Onko tämä enää normaalia kysyy vanhempi kun koululainen ragee: kengät lentää seinään ja kirosanat naamalle

Vanhemmuus ottaa vähän nitroja siinä eskariuhman kohdilla. Ne kuusivuotiaan kaikkivaltiaat hetket on jotain niin outoa, että silloin viimeistään vanhemman päässä kaikuu lähinnä “en tajua tästä mitään, en tiedä yhtään mitä tehdä”.

(Ehkä myös “kuka toi demonilapsi on ja mitä se teki sille vanhalle”)

Mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän tulee vastaan tilanteita joissa oikeasti tuntuu ettei kerta kaikkiaan tiedä mitä tehdä. Jos leikki-ikäisen kanssa tietää kyllä suunnilleen mitä pitäisi tehdä (sanoita, kohtaa omalla tasolla blaadiblaa) mutta ongelma on ettei vain halua tai enää kertaakaan jaksa tehdä sitä, koululaisen kanssa voi tulla sellaisia hetkiä eteen että menee sormi suuhun jo ennen kuin jaksaminen loppuu.

Että mitäs helvettiä tämä nyt sitten on?

Kun koululainen ragee, hae vertaistukea! Tässä alkuun!

”[koululainen] huutaa, potkii seiniä, heittää tavaroita jne”

”9v:n klassikko: ”mä tapan itteni” tai ”tää on pahin päivä ikinä””

”viimeisimpänä repi koulukirjan”

”Ei kiinnosta, ei kiinnosta, EI KIINNOSTA ja ovet paukkuu”

Alakoululaisten elämä on joskus pelkkää draamaa kun koulupäivän vaatimat voimat verottaa kotona: milloin on pahvilaatikko käytetty väärään tarkoitukseen, otettu valokuva väärällä tavalla tai vain vitsaillaan jotain yhdessä hyväntuulisesti – väärin. Desibelit nousee, rageaallot lyö ja koulusta opitut sanat ja lauseet lentää päin naamaa. Joskus kaikki itkee ennen kuin kouluun asti päästään ja joskus mikään ei ole ollut niin pitkä aika ihmisen elämässä kuin yksi (1) sivu matikan-saakelin-kirjaa. Ovet paukkuu, kengät lentää seinään, joku aikoo muuttaa mummolle ja yksi menee kierroksille koska häntä ei nyt sitten kuitenkaan tälläkään kertaa lyödä.

”Huutaa olevansa paskaidiootti ja miksei häntä koskaan lyödä”

Seuraavassa hetkessä kaikilla kulkee taas happi. Sitten siinä puhallellaan ja mietitään: onko tämä enää normaalia?

Päätellen siitä miten monesti olen tuon lauseen kuullut alan olla itse sitä mieltä että todennäköisesti tämä kaikki on juurikin normaalia. Koulu on ns. heviä shittiä. Se on iso muutos lapselle kun yhtäkkiä pitää jaksaa pitää itsestään huolta kokonaisen päivän ajan, opetella monimutkaisempia sosiaalisia suhteita ja hyväksyä se että osa koulun asioista onkin vaikea oppia, tai että muut ovatkin taitavampia kuin itse.

Ei ole mikään ihme jos vääränlainen jugurttipurkki illalla saa vähän isot mittasuhteet, tai ettei se aina ihan ekojen viikkojen aikana helpota.

”7v uhkaa muuttavansa pois kotoa eikä halua nähdä meitä enää ikinä”

”Uusi: Lukitsee itsensä vessaan ja välillä avaa oven, kiljuu täysiä ja takaisin vessaan. Toistuu x10”

”Muutama tietokoneen hiiri ja kaukosäädin säpäleinä , ketsupit seinillä ja sitä rataa”

Mua helpottaa kaikissa näissä tilanteissa vertaistuki todella paljon. Kun kuulen toisen vanhemman pohtivan omia kykyjään vanhempana tai etsivän uusia keinoja arjen mutkien selättämiseen, saan mittasuhteita omaankin elämään. Siksi kysyin seuraajiltani meille kaikille vertaistukea ja sain kymmeniä, kymmeniä tarinoita siitä miten lapsella palaa käpy. Jotkut ihan sydäntäsärkeviä, osa koomisia ja kaikki tutun kuuloisia – tunnistan, ai teilläkin! Joitain olen jakanut tässä tekstissä lainauksina, kaikki löytyvät myös Instagram-tilini kohokohdista!

