Tietoa mainostajalle ›

Kolminkertainen uhmaikä

0 No tags Permalink

Olen vähän hukassa kasvatuksellisella tiellä, pitkästä aikaa. Havahduin tänään siihen, että Insinöörin aikomus lähteä puoleksi tunniksi pois kotoa juuri lounasajan kynnyksellä sai minut lievään paniikkiin. ”En mä selviä näiden kanssa ruoanlaitosta yksin”, ajattelin. Ja ihan syystä. Ruoka oli edelleen laittamatta kun Insinööri tuli takaisin.

Syitä on kaksi, yksi per lapsi. Kakkosella on menossa kaikkien aikojen oidipus-kompleksi, joka joko liittyy kipsiin tai sitten ei (todennäköisesti ei mutta kipsi pahentaa sitä). Ihan kaikkeen kelpaa vain ja ainoastaan äiti, ja äidin sylissä pitäisi olla vähintään 80% ajasta. Isi ei kelpaa maidon kaatajaksi, kadonneen pallon hakijaksi, syöttötuoliksi tai tietenkään lohduttavaksi syliksi. Emme tietenkään aina anna periksi tämän despootin vaatimuksille, mutta yleensä on helpompaa taipua ja kantaa tuota mteristä haukea kuin kuunnella sitä 5-500 minuutin raivohuutokonserttia.

Sitten se toinen. Se ei kuulosta yhtään MLL:n kuvailemalta tasaantuneelta tyypiltä, joka osoittaisi rakkautta ja ihailua vanhemmilleen mahtipontisesti. Enemmän se on se tyyppi, joka haistattaa mutsilleen pitkän peen juuri ennen kuin syöksyy huoneeseensa, pamauttaa oven perässään rikki ja alkaa vetää röökiä. Tuijotan tuota neljätoistavuotiaan oloista neljävuotiastani, enkä voi kuin kysyä ”mikä sua vaivaa?”. Useimmiten myös ääneen.

Kyllähän minä ymmärrän, että tässä on nyt tasapuolisesti valtavan mustat sukat jalassa. Mutta ei se tarkoita että sitä silti jaksaisin. Multa oikeasti loppuu sanat, jaksaminen, kasvatustaidot ja maltti kesken kun yksi on juuri vinkunut kipsinsä kanssa syliin ja sen seurauksena toinen juoksee meitä päin hampaat irvessä ja aikoo tehdä _jotain_. Puhu siinä sitten järkeä ja sanallistaa tunteita kun näyttää siltä että saadaan kohta kumpikin turpaan Kakkosen kanssa.

Helpoimmillaan tilanne on se, että Ykkönen sekoilee jotain omia juttuja, puhuu teennäisesti vauvakieltä eikä katso silmiin ollenkaan ja Kakkonen pyytää vain kerran minuutissa syliin. Pahimmillaan kantelen yhtä joka käskyttää hakemaan palloa ja tiuskin toiselle tavaroita heittelevälle että ”siis mikä sua oikein vaivaa?”.

Kukaan meistä ei taida käyttäytyä juuri nyt ihan ikänsä mukaisesti. Dear Eki, mihin rakkaat lapseni hävisivät ja milloin ne tulee takaisin? Milloin meillä taas kikatellaan ympäri taloa juosten ja välillä äitiä halaten? Vai kuulenko vielä pitkään ilmeettömästi todettua ”mä en ainakaan rakasta ketään”?

Kipsin poistoon TJ3. Just sayin’.

0 No tags Permalink

Comments are closed.