Tiedän, että manaan jotain seuraavaa kuprua (= tautia, säätöä, uhmaa) tämän sanoessani, mutta ai hyvänen aika miten IHANIA mun kaikki lapset on.
Jotenkin tässä viime viikkoina on ollu niin paljon sellaisia hetkiä, joissa vaan fiilistelen sitä, miten kerta kaikkisen ihania nämä on. Ihaniahan ne aina on!
Nyt kuitenkin erityisesti kaksi pienintä on ollu jotenkin tosi hyvässä meiningissä – ne höpöttelee, kikattelee, leikkii keskenään (usein jopa kivasti), nauraa ja halii, eikä mitään jättimäistä vääntöä ole ollut kummankaan kanssa.
Nelonen on alkanut puhua tosi paljon ja siltä tulee niiiiin eeppisen söpöjä juttuja jatkuvasti!
Päiväkodissa oli vastannut jollekin autopaitaansa ihailleelle tyynesti, että ”minä rakastan autoja” (kysyin, rakastatko äitiäkin, niin ”ei”), kotona se hihkaisee ilahtuneena ”Wiiiii, minä lentän!” kun nostan sen pyyhekasan yli, ja käskee topakasti ottamaan rakkaan pehmolelunsa kultapandan halaukseen, kun sitä kuulemma sattui.
Joka päivä se myös sanoo itselleen ”Ei nattunut” kun töpeksii jotain ja nousee sieltä reippaasti ylös.
Kolmonen on erikoisessa kyselyiässä, jossa se ei niinkään kysy vaan sanoo, että ”puhuttaisko vähän autoista” ja sitten me puhutaan. Se osaa jostain käsittämättömästä syystä kertoa, mikä on hammaskiille ja mitä eroa on meteorilla ja meteoriitillä. Siihen tarttuu tieto kuin mustikkakeitto marmoriin!
Ja sitten on nämä hetket, jossa ne kahdestaan tekee jotain tavallaan vaarallista ja tyhmää, mutta niin hyvistä syistä että halkean söpöyteen: isosisko laastaroi veljen palaneet sormet tai ne rakentavat yhdessä jättimäisen seikkailuradan.
Piirtävät tussilla toistensa ihoon ja kisailevat illalla siitä, kuka mahtuu parhaiten syliin iltasadun ajaksi.
Mä tankkaan näitä kaikkia hetkiä jotenkin eri tavalla kuin ennen.
Tiedän kai niiden päättyvän pian; ihon muuttuvan kovemmaksi ja koipien kasvavan liian pitkäksi suhteessa mun sylin syvyyteen. Tiedän, etten ikuisesti saa antaa ”seitsemää suukkoa sun valitsemiin kohtiin” tai kertoa, miksi eläimillä on erilaiset turkit tai kuiskailla hiljaa kultapandan vieressä, ettei se vain herää kun viedään sitä yhdessä Nelosen sänkyyn päiväksi nukkumaan.
AH. On ne vain aina sen kaiken arvoisia tuhatkertaisesti.
ps. Isot taas on edelleen niin törkeän upeita ja taitavia kaikessa, että äänestäisin jo nyt presidentiksi. Harva asia ylpistää niin, kuin hienoksi kasvanut käärö.
.