Kyllä täytyy kumista tyhjää tuolla mun päässä. Ei voi kukaan muu olla näin loputtoman tyhmä.
Vai olisiko jollekin muulle tullut mieleen yrittää ottaa valokuvia?
Kun taustalla on kaksi tuntia kestänyt nukutus. Toinen nukahti vihdoin kamalan tappelun kautta omaan sänkyyn, ja toinen pyöri imetyksen ja kanniskelun kautta lopulta rentoon uneen Anna Puun haastattelua kuunnellen (tänks!).
Ja siinä ylevyydentunnossani, itsestäni niin helvetin ylpeänä, päätin ottaa kuvan voidakseni kehuskella teille. Yksi kuva napattu, ei ongelmaa. Kun hiivin ottamaan toista, se havahtuu lattialaudan natinaan ja huomaa että tutti on tippunut. Pysähdyn niille sijoille. Älä herää, älä herää, älä herää.
Tiedätte kyllä, mitä tapahtui niiden kolmen sekunnin aikana kun syöksyin vaientamaan sen sillä saakelin tutilla. Kyllä vain, keittiössä majailevasta pinnasängystä alkaa lohduton itku.
Puoli tuntia myöhemmin meitä lohduttomia itkijöitä on kaksi: Yksi lapsi, jonka unet on törkeästi keskeytetty. Ja yksi mainittua lasta kanniskeleva, posket mustiksi itkenyt äiti, joka manaa ettei enää ikinä yritä mitään, käyttäen vain v-alkuisia sanoja.
Tässä nyt sit teille se saakelin kuva. Toivottavasti nautitte siitä oikein todella paljon.
