Tuntuuko kenestä muustakaan siltä, että nämä kotiäidin päivät ovat täynnä kysymyksiä ja päätöksiä? Ja että niiden päätösten tekeminen on välillä ihan tuskaa? Olen joskus uloslähtiessä pohtinut eri vaate- ja välinevaihtoehtoja niin kauan että olen jo joutunut aikataulukysymystenkin pariin. Luulisi, että päätöksenteko helpottaa kokemuksen lisääntyessä, mutta alan uskoa että tilanne onkin toisinpäin. Kysymysten määrä ei ole vähenemässä ollenkaan, sekaan on tullut vain erimakuisia ja -kokoisia pulmia ja päätöksiä.
Pitäisköhän sun jo nyt syödä vähän vai nukutko ensin?
Laitetaankohan villahaalari vai sittenkin pelkkä toppapuku?
Kypärähuppu vai vaan paksumpi pipo?
Rattaat ja pulkka vai Manduca ja pulkka vai matkarattaat ja pulkka vai auto?
Ehditäänkö enää ulos ollenkaan?
Mitä tänään syötäisiin?
Taltutetaanko ensin uhmakiukku vai äläjätämua-itku?
Kenen ruoka lämmitetään ensin?
Syönkö itse vai käynkö vessassa?
Ripsari vai hiustenharjaus?
Blogit vai päikkäriyritys?
Töihin vai kotiin?
Flunssa vai hampaat, lääkettä vai lovee vai kumpaakin?
Pottaa itsenäisesti tyhjentävä kaksivuotias vai ammeen päälle kiipeävä vauva?
Vauvauintiin vai tulikohan siitä aivorätähdys?
…
Oliskohan se kohta jo tulossa töistä kotiin?