Vinkkejä rageilevan koululaisen tukemiseen saa asiantuntijoilta

Se rageilu ei pitkään jatkuvana ole kovin mukavaa ja verottaa aika paljon voimia kaikilta. Siksi muistutan että kannattaa kysyä joltain asiantuntijalta vähän apuja! Avun pyytäminen ei tarkoita että olisitte vanhempina epäonnistuneita tai että lapsenne olisi jokin ongelmatapaus, jonka käsittelyyn tarvitaan diagnooseja, lääkkeitä, laitoksia ja terapiaa (ja toki ne kaikki ovat tosi tärkeitä jos sitten niitä tarvitaankin).

Koulussa apuna on oman opettajan lisäksi kuraattori tai koulupsykologi. Perheneuvolat auttavat myös (tosin sinne taitaa olla nyt jonoa) ja vahvemman temperamentin kasvattamiseen löytyy tosi paljon hyviä oppaita, mm. tämä Tulistuva lapsi kuulemma yksi sellainen, samoin Mitä ihmettä -kirjaa on suositeltu. Erilaiset tunnekortit ja -kirjasarjat (kuten Fanni-kirjat ja Pomenian maailma) sekä Tunnetaitoja lapselle – IG tili ovat kaikki mainioita oman – ja lapsen! –  tietämyksen kasvattamiseen.

On myös paljon yksityisiä perhepalveluita, joista voi saada nopeasti uusia ideoita oman perheen tasapainoon jos varallisuus riittää. Tänään löysin yhden suositeltavan kun keskustelin osana Myynninmurtajat-kurssimme Premium-settiä* Terapialammen Hannan kanssa, ja Hannalla oli tosi ihania näkemyksiä asiaan! Esim tämä:

”Normaalia on niin monenlaista”

Vitsi miten hyvin sanottu!

”3. luokkalainen istahtaa lattialle vinkuu ja kaataa ohimennen muutaman tuolin”

Jokaisella on oma normaali, jokaisen jaksaminen on erilainen

Vastauksena siihen monen vanhemman kysymykseen “onko tämä enää normaalia” voisikin olla “on, tämmöistä teidän normaalia”, ja jatkaa pitäisi aina kysymyksellä “tarvitsetteko siihen tukea – te tai lapsi?”

Siitä kai on diagnooseissa ja kirjainyhdistelmissäkin kyse: ne ovat koodeja sille että perheellä on oikeus saada erityistä tukea ja apua, järjestelmällisesti. Ne voivat myös helpottaa lasta, joka saa syyn sille miksi tunteet ei pysy hallinnassa tai keskittyminen kurissa. Eivät diagnoosit niitä lapsia mihinkään muuta, ovat yhtä rakkaita ja monimutkaisia kuin aina ennenkin.

Normaali onkin ehkä jokaisen oma määritelmä siitä, minkälaisen arjen kanssa pärjätään hyvin.

Vertaistuki on ihan supertärkeää ja kannustan rohkeasti kysymään muilta koululaisten vanhemmilta onko arjessa ollut hankalia tilanteita. Yleensä on, ja se auttaa hirveästi kun kuulee ettei teidän perhe ole vain joku kummajainen joka ei osaa. Myös lapselle voi olla tosi tärkeä kuulla että muuallakin vielä opetellaan, ettei vain hän ole vaikea, niin kuin nämä pienet kullannuput joskus erehtyvät itsestään ajattelemaan.

”Te aina vaan komennatte mua kun mä en osaa mitäääään!””

Sitten illalla tulee kuitenkin taas se hetki kun sen paskatyhmäidioottiäidin tai -isän kainaloon käperrytään ja ollaankin yhtäkkiä ihan tosi, tosi pieniä. Silloin tekisi mieli sanoa että älkää rakkaat ihan vielä muuttako pois kotoa, kyllä me yhdessä tässä pärjätään.

Mustalla merkityt lainaukset ja tarinat ovat Valeäidin Instagram-tilin seuraajilta saatuja anonymisoituja hetkiä.

*oman kurssin mainos: Myynninmurtajat-kurssilta on mahdollisuus ostaa Premium-paketti, johon kuuluu puolen tunnin henkilökohtainen sparraus.

Ajatuksenvirtaa eli asioita joita ehdin yhden kävelylenkin aikana ajatella

6 Permalink

Päiväunien aikana on ainakin tunti aikaa. Ehkä pakko tehdä töitä, niitä on nyt sen verran paljon tulossa.

