Selvä, nyt mä sen uskon. Lauantai-iltapäivän Prismat ei ole mua varten. Vaikka kaikki meni ihan kivasti, eikä sitä jengiäkään mitenkään mahdottomasti ollut, paniikkioireet pakkasi päälle heti kun kärryt käteeni sain. Huumori loppui jo ennen HeVI osastoa. Siinä tulee jotenkin semmoinen vankilafiilis. Että täältä jättihallista ei vaan pääse pois ennen kuin kärryt on täynnä kamaa limetistä eteismattoihin, ja sitä ennen ne kaikki pitäisi löytää. Auta armias jos joku asia unohtui, sen hakeminen vastapalloon painavien kärryjen kanssa on ihan sieltä syvimmästä helvetin kerroksesta.
No kotiin päästiin. Eikä mikään nyt kovin pahasti vialla ollut, mutta osa teistä kyllä tietää mistä puhun. Pää tuntuu kevyeltä ja käsissä pistelee, sitä haaveilee vaan pois pääsemisestä. Mutta seuraavaksi vuorossa tortillaa ja ystävää, kyllä tämä tästä.
Käytin varmankin kaikki huumorivarastoni eilen kun kaivoin aivojen syvyyksistä sarkastisimman osioni. Tammihaaste kuitenkin velvoittaa minut pukemaan huumorinkin takaisin vaaleanpunaiseen kukkamuotoonsa. Sillä Laurahan on tietenkin ihan kaikkea muuta kuin sitä, mistä eilen puhuin. Rivien välissä juuri ne eilen väärinpäin kerrotut asiat ovat niitä joita Laurassa eniten arvostan. Uskomattoman kaunis, hauska ja nauravainen nainen, jonka kanssa aika juoksee siivillä ja Snapchat täyttyy naurusta. Lauran kotiin on aina ihan mahtavaa mennä, siellä on niin maailman seesteisin fiilis ja kaikki tyypit täynnä sellaista aitoa turkulaista lämpöä. Siinä kodissa uhmakohtauskin muuttuu lempeäksi nauruksi, en vieläkään ymmärrä miten se tehdään vaikka olen tilanteen todistanut livenä. Meidän talouden kiukkuisilla aikuisilla on aika paljon opittavaa tuosta kärsivällisyyden ehtymättömästä lähteestä. Laura ja miehensä ovat kummatkin sitäpaitsi ihan ensiluokkaisia halaajia! Siinä ei auta kuin hymyillä muikeasti kun tollaset tyypit sanoo moi ja kietoo lämpöönsä. Voin kiteyttää näkemykseni Laurasta tälläiseen kulinaristiseen metaforaan, jonka eilen Lauralle sanoin:
” Olet aivan mielettömän ihanan avoin ja lämmin. Sellainen kanakeitto, aina tulee hyvä mieli!”
Ja hei, tämä kanakeitto tavallaan tuntee Robinin. Sillä pääsee varmuudella mun ykköslistoille. Ykköslistoilla keikut tiukasti rakas turkulainen ystäväni, olenpa kiitollinen että ollaan tavattu tälleen häveliäästi netissä!
Sitten toiseen nettikaveriin. Tämä tukipisteeni on ihan livenä tavattu ja ystäväksi sidottu, mutta tänä päivänä suurin osa meidän yhteyksistä menee Facebookin messengerin kautta. Mutta voi mitä yhteyttä sieltä saakaan! Lotan kanssa jaetaan pikaviestimillä yleensä elämän nihkeimmät hetket. Sellaisella suoruudella ja välittömyydellä, jota en oikein kenenkään muun kanssa osaa ottaa. Näissä keskusteluissa ei tarvitse sanoa ”moi” vaan voi vain alkaa tykittää. Mitä enemmän ISOJA kirjaimia, kirosanoja ja huutomerkkejä, sitä parempi. Jokaisessa asiassa on tiukka annos huumoria mukana, Lotta onkin harvinaisesti ehkä vielä mua sarkastisempi tyyppi. Parasta. Löde oot just paras. Mua naurattaa joka kerta niin paljon meidän väliset megamaratonviestit, vaikka aiheet liippaa yleensä kohtuullisen mustaa huumoria. Ihan vakavasti sanottuna arvostan myös ihan mittaamattoman paljon kaikkea sitä tukea, jota olen sulta saanut, ja olen tosi kiitollinen siitä että jotenkin otit meidän yhteyden palaamisen asiakaseksi vielä itämeren punaisten vuosien jälkeen 🙂 Arvostan sussa huumorin ja tuen lisäksi äärettömän paljon sitä, että olet aidosti oma itsesi. Oma, ihana itsesi.
Ja nyt, hyvät naiset ja herrat, ilman mitään vitsejä: tortilloja. Ja kaljaa.