus. Nimittäin arvatkaa mitä? (mitä?!) Siltä puuttuu kokonaan yksi jalka. Kyllä vain, sillä on vain kolme jalkaa. Sitä puuttuu vasen etujalka. Ei se sitä haittaa, se on aina ollut sellainen, eikä se osaa kaivata yhtä ylimääräistä jalkaa. Päinvastoin, sen mielestä on mahtavaa, ettei sen tarvitse nuolla yhtä montaa varpaanväliä kuin sen sisarusten, ja se tykkää huijata muita leijonia pukeutumalla vaaleanpunaiseen ja esittämällä flamingoa. Ne käy ihan kierroksilla joka kerta.
Vaikka leijona on vielä nuori, se on oppinut ihan kaiken saman, minkä sen sisaruksetkin osaa. Se juoksee, hyppii, painii, kaivaa, loikkii, kiipee, tanssii ja…niin, se tanssii. Tanssiikin muuten paljon paremmin kuin muut. Sen yhden puuttuvan jalan takia se on joutunut opettelemaan ihan uudenlaisen tasapainon ja siinä jäljelle jääneessä etujalassa on paljon enemmän voimaa kuin tavallisessa leijonan etutassussa. Tämä kaikki johtaa yhteen isoon etuun. Arvaatteko mihin? (mihin?!) No se on tietysti kulmakunnan paras B-Boy, breakdancaaja! Ihan niin kuin siinä Robinin musavideossa! Tämä leijona pyörii ja hyörii, keinuttaa peppua ja heiluttaa kättä paremmin kuin yksikään leijona, apina tai edes saukko koko eläintarhassa. Se on niin hyvä, että ihmiset tulevat katsomaan sitä jopa ulkomailta. Sen bravuuri on yhden jalan spinni, jossa se käyttää sitä yhtä etujalkaansa ikään kuin tolppana ja loput leijonasta pyörii sen ympäri.
Kerran sen esitystä tuli katsomaan yksi mies. Se mies oli ihan hiljaa. Se ei hymyillyt kertaakaan eikä se sanonut mitään. Se vaan katsoi. Tanssin lopussa mies lähti pois. Leijona tajusi, että mieheltä oli varmasti lähtenyt ääni pois, eikä voinut sanoa mitään. Häneltähän puuttui suukin (toim huom: tämä juonenkäänne powered by Ykkönen). Mutta kun mies oli lähtenyt, leijona löysi sen kohdalta lapun. Siihen oli piirretty kolmijalkainen leijona, pari pyörivää nuolta ja iso säkki, jossa oli jokin hassu kuvio. Miehen yrmeä, puhumaton kuva oli vielä lopuksi viimeisenä, ja sen vieressä puhelinnumero. Tai ei leijona tiennyt mikä se semmoinen palelinnumero on, mutta sen ystävä kirahvi osasi sen kertoa. Ilmeisesti äänetön mies halusi leijonan tekevän jotain numerolla, kirahvin mukaan leijonan pitäisi soittaa. Leijona ei ollut koskaan kuullut mistään muusta kuin suun soittamisesta, ja jotenkin hänestä tuntui, ettei äänetön mies osaisi sellaista asiaa pyytää.
Oli siis selvitettävä mitä se soittaminen oli. Leijona juoksi pää neljäntenä jalkana äitinsä luo kysymään lupaa pienelle retkelle.
…Ja huomenna teille selviää mitä siellä retkellä tapahtui.
****
That’s it. Aika huikea stoori – okei ei. Mutta meillä oli kivaa. Niin kivaa että näen jo urani huikeana lastenkirjailijana, jota Bleue voi sitten sujuvilla sanoillaan arvioida.