Vitsi että tekisi mieli kirjoittaa jotain. En vain tiedä mitä. Joka kerta kun avaan Satun ja Mirjamin uuden Kynä-kirjan (#saatu, tietysti niin kuin kaikki kirjat nykyään koska en näemmä itse saa itseäni mihinkään kaupoille tai kirjastoon), palan halusta kirjottaa ihan mitä vain! Uutisia, tiedotteita, kirjan, näytelmän, otsikoita!

Mutta tiedän kyllä että jos avaan tämän blogieditorin päässäni kuuluu blörgh ja mitään ei tule ulos tai keksin vain vaikeita, syvällisiä aiheita joihin pitää paneutua.

Se johtuu siitä etten enää osaa vain kirjoittaa, päästää jotain sanoja itsestäni ulos. Olen muka niin paskantärkeä bloggaaja että enää vain timantteja pitäisi latoa, jokaisen tekstin pitäisi lähteä jakoon. Kuvien pitäisi olla huippuja ja käsiteltyjä ja harkittuja.

No ei lähe. Jos vaikka palauttaisi maailmaan sellaisen “Mitä meille kuuluu” bloggaamisen, kännykkäkuvien kanssa. Missähän välissä sen ehtisi tehdä, tekisikö siitä vaikka jonkun haasteen ja loisi sille jonkun pohjan ja…

Voi hyvä luoja nainen lopeta. Kirjoita, jos haluat kirjoittaa.

Onkohan kaikki ne työjutut nyt oikeasti kalenterissa? Niitä on niin paljon tässä kuussa, pitäisi ehkä oikeasti keksiä jotain muutakin kirjoitettavaa blogiin tässä välissä, ihmisillä menee varmaan ihan hermot kun on vain kaupallisia yhteistöitä. Jotain hauskaa!

Hauska ei muuten voi olla käskystä. Paitsi jos on työkseen huumorikirjoittaja. Haluaisin olla, mutta en haluaisikaan. Se vasta taakka olisikin.

Ehkä lukijat voisivat olla vain onnellisia että mulla on töitä joista saan rahaa jotta voin olla kotona ja tuottaa enemmän ei niin hauskaa sisältöä! Sitä paitsi siellä on arvontaa ja alekoodia ja mielenkiintoisia asioita, kyllä ne kestää!

Silloin on taottava kun rauta on kuumaa! Hitto miten moneen eri työhön voisin hakeutua, mulla on vaikka mitä kiinnostavaa nyt mielessä!

Sitten en kuitenkaan saisi niitä etenemään, tai näännyttäisin itseni työhön.

Nyt nainen, armoa. Keskity kävelyyn. Rauhallinen lenkki tässä näin, lapsen kanssa ruskaa ihastellen.

On ihmeellistä miten eri tavalla suhtaudun Koronaan nyt kuin keväällä. Vaikka se on lähempänä kuin aiemmin ja ystävillä on tullut positiivisia tuloksia, enää en ahdistu. Teen kaikkeni tietysti mutta enää emme jumita kotona vaan mennään maskeilla ja käsihygenialla eteenpäin niin paljon kuin vaan voidaan. Toivon että tämä fiilis vielä säilyy vaikka otsikot huutaisi mitä.

Vihaan tätä päänsärkyä.

Syksystä on tulossa kiva vuodenaika, mitä ihmettä mulle oikein tapahtuu. Se sienestäminenkin oli oikeastaan mukavaa, se on se löytämisen ilo mikä siinä on niin makeeta. Ei ne löllöällötykset sinänsä.

Ai niiii jääkaapissa on vieläkin varmaan litra niitä suppilovahveroita. Vielä yksi ruoka ainakin tehtävä.

Tykkään siitä että nykyään uskallan muuttua. Mennä sieneen vaikka olen kovaan ääneen viikkoa ennen sanonut vihaavani sitä.

Vitsi kun kiva kävellä täällä. Kohta ollaan kulta puistossa. Tuntuu että olen unohtanut jotain oleellista, ei asiat voi olla näin mallilllaan miltä nyt tuntuu?`

Olisi pitänyt valita Kolmosen talvihaalariksi se musta. Se kuviollinen oli toki hänen mieleensä mutta entä äidintahtinen vaatetus, kysynpä vain!

