Montpellier – Leucate – Sitges: n. 392km
Kokonaismatkaa tehty 2106 / 3116
Jiiihaaaa saavumme vihdoin oikeaan maahan! Jotenkin todella juhlallisen tuntuista tulla Espanjaan ❤️
Juhlallisuudesta huolimatta matka Sitgesiin tuntui jotenkin ekstrapitkältä, vaikka mittariin kertyi “vain” viiden tunnin verran ajoa. Ehkä ajoitimme sen jotenkin huonosti Nelosen unien kannalta, ehkä pysähdyksemme oli köpöinen, ehkä Ranskassa ajaminen vain on niin paljon hitaampaa kuin vaikkapa Saksan puolella. Eniten vaikutti hyvin mutkainen alkupää kun halusimme nähdä sekä flamingot (koko perhe) että kiinnostavan wingsurf-kaupungin Leucaten (Insinööri).
Joka tapauksessa viimeinen tunti ja saapuminen Sitgesiin ei ollut stressitön tai hiljainen, kun auton sisällä valitti kolme tyypillisintä valittajaa: Nelonen, Kolmonen ja minä.
Valitusta himmensi hieman se että Sitges oli jo auton ikkunasta nähden ihana. Oli aivan selvää että nyt on tultu hienoon paikkaan, ja sen voimalla melkein jaksoi sen viimeisen puolen tunnin sompailun kun yritimme tällä rekan kokoisella autollamme löytää parkkihallin sisäänkäynnin kapeiden kujien keskeltä. Vaati kyllä hotellin respasta haetun itseluottamuksen että uskalsimme laivallamme tunkea niille kujille, sieltä ei meinaa olisi enää peruuteltu pois.
Hartiat laskeutuivat reippaasti kun näimme hotellin, joka oli tosi kaunis ja joka oli niin hyvällä sijainnilla että osasin heti sanoa illallispaikan etsimisen onnistuvan nyt helpommin kuin yleensä. Olin vieläpä etukäteen katsonut meille kivan auki olevan tapas-paikan ihan hotellin vierestä.
Tietenkään emme silti menneet sinne vaan vähän heikomman laadun italialaiseen ravintolaan. Ruoka ei ollut erityisen herkullista (paitsi jälkkärit!) mutta parasta oli se että ravintola oli tosiaan tyhjä ja kuitenkin aika iso. Pienet saivat siis rauhassa perustaa discot ravintolan lattialle, meininki sai tietysti sydämelliset hymyt ja pääntaputtelut ravintolan henkikökunnalta.
Käytiin upeassa huoneessamme (varmaan 5m huonekorkeus ja korkealla katossa upea puukoristelu) kylvyssä pienten kanssa ja nukuttiin taas vähän huonot yöunet. Aamulla huomasin että Nelosella on uusi hammas melkein läpi, edellinen tuli juuri pari viikkoa sitten.
Olemme oppineet tällä reissulla pari tärkeää juttua: Hotellissa kannattaa aina olla aamiainen ja mihinkään kaupunkiin ei kannata mennä “vain lounaalle”. Kummatkin samasta syystä, säästyy hirveästi aikaa kun ei tarvitse etsiä sopivaa paikkaa, ja sen ajan voi käyttää rauhassa kaupungin tutkimiseen. Nyt meillä oli tästä viisastuneena aamiainen myös hotellilla ja se olikin aivan törkeän hyvä aamiainen (hotelli oli Hotel Medium Sitges Park ja voin suositella todellakin vaikka palvelu oli lähes töykeää).
Ennen viimeistä isoa ajopäivää (7h, reissun pisin pätkä) tutustuimme rauhassa Sitgesiin, ja rakastuimme. Ihana, ihana kaupunki! Mene käymään jos se on joskus mahdollista! Niin kaunista joka paikassa. Lapset ihastelivat merta joka löi suuria aaltoja kaupunkia päin pitkään, eivät olisi ehkä koskaan halunneet siitä pois. Varmaan ihan tyytyväisiä kuitenkin olivat myös löytämäämme karkki- ja pokemonkauppoihin.
Hetken leikittelimme ajatuksella että olisimme Sitgesissä vielä toisen yön, mutta päätimme kuitenkin pakata kimpsumme ja kampsumme ja jatkaa nöyrästi kohti viimeisiä ajoja ja seuraavan päivän kotiin saapumista. Fuengirolaan jäljellä 10h ajoa!