Happy happy joy joy

Voi ettien että, tämä tuuliviiri puhaltee vaihteeksi taas onnen tuulia. Juuri nyt on tämän Valeäidin elämässä nimittäin 502 iloista asiaa.

Ensimmäinen on se, että Kakkonen (edelleen jatkuvista ja pahenevista mahakivuistaan huolimatta) nukkui vihdoin viime yönä niin kuin kilttien vastasyntyneiden kuuluisi: klo 21.30-07, heräten vain kaksi (!!) kertaa syömään välissä. ISOJEE! Toinen on se, että pääsen tänään kampaajalle ensimmäistä kertaa 1,5 vuoteen. Pikkumies tulee mukaan, mutta ehkä se on silti kanssa ISOJEE, sen verran pahalta tämä reuhka nimittäin jo näyttää.

Ja ne 500 muuta iloista asiaa? Ne olette te, rakkaat lukijat. Kuluneella viikolla on tapahtunut jokin aivan käsittämätön nousukausi, jonka ansiosta tätä pikkuruista blogia käydään päivittäin katsomassa noin 500 kertaa. Se on ihan hurja luku, enkä voi muuta kuin nöyrästi kiittää.

Tämän blogin kirjoittaminen on edelleen (tai ehkä etenkin nyt) kahdenkin lapsen kanssa ollut todellinen henkireikä, ja teiltä tulevat lukuisat kommentit ovat aivan mahtavia. Joten iso pushalkiitoskummarrus teille, jatketaan samaa rataa 🙂


Eikä tätä päivää muuten yhtään huononna se, että ulkona on noin älysiisti kevätsää, jonka seurauksena siivottiin koko koti tänään. Eikä se, että juuri ostettu vaaka näyttää -9kg synnytyksestä. Eikä se, että tänä viikonloppuna on kaikenlaista kivaa suunnitteilla. Eikä se, että jäin juuri yksin kahden lapsen kanssa kotiin kun kumpikin piti nukuttaa päiväunille, enkä edes tajunnut sitä. Hoidin vain hommat ja hyvin meni.