Univelan karttuessa aletaan nähdä klassisia pienten lasten vanhempien toilailuja. Jokainen äiti on varmaan löytänyt joskus kännykän jääkaapista, avaimet vessan kaapista ja itsensä paikasta x ihmettelemässä mitä siellä oli tarkoitus toimittaa (vinkki: jos siellä on juoksevaa vettä, peseydy. Jos tuoksuu hyvältä, syö). Tämä on ilmeisesti jokin ihan oikea tieteellinen ilmiö, johon taas kerran ne hormonitkin liittyy. Sitä kutsutaan leikkisästi nimellä Äitzheimer.
Itseltäni tässä tilassa lähtee ensin ajantaju ja sitten koordinaatio käsistä. Ykkösen vauva-aikana tiputin mm. yhden kokonaan lasisen pöytälampun ja useita juomalaseja. Ne vaan tippui otteesta. Tällä kierroksella muistan kaiken tapahtuneen ”eilen” ja Insinööri kertoo perässä korjaillen: ”eli tiistaina”.
Samoin olen jokaisella yösyötöllä autuaan tietämätön siitä, milloin baari oli auki edellisen kerran. Vaikka kuinka yritän sen aina painaa mieleeni, niin ei vaan pysy. Eilen oli täysi farssiyö, jonka aikana myös Ykkönen heräili jatkuvasti. Välillä suoraan huutoon, välillä viereisestä huoneesta kuului yhtäkkiä innostunut ”vauva, vauva!”. Kakkonen ähisi tapansa mukaan mahaansa ja oli levoton kunnes herätti meidät kaikki 06.30 täyteen huutoon. Ja jossain välissä äiti leikki taas unetonta parin tunnin verran.
Lopputuloksena pientä hapuilua, jolloin ei kannattaisi esim yrittää täyttää kaurapuuropurkkia. Katselin siinä silmilläni miten purkin reuna tuli vastaan ja ohitettiinkin, mutta käsi ei vaan lopettanut kaatamista. Onneksi loppui puuro kesken pussista.
