Upea luontokohde Tanskaan suuntautuvalle roadtripille – Møns Klint!
Møns Klint oli mun ihan ykköskohde heti, kun siitä kuulin. Mieletön rivi jyrkkä kalkkiseinämää, joka laskeutuu turkoosiin mereen rehevän, kiemurtelevan metsän keskeltä. Alhaalla kalkista valkoinen maa, hienoja kiviä, kauniin käpertyneitä kelopuita ja jopa fossiileja? Yes please!
Vierailun meinasi torpata sää ja aikataulut. Tänne ajaa Köpiksestä 1,5h ja meidän seuraavasta majapaikasta Roskildesta kaksi tuntia. Näytti siltä, että ainoa päivä, jolloin on riittävän hyvä keli, olisi sama, jolloin meidän pitäisi jo lähteä takaisin Ruotsiin eikä se olisi mitenkään tullut toimimaan. Surkuttelin ennen Roskildeen suuntaamista aamiaisella, että tää jäi nyt sitten välistä, voi harmi, ja Insinööri keksi, että lähdetään sinne nyt.
Niinhän me sitten tehtiin! Ajeltiin Roskilden sijaan neljä tuntia tänne (ja illalla kaksi takaisin Roskildeen), päästäksemme kokemaan tämä. Oli täysin sen arvoista❤️ saatiin hieno sää, vaikkakin paikalle olisi ehdottomasti pitänyt ehtiä aamupäivästä kun aurinko valaisee jyrkänteet valkoisiksi. Upea oli näinkin!
Löydettiin kalkkia ja jopa fossiileja, kerättiin muutama hieno kivi mukaan (sallittua) ja pidettiin pieni juomahetki meren äärellä.
Møns Klint vinkit
Møns Klint toimii hyvin lasten kanssa, pientenkin
Netissä luki, että tänne alas tulee 600 rappua ja mietittiin miten HC se on, mutta meidän laskujen mukaan tästä kohtaa olikin vain 422 rappua ja se meni ihan leikiten. 5v meni mennen tullen helposti koko matkan, pienin pääsi mukaan otettuun Tulaan kuitenkin nousun ajaksi, vaikka olisi kyllä jaksanut itsekin, veikkaan.
Rappuset on paikoin aika jyrkkiä ja askelmat kapeita, joten ihan keskittyä kyllä sai tässä ja jos on yhtään liikuntarajoitetta, luulen tämän olevan aika saavuttamaton kohde. Mikään huippu-urheilja ei tarvitse olla, levähdyspaikkojakin oli hyvin.
Tule aamulla, mutta varaudu kuumuuteen
Me päästiin paikalle vasta iltapäivän puolella, jolloin aurinko oli jo siirtynyt kallioiden ”väärälle puolelle”. Se oli sinänsä harmi, että silloin kallioiden valkoinen väri ei pääse ihan oikeuksiinsa, mutta sinänsä onni, ettemme paahtuneet. Muutamassa kohdassa, joissa aurinko vielä paistoi, huomasi kyllä, että täällä olisi megakuuma päivällä.
Ehdottomasti siis kunnolla vettä ja vähän ruokaakin mukaan, jotta energiat pysyy ylhäällä. Huomaa myös, ettei kännykän verkko välttämättä toimi täällä tai ainakin vaihtelee, kumpaan maahan liityt (mulla hyppäsi kännykkä välillä Saksan verkkoon), joten on hyvä kaikkien luontokohteiden tapaan olla mukana paperinen tai offline -kartta, ja kertoa jollekin että on täällä. Ylösnousu oli selvästi monelle vähän vanhemmalle aika koettelemus, joten vesi on ihan super tärkeää.
Geo center, kahvila ja vessat auki vain 11-18
Ylhäällä on luontotiedekeskus Geo Center ja sen yhteydessä hieno kahvila ja vessat, mutta huomioi, että nämä menee jo kuudelta kiinni. Rappusten yläpäässä on myös jätskikiska ja kiva leikkialue pienille. Itse kohde on silti toki avoinna vaikka ympäri vuorokauden, ja moni tulikin vasta illalliselle tai lasilliselle meidän lähtiessä.
Vessat oli itse asiassa auki vielä kun me lähdettiin kuuden jälkeen, mutta ehkä en jättäisi sitä viime hetkeen, koska puskapissapaikat on aika rajatut – etenkin alhaalla rannalla saa sitten varautua aika julkiseen pissaamiseen – tuli kokeiltua ihmisen kanssa jolla ”ei todellakaan ollut pissahätä” vielä ylhäällä.
Etsi fossiileja ja varaudu kalkkiin vaatteissa
Valkoise, huokoisen kalkkikiven sisällä voi olla fossiileja ja niitä saa ihan luvan kanssa etsiä ja ottaa mukaan löytäessään! Me löydettiin yksi simpukka ja jokin selkäranka, ehkä pieni kala yhdestä kivestä, vähänkö oli jännää! Muutenkin oli tosi kauniita kiviä rannalla paljon.
Rannalla on tosiaan kalkkikiveä paljon ja se tekee niin kuin kalkki tekee – jättää valkoista jälkeä. Kannattaa vähän harkita, mitä laittaa päälle. Ja joku pusero on hyvä olla mukana, jos kovat tuulet yllättää, mutta ainakin meillä oli enemmänkin kuuma.
Ei muuta kuin ihanaa retkeä, mä haluan vielä joskus palata tänne ja tehdä kunnon pitkiä kävelyjä pitkin reheviä metsiä!