Tänään oli synkeä päivä. Yritin soitella meille töitä. Sain kiinni kiireisiä ihmisiä, jotka olivat kohteliaan melkein-kiinnostuneita meistä. Väliaikaisen toimistomme lamppu tuijotti vähän liikaa silmään ja päätä alkoi särkeä. Väänsin kasaan kokeellista meilikamppista meistä. En keksinyt mitään sanottavaa. Kaikki oli tahmeaa.
Lähes sama stoori pätee perjantaihin, torstaihin..niihin kaikkiin samanlaisiin tuhnupäiviin.
 |
| Ilmeeni duunipäivän jälkeen. Blaaaaaaah. |
Olen astunut huomaamattani start-up kuoppaan. Sellaiseen tyhjyyden täyttämään tyhjiöön, jossa odotan jatkuvasti pääseväni tekemään jotain merkityksellistä, mutta en pääse siihen koska joudun ensin itse luomaan sen tekemisen mahdollisuuden.
Päivät ovat vapaampia kuin koskaan, mutta täynnä niin painavaa vastuuta, etten saa pienintäkään tehtävää aikaiseksi. Kukaan ei vaadi minua tekemään mitään ja se on kamalaa. Minä olen vastuussa siitä, että tekemistä tulee.
Jokaisen tuhnupäivän jälkeen tunnen tehneeni vähemmän yhteisen hyvän eteen, ponnistelleeni toisia heikommin ja luoneeni nollan verran arvoa. Se saa minut aivan käsittämättömään negatiivisuuden kierteeseen. Tunne siitä, etten ”tee jotain järkevää ja arvokasta” tekee minusta löysän säkin, joka ei sitten ihan oikeasti tee mitään järkevää ja arvokasta.
Se säkki sitten alkaa epäillä koko yrityksen ideaa, omaa osaamista, onnistumisen mahdollisuuksia. Syövereissä tuntuu, ettei tästä voi koskaan tulla mitään, emme tule koskaan täyttämään tätäkään toimistoa. Soita siinä sitten voitokkaita myyntipuheluita.
Kiukuissani vedin illan päätteeksi lenkkikamat niskaan ja heitin korviin ”The Startup” -podcastin ekan jakson. Päätin kävellä edes Töölönlahden ympäri, mutta löysinkin itseni juoksemasta. Yhtäkkiä kuuntelin jo toista jaksoa, Hesperian puistossa. Kolmannen jakson kohdalla kiersin Lapinlahden poukamaa. Palasin kotiin vasta tunnin ja seitsemän kilsan jälkeen (jos ette jo tienneet, hidas vauhti on avain onnelliseen lenkkiin) ja pää täynnä ajatuksia.
Tärkein niistä lienee tämä: Mene nainen lenkille jos ahdistaa. Voit tehdä sen vaikka päivällä, olethan nyt niin kovin vapaa. Siellä lenkillä aukeaa mielen solmut ja selviää totuudet.
Kuten se, ettet ole tässä yksin. Sinun ei kuulukaan yksinäni saada kaikkea aikaiseksi. Kysy hyvä ihminen apua, tukeudu niihin kumppaneihin! Toisekseen, miksi hemmetissä kyseenalaistat hetkeksikään meitä ja meidän onnistumista? Tässä on käsissä semmoinen timanttiporukka, että niiden asiakkaiden pitäisi olla kiitollisia jos satut soittamaan niille ja ehdottamaan tapaamista.
Viimeiseksi: tälläistä tämän kuuluukin olla. Ailahtelevaa, joskus vaikeaa, satunnaisesti yksinäistä ja kaikki tämä ihanuus omissa käsissä. Älä pelkää sitä vaan ammu suoraan päin: valmistele huomiseksi parempi soittostoori, mieti miten sanoisit kaverille mikä teissä on muita parempaa. Jatka soittelua ja keskity vahvuuksiin. Varaa se ihana toimisto, tuleepahan jotain mitä täyttää.
Huomenna on selvästi hyvä päivä.
 |
| Fiilis lenkin jälkeen. Se kuuluisa ponnarikin intoilee. |
Ps. Jos tarvitset liiketoiminnan sparrausta, killerisiistejä designeja, äärimmäisen taidokkaasti kehitettyjä mobiilisovelluksia tai oikeastaan mitä vaan digi-digi-alkuista verkkosivuista lisättyyn todellisuuteen, niin soitahan. Olisit onnekas.