Tämä särky on niin infernaalinen että toi kallonpohjan nikama tipahtaa ehkä kohta kokoaan pois. Vihaan päänsärkyjä. Vihaan sitä etten ole saanut sitä 20 vuoden aikana loppumaan kokonaan vaikka aina välillä jotain keksin ja melkein kaikkea olen yrittänyt. Anteeksi sinulle hyväntahtoisesti neuvojasi antanut, mutta kyllä vähän myös vihaan sitä kun ihmiset alkavat kertoa omia toimineita konstejaan (Osteopatia! Juoksu! Akupunktio! Stressi! Hiilarit pois! Juo tarpeeksi!) minulle ilman että edes tietävät mistä minun säryssäni on kyse.

#ferritiini

Tuo mulle taivaalta kuusi kuuta, paa saturnuksen renkaat sormeeni mun!

Lounas, tänäänkin pitäisi tehdä lounas.

Talvi tulee, onkohan mulla itselleni vaatteet? Lapsille suunnillleen on. Ai niin toinen isoista valitsi itselleen talvitakin, joka rikkoo vähän sukupuolinormeja. En tiedä mitä ajatella. Haluaisin sanoa niin kuin aina olen sanonut, “ei ole olemassa tyttöjen ja poikien vaatteita” mutta oikeasti pelkään muita koululaisia. Niistä joku saattaa sanoa jotain ihan muuta. Ehkä hän kantaa sen vahvasti ja on cool, ehkä siitä tulee sanomista. Luotan lapseeni. Kai.

Lapsistaan ei kyllä voi olla huolehtimatta, arvaan että tämä kestää ikuisesti.

En tiedä mitä ajatella on muuten varsin hyvä lause, sen soisi sanottavan ääneen useammin. Se kertoo ettei ole valmis ihmisenä ja että on valmis miettimään asioita vielä. Ja että ajattelee sitä mitä ajattelee. Tästä saisi ehkä blogikirjoituksen.

Mutta en kuitenkaan uskaltaisi sanoa siinä kaikkea mitä oikeasti mietin koska siitä tulee jotain sanomista tai satatuhatta disclaimeria jotka pilaa koko tekstin. Korona – en tiedä mitä ajatella. Sukupuolinormit – en tiedä mitä ajatella. Naiset bleisereissä ilman paitaa – en tiedä mitä ajatella.

Toisaalta se on aika iso ongelma että moni joka ei ihan tiedä mitä ajatella, ei uskalla enää ajatella ääneen mitään. Mun viisaat kaverit on hiljentyneet, se pelottaa. Tästäkin on pitänyt monesti kirjoittaa. En jaksa tänään, liian iso aihe.

Jos tekisin tuolla puistossa vaikka punnerruksia ja kyykkyjä?

Täytyy muistaa jakaa tänään Instaan jotain kivoja kuvia syyslomareissulta. Tulee jotain muuta ennen taas huomista yhteistyötä, peukkuja algoritmeille ja itsetunnolleni.

On tämä syksy kaunis kyllä, voi että. Nyt ei tarvitse enää jännätä kesän loppumista, edessä on vain uusi nousu pimeyden jälkeen. Kestämme sen tänäkin vuonna.

 

Kävelyni kesti 21 minuuttia.

6 Permalink

Puhu yksinkertaisemmin niin viesti menee perille

10 No tags Permalink

Huomasitteko taannoin että Juliaihmisen mieletön Melkein kaikki rahasta – podcast  sai melko nuivan arvion Hesarissa?  Julia typistettiin miniarviossa nuoreksi perheenäidiksi, joka antaa ”naivismia hipoiva vinkkejä rahasta”, vaikka samalla myönnetään että ”Simppelit ohjeet talouden hallinnasta lienevät tarpeellisia.”

Ovathan ne. Moni muukin asia kaipaisi simppeleitä ohjeita, mietin ja kirjoitin tämän puolustuspuheen simppelin viestinnän puolesta.

Ymmärrettävässä, selkeässä ja yksinkertaisessa puheessa on nimittäin suurta kauneutta. Se on myös vaikeaa! Asioiden murskaaminen yksinkertaisiksi on oma taitolajinsa, jossa pärjää vain ne jotka osaavat löytää oleellisimmat kohdat asiastaan.

Simppeli puhe tarkoittaa että sen vastaanottaja ei tunne itseään tyhmäksi, sillä hän ymmärtää mistä puhutaan. Simppeliys vähentää väärinkäsityksiä ja tuo tärkeät asiat nopeammin esiin. Liian monimutkainen puhe taas vieraannuttaa osan ihmisistä, luo kuplan johon pääsee vain asialle vihkiytyneet älyköt.

