Voi elämä näitä hormoneja. Tai ainakin toivon että on niiden syytä, kun meinaan itkeä liikutuksesta Ykkösen puristaessa lelukoiraa / aurinkolaseja / lapiota kädessään. Miten siitä on tullut noin helkkarin söpö?
Kyllä tänään yksi perusteltukin (?) liikkishetki oli: Ykkönen ojensi sormensa Kakkoselle, joka puristi sitä. Ja koko perhe oli taas ällöttävän onnellinen.
P.s. Kumpikin lapsi on vielä hengissä eikä oksuja tullut.
P.p.s. Nähdään tänään ehkä ihanat kauan kaivatut ystävämme, en kestä miten kivaa! Lapset: ei farssi-iltaa, kiitos!
P.p.p.s Ollaan matkalla pyöräilykauppaan. Huh tylsyyttä.
