Sain ystävältä sellaisen vihkosen, mihin voi joka aamu ja ilta kirjoittaa muutamia fiiliksiä ylös. Ajatus oli ihana, ”saat kirjoittaa jotain sellaista, mitä ei tarvitse julkaista” ja olen nyt sitä yrittänyt parina iltana ja aamuna kirjoitella.
Tänä aamuna kirjoitin sinne että olen kiitollinen siitä, että saan kirjoittaa työkseni. Se oli yllättävän iso oivallus mulle. Tämän viikon työlistalla on kirjan viimeisen version työstäminen, ja se on ihana tehtävä. Kustannustoimittajan viestiä odotellessa aion kaivaa vuosi sitten aloittamani feel good -romaanin raakileen ja katsoa, saisiko siitä tehtyä synopsiksen. Jos vaikka ensi vuonnakin saisi kirjoittaa työkseen!
Kaiken videoeditoinnin ohessa tuntuu vain niin ihanalta asettaa sormet naksuvalle näppikselle, ja katsoa mitä syntyy kun musta kohtaa valkoisen. Teksti on niin älytön juttu! Se on ei mitään ja tekee kaiken. Mustia koukeroita vain oikeastaan, ja silti niistä syntyy vaikka mitä.
Aamulla luin lukupiirin kirjaa, josta löytyi virke ”Parempi tottua minuun, ajattelin lintua kohti” ja sekin oli jotenkin upea. Että voi noin lyhyellä pätkällä saada lukija näkemään ja tuntemaan mitä edessä tapahtuisi. Hyvä kuvailu ei ole mun vahvuus, mutta nautin sen lukemisesta.
Oikeastaan olen tänä vuonna nauttinut juurikin tekstin miettimisestä. Sen tunnistamisesta, missä olen jo ihan ok ja missä voisi halutessaan kehittyä. Mitkä on oman tekstin vahvuudet ja mistä itse innostun.
Erityisesti se, mistä innostun, on tärkeää mulle. Kirjoitan pääosin itselleni ja omaksi ilokseni; niin blogia kuin kirjaa tai (mielestäni) hauskoja viestejä ystäville. Olen siis kiitollinen myös siitä, että vain kirjoittaminen ei ole mun työtä, koska arvaan, että se voisi alkaa vähän syödä sitä iloa.
Olen myös kiitollinen siitä, että vuonna 2012 melkein päähänpistona aloin kirjoittaa blogia. Sitä ennen en edes tiennyt, että pidän kirjoittamisesta ja nyt se on iso osa mun persoonaa.
Kirjoittamisesta ja kirjan julkaisemisesta kiinnostuneille suosittelen ehdottomasti Yellowface kirjaa, se oli mainio!
No niin, löysin sen romaani ekat liuskat koneelta, joten siirryn sitä ihmettelemään samalla kun odotan sähköpostin kilahdusta Sen Oikean Kirjani osalta! Iloa viikkoon ystävät! Jätän teille kuvana vielä terkut meidän mökiltä, joka sekin on tällä hetkellä suuren inspiraation ja muutosinnostuksen kohteena!
Jos he olisivat oikeasti ystäviä, Mia jatkaa päässään samalla kun Kati kertoo aikovansa pian jatkaa vielä hetken aiheesta poikien juhlakengät kunhan saa vähän kahvia koneeseen, kertoisin varmasti Katille etten oikeastaan enää halua tästä mitään.
En tahdo tätä kahvia, tätä kahvilaa, tätä kaupunkia, näitä töitä ja tätä elämää. En tätä ystävyyttä. Ajatus yllättää Mian vähän, miten se noin terävänä tulikaan, ruma ajatus törkeästi kysymättä sopiiko tulla.