Sissipäivä

0 No tags Permalink

Heräsin aamulla siili kurkussa ja pato nenässä. Sairaspäivät on kuitenkin duunareita ja luusereita varten, joten mars ylös ja puuronkeittoon.

Aamiaisen jälkeen harjoiteltiin potalla istumista ja ilman vaippaa hengailua, saldona pari pissaa oikeaan paikkaan ja nolla väärään.

Antti Tuiskusta huolimatta puin itseni ja lapset tanakasti, ripustin toisen sellaiseen lapsentappajaan roikkumaan takkini alle ja toisen istutin pulkkaan. Tein hetken lumitöitä ja sain ulko-oven kiinnikin perässämme.

Illalla lumitöitä joutui tekemään jo joku muukin.
Kuva meidän ulko-ovesta sisältä katsottuna.

Kävimme jumpat, leikimme, söimme pullat ja selviydyimme vielä kotiinkin. Pulkkamäen kautta.

Iltapäivällä ostin yhdeltä istumalta, vauva rinnalla, puolet joululahjoista.

Sitten kävin hierojalla – jonka jouduin ensin päästämään ulkokautta ulos postiluukun kautta käydyn pelastuskeskustelun ja avainten toimittamisen jälkeen. Oli ovi turvonnu Antin pelossa kiinni. Se hieronta sattui muuten ihan perkeleesti, mutta teki todella eetvarttia.

Kotona teimme Ruokatorstaista, tuosta maailman pelottavimmasta ruokakirjasta, kalamureketta. Oli ihan sikkehyvää. Juotiin myös vähän viiniä, kun hieroja muistutti että tänään pitää juoda paljon.

Illalla nukutimme (tai siis Insinööri nukutti) kaksi lasta yhteen pienen pieneen huoneeseen.

Lopulta vietimme neljään pekkaan laatuaikaa – Insinööri, viskibassoksi muuttunut vaimonsa, loput viinistä ja Netflix.

Tämä päivä oli kaikkien Kalapäivien äiti, täynnä sissitekoja.

P.s. Stay tuned kaikkien aikojen kamalimman yön raportoinnissa. Eihän ne voi nukkua siellä hyvin koko yötä…
P.p.s Siskoni on luvannut synnyttää mulle tänään vielä kummitytön. Aika hiljaista on. Sillä on menny viikot sekaisin.

0 No tags Permalink

Muutama lisäys Murphyn tunnettuun lakiin

0 No tags Permalink

Kun lapsen leipä tippuu syöttötuolista, se ei ainoastaan laskeudu voipuoli alaspäin, vaan myös sinusta katsoen väärälle puolelle, niin että joudut nousemaan.

Kun olet saanut lapsen nukutettua tunnin taiston jälkeen, se herää sinun naksahtavaan vanhaan selkääsi kun yrität poistua.

Saat lapsen nukkumaan toisen tunnin taiston jälkeen. Raahustat onnellisena sänkyä kohti, mutta kompastut matkalla lattialle jätettyyn soivaan leluun. Vanhempi lapsi herää huutamaan, pienempikin herää paniikissa.

Body menee aina juoponnappiin.

Sinä ainoana päivänä, kun teillä on kiire jonnekin, yleensä surkeasti nukkuva lapsesi vetäisee kolmen tunnin päikkärit.

Vauvasi on oppinut seisomaan tukea vasten. Sillä aikaa, kun toteat puoliksi vitsillä ”pysy hetki siinä pystyssä” ja halaat kaveria,  vauva on kaatunut sohvapöytää päin naama edellä ja vetänyt alas kuoharilasin maidon.

Jos lapsiperheihmiset suunnittelevat tapaamista yli kahden vuorokauden päähän, joku tai kaikki seurueen jäsenistä sairastuu viimeistään sinä aamuna.

Vauvasi, joka ei koskaan edes puklaa, vetää kaarioksennukset lapsettoman pariskunnan kotona, jossa on upouusi karvamatto.

Se sama vauva vetää myös kolmet nipat ja kaksi muutakin oksennusta sinä päivänä, kun sinulla ei ollutkaan ylimääräisiä vaippoja ja vaatteita mukana.

Kotona hoidetun lapsen palatessa vihdoin terveenä muskariin, saat kuulla että siellä on havaittu kihomatoja. Jälkikäteen.

Sinä päivänä, kun et pukenut kurahousuja, lapsesi löytää elämän syvimmän olemuksen lammikosta. Ja sinulla on vaaleaa päällä.

Toppahaalari päällä, lapsi imetetty, vaunut ulkona, vedät kenkiä jalkaan. Tiedät kyllä, mikä vaippaan turahtaa juuri nyt. 

Kun olet juuri hakenut kännykkäsi huollosta ja maksanut siitä hyvä illalisen verran (viineineen), tiputat sen uudestaan kivilattialle.

Taistelet itsesi ja ne lapset talvitamineisiin, viet koko kiljuvan porukan myrskyn läpi kerhotalolle, jonka ovessa oleva lappu kertoo ettei kerhoa tänään ole.

Saat yllättävän vapaaillan lauantaina. Kaikki ystäväsi ovat matkoilla, kipeänä tai lapsenvahteina. Vietät illan ruokakaupassa ja nukahdat telkkarin ääreen yhdeksältä.

