Hei Robin. Lähes nelivuotiaan poikani pyynnöstä kirjoitan nyt sinulle avoimen kirjeen. Kirje on pitkä, mutta niin on myös meidän perheemme matka kanssasi. Olemme oppineet viimeisimmästä DVD:stäsi että arvostat paljon käsintehtyä fanipostia. Valitettavasti kuitenkin poikani on vielä tosi pieni ja minä tosi kädetön, joten joudumme nyt tyytymään tällaiseen melko perinteiseen muotoon (kännykästäni löytyy toki tuntikaupalla videomateriaalia, jossa fanisi luo sinut uudestaan olohuoneeseemme, voimme toimittaa ne myöhemmin sinulle) tekstin muodossa.
Sinulla on ymmärrettävästi paljon faneja. Lukeudun itse niihin, samoin yllättävän moni noin kolmikymppinen ystäväni. Eihän tuota energiaa ja lahjaa toki voi olla ihailematta, ja itse muistan heti Frontside Olline kohdalla fiilistelleeni että vihdoin Suomessakin on lahjakas, ihailtava, oikea popidoli. Mutta takaisin siihen poikaani. Tiedän, että sinulla on paljon nuoria faneja, ja vielä enemmän todella intohimoisia faneja. Poikani ei ehkä sinun silmissäsi erotu suuresta ihailun massasta.
Minulle ja meille tämä Robin-fanitus on kuitenkin merkittävää. Se saattaa jopa määrittää tämän nuoren miehen kohtalon elämässään, niin vahvaa sitoutuminen sinuun ja musiikkiisi on ollut jo yli vuoden, ehkä kaksi. Voisi siis sanoa että puolet tämän miehen elämästä. Aikamoista. Ihailu alkoi puhtaasti musiikillisista syistä. Serkkupojan johdattamana löysimme Boom-kahin (joka oli muuten nimesi pitkään hänen mielessään) ja se oli menoa. Poikani ei ole tämän jälkeen juurikaan lastenlauluja halunnut kuulla. Hänen sydäntään lämmittää vain Boom-kah (sekä artisti että biisi) ja sittemmin kaikki mitä olet koskaan tallettanut meidän saatavillemme.
Nyt nelivuotissynttäreidensä kynnyksellä poikani on ymmärtänyt, että olet sittenkin ihan oikea, olemassa oleva olento. Synttärilahjaksi olemme tulossa katsomaan keikkaasi maaliskuussa, emmekä malttaisi odottaa. Jännityksen lomassa poikani piti tänään julistettasi naamansa edessä ja pyysi minulta ”laita tämä kuva musta Robinille ja kirjoita sille”. Kuvaa en saanut, mutta voin käyttää puolitoista vuotta vanhaa ihan samanlaisesta tilanteesta:
Alla olevassa kuvassa nähdään ensimmäinen versio tänään jokapäiväisestä näystä, josta halusimme hänen kanssaan sinulle kertoa: poikani elää ja esittää uudelleen kaiken, mitä sinusta näkee. Hän käyttäisi mielellään kaiken aikansa sinun keikkojesi katseluun, biisin kuunteluun ja kuvien katseluun. Sen tehtyään hän pyrkii toisintamaan kaiken näkemänsä mahdollisimman tarkasti:
Ensin hän roudaa, ihan itse. Niin kuin sinäkin vaikutat olevan, hän on varsin maanläheinen ja ahkerasti töitä tekevä artisti. Hän vie rummut oikeaan paikkaan ja asettaa sohvatyynyt tai tuolit riittävän pitkäksi lavaksi. Hän osoittaa yleisölle paikan. Hän pukee päälleen shortsit, mustan t-paidan jossa on kirjaimia tai mekon (”kun se menee lavalle siinä alussa siinä ti-ti. ti-ti. niin sillä on mekko” toim. huom. pitkä liivi) päälle auki olevan rotsin, ison korun käädyksi sekä tietysti eriparikengät. Lopulta hän ottaa jalkojensa alle rullattavan jakkaran (toim. huom. se toimittaa Olympiastadionin keikan segwayn virkaa), mikrofonin käteen ja keikka voi alkaa.
Keikat kestävät tyypillisesti juuri niin kauan kuin aikaa on. Hän pomppii, laulaa, huudattaa, spiikkaa, tanssii ja eläytyy. Hän tuo lavalle jopa Noora Karman taikatempun. Jos meno käy liian vauhdikkaaksi, ja laulaminen käy kaikesta hengästymisestä vaikeaksi, hän istahtaa hetkeksi lavan reunalla ja rauhoittuu balladiin. Tyypillisesti silloin lauletaan yleisön vahvalla avustuksella Puuttuva Palanen, toinen ikisuosikki. Tyyppi osaa tottakai kaikki biisit ja spiikit alusta loppuun ulkoa. Lyhyempiä vetoja keikoista vedetään myös päiväkodissa, lumikasojen päällä tai keskellä ruuhkabussia. Keikkojen välissä me katselemme keikkavideoitasi ja harjoitellaan niistä liikkeitä. Tai vain katselemme, musiikin voimasta nauttien. En tiennyt että näin voi olla, mutta tämä nelivuotias liikuttuu Paperilennokkia ja Lapin Kesää katsellessaan kyyneliin. Oletkohan oikeasti ymmärtänyt, miten suuri vaikutuksesi sinulla, musiikillasi ja äänelläsi on ihmiseen? Nuoreen ja vanhaan – itkeehän itse Veskukin tulkintasi kuulleessaan.
Kysyin tätä kirjoittaessani pienimmältä faniltasi, mitä haluaisit sanoa Robinille?
”Että Robin on ihana.”
Niinhän se on. Elämämme sisältö pyörii tällä hetkellä aika paljon yhden ihanan ja lahjakkaan turkulaisen ympärillä. Jos mitenkään koet sen mahdolliseksi, olisi mahtavaa saada postissa takaisin vaikka nimikirjoitus, tai uusi kuva. Nämä vanhat julisteet alkavat olla aika rikkirakastettuja.
Kiitos kaikesta ja nähdään keikalla! Me olemme se perhe, joka seisoo kaukana lavasta, hämmentyneenä ja tähden oikeasta kohtaamisesta järkyttyneinä.
Ps. kiitos ettet kiroile ja olet muutenkin mallikelpoinen esikuva. Voisitko välillä kuitenkin käyttää vaikka pipoa ja pitää sitä rotsia kiinni? Arvostaisin tätä apua jokapäiväiseen pukeutumiseemme.