Moni tärkeä asia kuten feminismi kärsii mielestäni välillä hieman tästä. Olen viimeisen vuoden aikana törmännyt ensimmäistä kertaa termeihin kuten intersektionaalinen feminismi, ableismi ja whataboutsimi ja jokaisen kohdalla miettinyt öö en ehkä tajua, pitäisikö vain kääntyä pois ja siirtyä aiheeseen josta ymmärrän jotain.

En ole kääntynyt pois vaan selvittänyt mistä on kyse. Mutta en ihan ekalla kohtaamiskerralla, joten ainakin jokin viesti on jäänyt kuulematta.

Ymmärrän mihin näitäkin sanoja tarvitaan, mutta uskon myös että suuremman yleisön tavoittaa puhumalla helpommin. Sanomalla että pelkkä sukupuolten välinen tasa-arvo ei riitä, että vammaisia ei saa syrjiä ja että tämä keskustelu koskee nyt mustien vaikeuksia, ei valkoisten saa ehkä enemmän kuuntelevia korvia, eikä puhu vain niille jotka ovat jo samassa veneessä.

(Tähän väliin hatunnosto teille, jotka näistä asioista puhutte! Haluan kuulla lisää, mutta saisinko vielä asteen selkeämmin pliis? Haluan ymmärtää!)

Yksinkertaisen, puhuttelevan puheen rooli alkaa olla jo yhteiskunnallisella tasolla tärkeää. Politiikassa mutkat suoriksi vetävä saa ihmiset puolelleen, koska niitä puheita kuunnellessa he eivät koe itseään tyhmäksi ja ulos jääneeksi. He tietävät mistä ovat mielipidettä muodostamassa. Jos toinen näkökulma puhuu samasta asiasta liian vaikeasti, sen sanoma jää epäselväksi ja vaikutus vähäisemmäksi.

Politiikka myös osoittaa että vaarallista valloittava simppeli puhe on silloin, jos mutkat todella vedetään suoriksi ja monimutkaiset asiat esitetään yksinkertaisina. Ajattelen silti että myös monimutkaisia asioita voi ja pitää esittää yksinkertaisesti, pala kerrallaan. (Kokeile puhua lasten kanssa elämän vaikeimmista asioista – se onnistuu mutta vaatii vaivaa)

Ymmärrän tarpeen puhua asioista alan termeillä. Nopeuttaa jokaisen elämää kun tutkijat saavat puhua keskenään tutuista termeistä, tai lyhentää monimutkaisia nimiä. Uskon silti että osa myös näiden kuplien sisäisistä puheesta on aivan tarpeettoman monimutkaista jargonbingoa. Tämän tiedän koska konsulttina olen itse yksi pahimpia, jään tosi helposti alan termeihin kiinni! Käytinhän juuri termiä jargonbingo, noin niin kuin esimerkiksi.

Selkeytetty puhe on kädenojennus niille jotka eivät vielä ole kuplan sisällä, sekä niille jotka eivät kuplassakaan kaikkea ymmärrä tai ehdi kääntää jokaista asiaa itselleen ymmärrettäväksi asiaksi.

Yksinkertaistettu, “naiivi” puhe on harvoin ongelma. Sen voi lausua ihan yhtä helposti ja tiiviisti, se voi kertoa aivan yhtä hyvän tarinan kuin sivistyssanainen serkkunsa.

Iso osa elämästämme on lähinnä asioiden laittamista peräkkäin oikeassa järjestyksessä. Vaikeus tulee siinä että se kaikki pitäisi muistaa ja huomata. Siksi tarvitaan joku joka sanoo “näin se tehdään”. Näin aloitat sijoittamisen helposti. Näin juokset mukavammin. Näin muistat soittaa asiakkaallesi takaisin.

Mietin omaa myyntikurssiamme rakentaessa onko tämä nyt liian yksinkertaistettua puhetta, mutta päädyin aina siihen että juuri sitä tarvitaan. Selkeyttä, jolla lähteä liikkeelle jotta voi sukeltaa sitten turvallisesti sinne monimutkaisempaan päähän. Samaa toivon moneen muuhunkin keskusteluun: yksinkertaistamista siellä missä se on mahdollista, jotta päästään käsiksi vaikeimpiin asioihin.

Ps. Arvatkaa keneltä opin mitä intersektionaalinen fenimismi tarkoittaa? Siltä nuorelta perheenäidiltä joka puhuu naiivisti rahasta.

