Halusin vain tulla kertomaan teille, ja erityisesti sinulle Kakkonen, että nyt olet taas aika ihana. Heräsit äsken vähän itkemään ja kysyit minun perääni. Ojensit kädet pitkästä aikaa ilmaan sylin merkeissä. Takerruit minuun taas niin kuin ihan hetki sitten pienempänä, melkein vauvana. Tulit viereen nukkumaan ja käperryit ihan kainaloon.
Ja nythän on niin ettei säälittävä äitisi saa enää unta. Pysyttelen hereillä ja ihastelen pieniä piirteitäsi. Levollisia kasvoja, joista on pois päivän mutrut. Pehmeitä kiharoita, jotka kutittelevat naamaani kaivautuessasi yhä lähemmäs, ihan kiinni, jatkuvaan kosketukseen. Käteni alla lepäävää hengittelevää mahaa ja pulleita käsiä, jotka ovat unen rauhasta pehmeinä, eivätkä jännity pyristellessään pois, eteenpäin, ylöspäin, itse.
Huomenna heräät varmaankin iloisen yllättyneenä siitä että elämäsi naiset ovat kummallekin puolellasi. Ja sitten lähdet taas touhuamaan itsenäisesti, apua kaipaamatta.
Se on ihan ok. Saat itsenäistyä. Nyt kun taas muistan, että on minullakin vielä aika suuri rooli tässä.
Hyvää yötä pieni tuhinakaksikkoni.