Olin viime vuoden viimeisinä viikkoina Arposen Tiinan kanssa puhumassa yksinäisyydestä Julian Melkein kaikki perheestä – podissa. Kerron kun se ilmestyy, oli musta kiinnostava keskustelu! Tulin sanoneeksi siellä jotakin tämän suuntaista:
Mulle yksinäisyys tekee sitä, että hävitän omat rajani. Kun näen muita ihmisiä, peilaan samalla itseäni heistä.
Tunnistan uudelleen, mistä asioista pidän, minkälainen olen ja mitä kaikkia puolia mussa on. Jos olen pitkään vain yksinäni, tai vain meidän oman perheen kesken, näkymäni muuttuu vähän kapeammaksi.
Jouloma kymmenine kohtaamisineen osoitti tämän täysin todeksi. En ole pitkään aikaan kokenut olevani niin kokonainen, kuin juuri nyt. Muistan paremmin, miksi tykkään joistain asioista ja miksi toiset ärsyttävät. Osaan rajata tarkemmin, mitä minä haluan.
Oli hätkähdyttävää huomata, miten tärkeää tämä mulle on! Muiden kohtaaminen yksin ja yhdessä oman perheen kanssa auttaa määrittelemään uudelleen omaa itseä ja muistamaan kaikki puolet itsestään.
Oman perheen kesken on hyvä ja ihana olla, mutta se on väistämättä vain osa minusta. Äiti ja vaimo ovat ne isoimmat osat musta, tietysti, mutta ei kaikki.
Ajattelen, että aina kun ehtii hetkenkin kohdata ihmisiä eri osa-alueista ja ajanjaksoista omaa elämää, saavuttaa jonkun uuden osan itsestäänkin.
Mulla oli ilo nähdä itseni monesta eri näkökulmasta lyhyen ajanjakson aikana, kun vierelläni vieraili koko joukko elämääni:
He, joiden kanssa tiedettiin tarkkaan, mitä joulupöytään kuuluu. Herneet pitää unohtua mikroon, kinkun laatua pitää kommentoida. Vain äidin tekemät on sitten ne oikeat piparit.
Hän, jonka kanssa kasvettiin aikuisiksi, pidettiin luvattomia juhlia ja jättimäinen metsä ympärillä muuttui pieneksi.
Hän, jonka kanssa loikattiin työelämään, äideiksi, aikuisiksi vastuunkantajiksi. Sekoilevista ylioppilaista väsyneiksi naisiksi.
Heitä, jotka eivät edes tiedä vanhoja nimiäni, mutta joiden kanssa olemme yhdessä alkaneet juurtua lastemme lapsuuden kotiin.
Hän, jonka kanssa teen töitä ja joka jakaa ne kaikista etuoikeutuimmat murheet – ja myös ajankohtaiset syvimmät.
Näin massiivista ihmisten tapaamista ei tietenkään ole mahdollista arjessa ylläpitää, eikä kaikille ole mahdollista nähdä oikein ketään ikinä.
Totta kai ihminen pärjää myös itsekseen tai oman perheen kesken, mutta mulle tää oli hyvä muistutus, että kun kerran olen siitä onnekas, että ihmisiä löytyy, mun kannattaa jatkossa pysyä vähän aktiivisempana ja oikeasti viettää niiden kanssa aikaa.
Se tekee mulle hyvää.
PS: Tämän tekstin voi lukea myös Substackissa, jonne julkaisen blogista valittuja paloja. Suosittelen kurkkaamaan sovelluksen ja Substackin, se on musta tosi kiinnostava tapa lukea blogeja! Siellä voit liittyä mun tilaajaksi ja saat kaikki uudet tekstit suoraan puhelimeen. Ne tulevat sovellukseen ja aina myös sähköposteina, mutta lupaan etten spämmää <3
Kuva: Dorit Salutskij