10 No tags Permalink

Roinakasat saarekkeella -bingo, montako löydät?

Tiedättekö, mikä on katalin virhe kodin suunnittelussa? Tasot. Mitä enemmän ihmiselle tarjoaa erilaisia laskutasoja, sitä enemmän se laiskimus laskee siihen tavaraa ja sitä törkyisemmän näköiseksi koti menee. Toki voidaan leikitellä ajatuksella että on ihmisiä jotka eivät laske mitään koskaan tasolle vaan aina heti oikealle paikalleen. Voidaan leikitellä että jokaiselle asialle on paikkansa.

Nönnönnöö. Voidaan myös kohdata vaikka meidän perheen arki, jossa kodissa kyllä teoriassa on “Paikka kaikelle” mutta kaikki tai mikään ei ole käytännössä koskaan paikallaan. Voidaan katsoa totuutta silmiin ja todeta että on asioita joille ei ole – tai joille en halua antaa – omaa paikkaansa. Irti katkennut nuken jalka, viime vuoden synttärikutsujen paperista tehty aarrearkku tai kolme muovista kolikkoa sen sisällä saattaisivat minun kirjoissani olla roskia, mutta niitä ei voi heittää pois. Tiedätte kyllä.

Katalista katalimmat tasopaikat ovat keittiössä, olohuoneessa ja eteisessä. Niille kertyy kaikkea roinaa niin paljon että ne voisi säännöllisin väliajoin vain kasata laatikkoon odottamaan sitä että ne on unohdettu eli kehtaa heittää roskiin.

Esimerkiksi juuri tällä hetkellä, melko siistin kodin keskeltä löydän tämän näyn:

Tyhjä voirasia, tyhjä pastapurkki, kauppaan palautettava neule, wet wipes, kukka matkalla yläkertaan kuolemaan, rasia päärynöitä matkalla hedelmätarjottimelle, neljännes kesäkurpitsaa, kolme kynää, avaimet, jonkun elintarvikkeen korkin rengas, likainen (?) keittiöpyyhe, vain vähän pureskeltu nerf-panos, vähän enemmän pureskeltu omena, yhden puutarhakasvin tukinaru, toiset avaimet itse asiassa, Ykkösen hassu pyyhekumi, vesilasi, olutpullon villapaita, talouspaperirulla, GT:n jämät ja kaksi likaista viinilasia  (näky oli sunnuntailta pienten kotibileiden jälkeen), yksi avaamaton vauvan purkkiruoka ja viimeisenä – lelupapukaija jota olen viimeiset kolme vuotta yrittänyt hävittää talostamme.

Onneksi tämä oli siisti päivä koska muuten internetistä loppuisi tila kesken kun yritän näitä kirjoittaa auki. Tekemäni pienimuotoisen tutkimuksen mukaan näitä pinoja kertyy melkein kaikkiin perheisiin.

(Ja jos ei kerry, haluan vaihtaa perheenjäsenteni siisteysgeenit teidän geeneihin, YV!)

Tutkimukseni myös kertoo että seuraavista asioista osa tai kaikki löytyy ainakin joskus lapsiperheen keittiön / olohuoneen / eteisen tasolta. Ajattele, tämä on melkein kuin hauska bingo! Montako löydät?

Roinat tasojen päällä -bingo

  • Luukkukirja josta on irronnut luukkuja
  • Vitamiineja
  • wet wipes / vaippoja
  • Latauspiuhoja ja niiden päitä ja mikä tärkeintä – myös rikkinäisiä piuhoja tai vanhojen laitteiden latureita
  • Lapsen vesivärityö
  • Imurin osia
  • Hygieniatarvikkeita: hammastahnat, laastarit, hiusharjat kärjessä
  • Pampuloita
  • Seilaavia juomapulloja. Likaisia vai ei? Kukaan ei tiedä.
  • Sen viime vuonna naapurilta saadun mäkkilelun rikkinäisen puoliskon kansi
  • Kiviä? EI VAAN AARTEITA!!! ÄLÄ HEITÄ POIS!!
  • Yksi sukka / kenkä
  • Eri parin sukka tai kenkä
  • Paristoja. Käytettyjä vai ei?
  • Metrimitta
  • Narun pätkä eli AARRE
  • Lahjapussi jonka sisällä on lisää lahjapusseja
  • Yksittäisiä vaatekappaleita: Korjaukseen meneviä, kierrätykseen meneviä, pesuun meneviä, päälle meneviä, tunteisiin meneviä
  • Sakset
  • Heijastin
  • Joku työkalu
  • Aurinkolasit

Jos sait kaikki raksittua, onnea! Teillä on elämää! Jos et saanut yhtään raksia, onnea! Teillä on siivooja!