Kun 11 tunnin lennosta on takana kaksi tuntia, vierustoverisi ruokamyrkytys iskee. Ei kun silloinhan meillä ei ollut vielä lapsia…

Perheenne ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa oksennustauti iskee sinuunkin. Synnyttäessäsi toista lastanne.

Jos päätät lähteä yksin kahden lapsen kanssa pulkkamäkeen, tulet löytämään itsesi navakasta tuulesta, tukka silmillä, ripsarit otsassa, jäätynyt räkä poskilla, huutava vauva kainalossa, toinen pulkassa kitisemässä ja vaunut siinä kolmannessa kädessä kyntämässä kohti kauppaa. Tässä ei ole mitään lakia, kunhan puran vielä kiehuvaa ketutustani.

0 No tags Permalink

Täydelliset lapseni

0 No tags Permalink

Nyt on tehtävä tunnustus, pitkästä aikaa. Olen nimittäin vihdoin hyväksynyt sen tosiasian, että elämä on todella helppoa tällä hetkellä. Pahoittelen, seuraava tulee aiheuttamaan kateutta ja katkeruutta, tai sitten osaatte olla vain onnellisia mun puolesta.

Ensinnäkin, kuten olen jo vähän uskaltanut kertoa, Kakkonen on alkanut nukkumaan. Se nukkuu parhaimmillaan läpi yön heräämättä, huonoinakin öinä herää vain kerran. Toki se edelleen huutaa kuin riivattu, kun sitä yrittää nukuttaa, mutta jos laittaa korvatulpat korvaan, siitäkin selviää ilman vertavuotavia korvia. Sehän jo tiedettiin, että hereillä ollessaan Kakkonen on The Täydellinen Vauva: iloinen, hyvin syövä, seurallinen ja kaikin puolin ihana (tämä oli sitten täydellisen objektiivinen huomio täydellisestä lapsestani). Olen usein täällä sanonut, että jos se vain nukkuisi, se olisi aivan supervauva. No nyt se nukkuu, joten en valita. Se tekee hampaansakin huomaamatta, niin että eräs päivä vain huomasin sormessani olevan viiden hampaan jäljet. 

Tuoreempi huomio on se, että Ykkönen on myös oikeastaan aika täydellinen. Tai niin täydellinen kuin kaksivuotias vaan olla voi. Sillä viimeaikaisen tarkkailun jälkeen on pakko myöntää, että Ykkönen on tosi rauhallinen ja epätuhma uhmaikäinen (ja tähän lisään sitten jokaisen lauseen kohdalle disclaimerin ”vielä”. Tiedän kyllä, että tämä voi muuttua vaikka huomenna). Toki silläkin on hetkensä, mutta ne on jotenkin tosi maltillisia. Se ei ole esimerkiksi vielä kertaakaan vetänyt sellaisia hulluja itkupotkusylkiraivareita, joita olen monenkin kaksi-ja-vähän-päällevuotiaan nähnyt leikkipuistossa tekevän. Ja uskokaa tai älkää, en ole ikinä joutunut tappelemaan sen kanssa ulkovaatteiden pukemisesta. Pahimmillaankin se vaan heittäytyy ihan veltoksi, eikä auta ollenkaan. Mutta vastaan se ei ikinä taistele, eikä todellakaan yritä esimerkiksi riisua vaatteitaan pois. Päinvastoin, kesällä se oli ihan myrtsinä kun en aina antanut pitää hanskoja kädessä. Ja tottakai mekin pyörittelemme täällä silmiä välillä loputtomalta tuntuvalle ”en haluu” -mantralle, mutta sekään harvoin eskaloituu ihan oikeaksi kriisiksi. Ykkönen ei lyö, töni, potki tai pure (ihmisiä) oikeastaan ollenkaan. Se ei heittele tavaroita (kovaa) eikä ruokaa (pitkälle), eikä karkaa (nopeasti) autotielle. 

Se on oikeasti niin kiltti, että mulla on välillä tosi huono omatunto sille jäkättämisestä. Mutta täytyyhän kilttiäkin komentaa, jos se on tuhma, vaikka se sen tuhma aika pientä olisikin, eikö? Jos se vaan menee löysäksi eikä seiso kun puen haalaria, vs. lyö ja potki ja huuda mulle, olisi ehkä syytä olla kiitollinen eikä laittaa jäähylle. Mutta kun minä, elämän isoin auktoriteetti (hah), olen sanonut, että jos äitiä ei totella varoitustenkaan jälkeen, joutuu jäähylle. Niin sitten sinne on jouduttava. Ja jos mulla on selkä kipeä, myös se passiivinen vastaan laittaminen ketuttaa. Joten siellähän se eilen taas istui, olohuoneen tuolilla ihan liikkumatta, hiljaa nyyhkyttäen. Minä purin vessassa hammasta ja katsoin kellosta kaksi minuuttia toisen alkaessa jo minuutin kohdalla toiveikkaasti huutelemaan ”äiti helpottaa!”. Onneksi jäähyn jälkeen saa aina sen anteeksipyynnön ja ihanan halin, ja kaikilla on taas hyvä mieli. Mutta silti, joka kerta mietin, että se voisi myös istua jäähyllä sen takai että puri veljeään, tai löi minua, tai heitti lautasen rikki. Sen sijaan se istuu siellä sen takia että se oli eteisessä paikallaan, hiljaa. 

Lucky me, oikeasti.

 

0 No tags Permalink