Herään täysin mielelläni kello kuusi tekemään töitä, jos se tarkoittaa että pääsen syömään pahaa pullaa ja tiukkaa kahvia liian pienellä tuolilla.
Kiitoksena saa upean lauluhetken, hurjan monta ylpeää hymyä ja lopulta tipan linssiin maailman kauneimman rannekoru kylkiäisenä.
Vatsataudeista, kiireistä, kurarumbasta, lippulappusista ja vesirokoista viis, kyllä kunnallinen päivähoito on ihan törkeän siisti juttu.
(Ja mun täydelliset lapset myös).