Älä huoli, lapsestasi kasvaa parempi kuin luulitkaan

Suuri viikkoraha / kotityö keskustelu oli mielenkiintoinen monellakin tapaa. Se muistutti itseäni että ei näistä asioista kannata liian isoja tehdä. Sillä miten viikkorahaa maksetaan tai ei makseta ei lopulta ole hirveästi väliä, tärkeintä on että asioista keskustellaan ja valintoja perustellaan. Joskus ehkä harhaudutaan ajattelemaan että valinnat, jotka teet nyt ovat iänikuisesti kiveen hakattuja ja muokkaavat lapsesi persoonaa, temperamenttia ja ikuista onnea.

Jos sille maksetaan nyt siivouksesta, se ei aikuisena osaa siivota. Jos se saa alle kolmevuotiaana sokeria, se on koko elämänsä koukussa. Jos emme nyt ulkoile tiheästi, se ei opi aktiiviseksi arkiliikkujaksi.

Voi olla, tai sitten ei. Hyvin harva asia pysyy lapsessa päälle kaadettuna. Ihmisen rakentuminen kokonaiseksi ihmiseksi, aikuiseksi ja itsenäiseksi olennoksi on niin monimutkainen ja mysteerinen kokonaisuus ettei siinä yksi väärin maksettu viikkoraha ja laiskotellut tiistait paljon paina.

Jos siltä alkaakin tuntua, asioita voi muuttaa. Lapset voi uudelleenohjelmoida. Voitte alkaa vaatia lapsilta enemmän vielä yläasteikäisinä, vaihtaa ruoan vähäsokerisempaan tai hurahtaa itse urheiluun niin paljon että koko perheen liikuntamäärät kasvaa.

Sitten lapsesta tuleekin yhtäkkiä jo niin iso, että hänen kasvamiseen vaikuttaa enemmän kaverit kuin sinä. Ja taas on uusi peli edessä! Lapsi muuttuu, perheenne muuttuu, tavat muuttuu ja ympäristöt vaihtuu. Kaikki voi muuttua. Viikkorahansa karkkiin haaskanneesta voi tulla startupin perustaja tai investointipankkiiri.

Vanhemmuus on niin paljon enemmän kuin viikkorahakäytäntö tai ravinnon laatu. Se on toisen ihmisen kohtaamista aina uusilla areenoilla, loputtomana turvana seisomista ja maailman vaikeimpien kysymysten ratkomista yhdessä ihmisen kanssa joka ei ole niitä koskaan ennen kohdannut. Vanhemmuus on loputon säkki vastauksia, joita vain te, oman perheenne dynamiikan ymmärtävät voivat antaa – ja tekin vain arvaillen ja haparoiden, parasta yrittäen.

Aina kun päädyn tuskailemaan jostain pienestä vanhemmuuden osa-alueesta tai päätöksestä (ja teen niin edelleen vähän liian usein), yritän muistuttaa itseäni että ainoa mitä minun tarvitsee tehdä on yrittää auttaa lasta rakentamaan itselleen hyvä itsetuntemus ja -luottamus.

Tärkeintä olisi saada aikaan ihminen joka osaa suhtautua itseensä rehellisesti, armollisesti ja ymmärtävästi, koska silloin se kykenee myös pohtimaan omaa toimintaansa ja toimimaan parhaimman mahdollisen mukaan.

Jos siinä onnistun, kaikki muu menee hyvään suuntaan. Syntyy käsitys oikeasta ja väärästä, mahdollisuus punnita miten itse toimii ja ymmärrys siitä miten pitäisi toimia että elämä sujuisi kaikille muillekin mukavasti.

Katja kirjoitti juuri tästä samasta aiheesta mahtavan tekstin, otsikolla “Jos lapsi käyttäytyy hyvin, onko se geenien vai kasvatuksen ansiota?”  Minä vastaisin että kummankin ja ei kummankaan, tärkeintä on se miten lapsi oppii suhtautumaan itseensä ja sitä kautta muihin.

