Vuosi sitten googletin ”voiko kolmivuotiaan laittaa kerrossänkyyn nukkumaan”. Tuomio oli muistaakseni että vasta neljävuotias olisi sopiva, mutta päätin silti että screw them, me halutaan enemmän tilaa lastenhuoneeseen.
Saapui arki, ja vähän kaikenlaista. Jäi tekemättä. Kunnes lähdin sille kuuluisalla Puolan-matkalle, jonka aikana Insinööri sai ilmeisesti tylsyyden innoittamana aika monta asiaa ikuiselta to do -listalta pyyhittyä. Isoimpana asiana sen kerrossängyn.
Ja kas – eihän se niin vaikeaa ollutkaan! Keskiviikkona se tilattiin, tiistaina se tuli. Se koottiin yhden Insinöörin, kahden lapsen ja muutaman kaljan voimin (sillä aikaa kun minä höntsäilin muualla) saman iltana ja lapset siirtyi sinne riehumaan nukkumaan saman tien. Tänään möin vanhan pinnasängyn pois ja kannoin Ykkösen ison tytön sängyn olkkariin. Lopuksi käänsin kerrossängyn lastenhuoneessa oikealle paikalleen. Nyt meillä on kerrossänky, vähän enemmän Lebensraumia ja virallisesti kaksi tosi isoa lasta.
Kerrossänky näyttää tältä:
 |
| Kuva ja sänky: Veken kaluste |
Siellä lastenhuoneessa kuulostaa iltaisin tältä:
”kikakikakika!”
”hihihihihi!!”
”haluu alakeltaan! (tarkoittaa: yläkertaan)”
”kolin-kolin-kolin”
”kakkonen ota tää pupu!”
Olohuoneessa puolestaan kuulostaa tältä:
”nyt kumpikin pää tyynyyn niin kuin olisi jo!”
”Kakkonen, ei mitään kiipeilyjä! Takaisin sänkyyn!”
”Kello on hei kohta jo kymmenen!”
”…olikohan tää huonoin idea ikinä?”