Kun astianpesukoneen käynnistämistä ei tarvitse synkata lapsen päiväuniaikojen kanssa.
Kun iltainen kirjekuoren aukirepäisy ei ole enää riskirajoilla liikkuva volyymi.
Kun pöydässä voi syödä mitä tahansa ilman pelkoa kateelliselle puuronaamalla aiheutuvasta nälkälakosta.
Kun sen puuronaaman voi laittaa pesemään ne kätensä, jälkensä, naamansa tai vaikka lautasensa itse.
Kun jokaiseen inahdukseen ei enää tarvitse, eikä halua tarttua.
Kun kotoa poistuminen illaksi tai pariksi ei ole enää suunnaton pumppaussuoritus, omantunnon taistelu tai edes henkisen ikävän ylittäminen. Heippa ja ovi kii.
Kun klo 13 ei tarvitse maata sohvalla ja rukoilla että saisi itsekin hetken, edes pienen hetken, unta.
Kun lattialle kaatunutta maitoa ei enää tarvitse itkeä. Kirjaimellisesti.
Kun keskeytyneet päiväunet ovat voitto, ei tappio: nyt päästään nopeammin liikkeelle.
Kun omat vaatteet eivät enää automaattisesti mene sotkuun.
Kun voit vitsailla ja pienempikin ymmärtää huumorin.
Kun ulos voi lähteä ilman jätesäkin kokoista hoitolaukkua.
Kun pystyyn noussut lapsi ei automaattisesti tarkoita joko jäähtynyttä kahvia tai aivovauriota.
Kun tiukoista rutiineista siirrytään tarvepohjaiseen toimintaan. Ne ilmoittaa kun on nälkä.
Kun ihmisen perusonnellisuus ei enää riipu hytkytyksestä, äänen korkeudesta tai ympäröivästä värimaailmasta.
Kun etätyöpäivä tarkoittaa jo edes osittain töitä (ja blogia).
Kun ne ei enää pelkästään huuda, vaan välillä kietoo kädet ympärille ja sanoo ”äiti on ihana”.
******
Nämä onnelliset tämänpäivän havaintoni olkoon tiedoksi teille, maidonhuuruiset kakan hoitajat univeloissanne. Ja teille, jotka juuri ihmettelette ensimmäistä avaruusolion ilmentymistä; kaariselkäistä, korkeaoktaavista uhmahuutoa keskellä hiekkalaatikkoa. It gets better, much better.