Välillä on niitä päiviä kun miettii, että meneeköhän nyt vähän ylikierroksilla. Eilinen oli sellainen.
Toki jo päivällä saavutettu lievä hengenahdistuksen tila kertoi jotain kierrosten tasosta, ja ehkä myös ne kaksi kertaa peräkkäin unohdetut pysäköintimaksut (säästyin sentään ilman sakkoja, huh).
Mutta päivän grande finale oli kyllä toi lasten tarhasta haku. Kävi katsokaas niin, että sain aivan poikkeuksellisesti ne kaikki henkeä ahdistaneet työt sittenkin valmiiksi ihan ajallaan, klo 16.10. Tästä riemaistuneena kävin sitten siivoamaan työpöytää ja juttelemaan mukavia työkavereiden kanssa kun tässä kerrankin on aikaa. ”Täytyy vasta puoli viisi lähteä”, kerroin eräällekin joka tuli vielä hetkeksi mielipidettä kysymään. Että ehtiihän tässä.
Paitsi että puoli viisi ei pitänyt lähteä vaan silloin piti olla tarhalla. Niin kuin joka ikinen päivä viimeiset kaksi ja puoli vuotta.
Tuli vähän kiire. Eikä siihen auttanut se että juoksukävelin raivoikkaan rivakasti puolen kilometrin verran autoa hakemaan, vain muistaakseni että se oli siellä toimiston edessä.
Että hyvinhän se meni.