Olen saanut suuren kunnian laulaa ystäväni häissä kesällä. Aamulla kerroin Insinöörille aloittaneeni harjoittelun kuuntelemalla kyseistä kappaletta ja laulaa lurautin hieman esimerkiksi; ”se biisi menee niin kuin näin.” Harjoittelua on vissiin vielä hyvä tovi edessä, sillä Ykkönen ilmoitti ”äiti älä kilju”.
****
Kakkosen sanavarastoon lisättiin eilen ”hauva”. Hauva pääsee kunnioitetulle viidennelle sijalle varastossa, jonka ensimmäiset neljä sanaa varsin loogisesti olivat ”äiti”, ”kitta”, ”pupa” (pupu) ja ”baabapapa” (ymmärtänette).
****
Vintille on menossa Serkkutytön jäljiltä jo pieneksi jääneitä vauvan vaatteita. (Sopii muuten ihmetellä miten se on ylipäänsä mahdollista kun tyttö syntyi suunnilleen viikko sitten ja on edelleen ehkä maitotölkin kokoinen.) Tein sen virheen, että katsoin mitä laatikosta löytyy. Tästä seurasi muutaman minuutin ”voooooiii tääällä on täääääkin! Kato nyt miten söpö, ei tää kato enää mahdu sulle Ykkönen ollenkaan! Niisk miten iso susta on tullut”. Ykkönen otti kriisin paljon pragmaattisemmin ja totesi iloisesti ”ne mahtuu Jamonille!”. Niinpä kärräsin eilen kasan vaaleanpunaista ystäväni ihanalle pikkukinkulle, viisiviikkoiselle pikku tyttöselle.
****
Kanarianmatkalla näimme paljon ihmispatsaita, tiedättekö niitä pronssiseksi ”maalattuja” tyyppejä, jotka on paikallaan kunnes raha kilahtaa kirstuun? No, niitä on näemmä nyt Suomessakin. Ykkönen näki nimittäin tummaihoisen miehen puistossa ja totesi: ”kato Isi, patsas!”. Onneksi eivät sentään rahaa tarjonneet.
****
Maanantain tanssiesitykseen piti tosiaan niitä lippuja käydä ostamassa. Insinööri oli kertonut, että nyt mennään ostamaan liput Mummeille, Ugille ja Serkkupojalle, johon Ykkönen totesi hämmentyneenä, että Serkkupojallahan on jo lippu. Ihmeteltiin kovasti että miten niin, mutta emme saaneet pyynnöistä huolimatta lisäselvityksiä. Ratkaisu arvoitukseen ratkesi iltapäivällä kun Ykkönen kertoi minulle innoissaan että ”käytiin ostamassa Serkkupojalle uusi Suomen lippu!”.
****
Eräänä iltana pyysin Kakkosta menemään leipänsä kanssa keittiöön, siis pois olkkarin matolta. Kysymyshän oli toki täysin retorinen, pelkkää käytöstapojen opettamisen teeskentelyä. Jotain on kai kuitenkin mennyt perille, koska Ykkönen ojensi ”Niin Kakkonen, Edda (=ihana siivoojamme) on JUST siivonnut”.
****
”Mikä täällä haisee?” – Ykkönen, tavarat housussaan.
****
Hyvää viikonloppua kaikille, me lähdetään ihan tosi yllättäen taas mökille.