Onneksi tämä sentään päättyy aina kädestä pitämiseen, tänään jopa hiljaa kuiskattuun ”minä lakattan tinua”.
Koska ilman noita kahta lieventävää asianhaaraa tämä liian usein toistuva, iltainen kaksituntinen olisi kyllä lähellä itseään kirjoittavaa lastensuojeluilmoitusta. Koska voi vittu saatana sentään, osaa olla yksi riehuva, huutava, tökkivä, siskoaan potkiva, älämölöilevä, ehkä vähäuninen lapsi olla rasittava.
Ja kyllä ei ole mitään kamalampaa tunnetta maailmassa kun hetkellisesti melkein vihata omaa lastaan.
Sitten voikin loppuillan itkeä sitä surua että voi noin ihanalle (nukkuvalle) lapselle olla yhtään vihainen, edes ärsyyntynyt. Mikun vikanihan se on, ettei sitä nukuta.
Onneksi on sana ”anteeksi”, onneksi on halit, onneksi on pusut. Onneksi edessä on huominen, parempi päivä. Onneksi on Insinööri, joka yleensä pidempihermoisena ottaa tämän tuskan multa pois.
Eihän tässä ole mitään järkeä. Asialle ryhdytään tekemään jotain oikeasti ihan heti kohta. Ensin vähän rauhoitun tässä näin.
Saakeli.