 |
| Kuva: Fitnesspenguin |
Pääsiäismaanantai oli kaunein koko vuonna. Aurinko paistoi, kadut oli kuivia, ja jopa Helsingissä oli lämmintä (tuuletonta). Mitä silloin tehdään? No mennään tietysti sisään hytisemään! Iso ja mahtava Märsky on rempassa, joten tutustuttiin tulevan kotikaupungin Espoon uudistettuun Tapiolan uimahalliin. Omat muistikuvani olivat nostalgisen pessimistisiä: Hieno talo, mutta eikö siellä ole sika kylmä ja huonot pukuhuoneet?
Kummassakin kohdassa olin todella väärässä. Uusittu halli oli edelleen upea rakennuksena (ikkunoista näkyy puita, ooh!) ja lisäksi sen luonteeseen oli ilmestynyt iso annos lapsiperhettä. Hallin takaosassa on nyt iso terapia-allas, joka oli melkeinpä jopa liian lämmin, ainakin rivakan uintisuorituksen jälkeen (150m, älkää musta nyt liikoja kuvitelko). Ekaa kertaa ikinä viihdyttiin koko perhe yhtä soittoa yli tunti altailla, kylmempien pitkien altaiden, terapia-altaiden, poreammeiden ja höyrysaunojen välillä vaihtaen.
Tilat oli siistit ja toimivat ja koko reissu todella halpa, vain aikuiset maksoivat 5€ nenä. Kahvila saa miinusta vähän pienestä valikoimasta ja tarpeettomasta kertakäyttöastioiden käytöstä, mutta ison plussa irtokarkkilaareista, joista olisi voinut ostaa ”sit vielä viidelläkymmenellä pennillä tota.” Kaiken kaikkiaan vahva suositus, kiva paikka! Ykkönen oppi jo melkein uimaan, ja Kakkonen loiskutteli puskat punaisena innosta alusta loppuun. Minä sain paljon kaivattua selän liikutusta ja muutaman hyvän naurun.
Sillä uimahallissa on parasta mummot! Tässä hallissa he olivat oikein atleettisia, rivakoita eläkeläisiä, jotka juttelivat reippaasti ja opastivat älylukon käytössä. Toki heillä oli kuitenkin myös sanansa sanottavanaan, kun erään perheen tuleva johtaja veti 25 minuutin operetin sävelessä ”Ei uikkarii pois!!!”. Vitsi että teki mieli sanoa niille silmiään pyöritteleville ”tää on tätä nykyaikaa kato” -rouville, että voi kun te ette vaan muista. Että on ne teidänkin kullannuput 60 vuotta sitten vetäneet paskahalvauksia.
Meidän tuleva johtajamme oli oikein hyväntuulinen ja tottelevainen alusta loppuun, ja opetti lisäksi mulle taas arvokkaan oppitunnin itsetunnon merkityksestä. Katsokaas, kun kyllä isossa altaassa voi ihan hyvin vetää ilman kellukkeita miten päin vain, vaikka ei vielä osaa uida. Yritin naiivisti vastustella, keksiä turhia esteitä, kertomalla että kun et osaa uida, joudut veden alle, ja veden alla ei pysty hengittää.
Vastaus oli täysin epäröimätön, luodinvarma ”Pystyyhän”.
Mikään ei kai ole mahdotonta, jos oikein uskoo. Näyttäisi siltä, että poikani on uskonut itselleen kidukset. Se on hyvä, sillä tämän postauksen tullessa eetteriin minä matkaan keskellä Itämerta kohti Tukholmaa. Mahdollisen merihädän tullessa tiedän sitten kenen kyytiin hypätä.