Niin että älä huoli. Jos joku asia tuntuu vaikealta tai suoranaiselta virheeltä, sillä ei todennäköisesti ole kovin suurta merkitystä kokonaisuuden kannalta. Voit korjata tekemäsi ja kokeilla seuraavaa juttua – joka tapauksessa tulet hämmästymään nähdessäsi lapsen jonain päivänä:

Miten siitä noin hyvä tuli?

 

Jälkikirjoitus: vähän tähän liittyen, en malta olla mainitsematta aiheesta “suositusten mukainen”. Vanhemmuus tänään on täynnä suosituksia: mitä syödä, mitä pukea, miten leikata kynnet. Ne on hyviä! Mutta muista lukea ne mielessäsi saatesanoilla “parasta olisi, että”. Silloin suositukset asettuvat oikeaan vaatimustasoon. Suositusten mukainen elämä on varmaankin sitä parasta mahdollista, mutta niistä poikkeavat valinnat eivät silti ole huonoja, vaarallisia tai vastuuttomia. Tee se mitä pystyt äläkä stressaa muusta.

Et ole ainoa jolla jää puhtaat pyykit yöksi (tai pariksi) koneeseen – TOP10 vaikeinta kotityötä olkaa hyvät!

Meinasin eilen itkeä/nauraa ääneen kun taas kerran tyhjensin tiskikoneen ja huomasin sen tulevan aivan täyteen sen päälle kertyneistä astioista. Että tämä on kyllä sellainen osoitus siitä ettei oma arki ole hallinnassa, että se saamarin kone on aina uudestaan täynnä ennen kuin on edes edellinen lasti päässyt peseytymään. Miten tämä on niin vaikeaa?

Avauduin Instagramiin ja tietysti te pelastitte minut. Voin kertoa, etten ole ainut – etkä sinä ole ainut – jolla kotihommat joskus jää vähän roikkumaan!

Tunnen feilanneeni arjen pelissä, kun…

”Kun saa haavan naamaan lapsen kynsistä, joita kukaan ei ole taaskaan viitsinyt leikata”

”Kun vaipparoskiksen päällä on jo toisen pussillisen verran vaippoja, yyyhh!”

”Edellisen sormiruokailun jäljet siivoamatta joten seuraava ateria suoraan purkista, lattialla istuen”

”Siitä kun tajuaa että pyykit on vielä tuntien jälkeenkin koneessa ja Valeäiti muistuttaa siitä somessa”

”Kun varasto täyttyy kierrätyspahveista”

”Kun löydät märät uikkarit kassista kun olet lähdössä seuraavan kerran uimaan”

”Kun unohdat taaperon vaipat pottaan ja koira käy syömässä ne sieltä”

Vastaustenne mukaan TOP10 epäonnistuneinta kotityötä ovat seuraavat:

  1. Tiskikone, jonka tyhjennys aiheuttaa välittömän uudelleen täytön – ja silti jää vielä yli
  2. Märät pyykit, jotka jäävät koneeseen koko yöksi, tai toiseksikin
  3. Lakanat ja matot joita viedään hyväuskoisina ulos kuivumaan ja ne päätyvät kastumaan niin monesti että homehtuvat
  4. Biojäte. Ihan vain biojäte.
  5. Ruoka joka muuttuu jääkaapissa suoraan biojätteeksi.
  6. Puhtaat (ja kuivat!) pyykit, joiden elämä on olla lattialla kasoissa kunnes puetaan taas siitä uudestaan päälle
  7. Puhtaat kalsarit, erityisesti lasten. Käännetään väärinpäin tai vaihdetaan joskus uikkareiksi.
  8. Vaippajäte. Kakkavaipat, jotka jäävät lavuaarin reunalle. Vaipat, jotka koira löytää. Vaipat, jotka koira…yök.
  9. Reissukassit ja -nyssäkät. Uimahallin ja mökin jälkeen viikon tai pari purkamista odottavat kamat.
  10. Keittiö, ihan vain kokonaisuudessaan keittiö. Se ei pysy lapsiperheen ruokarytmissä perässä vaikka mikä olisi.

Nauroin näille aivan kippurassa mutta sain myös lohtua. Me todella ei olla ainoita. Samaa sanoitte te, sain kymmeniä kommentteja jossa oltiin ilahtuneen yllättyneitä siitä että muillekin käy näin. 

Mutta miksi tämä on meille kaikille niin vaikeaa? Miten voi olla ettei niitä pyykkejä saa siitä hemmetin narulta talteen ennen talvea tai edes seuraavaa sadetta, siihenhän menisi vain viisi minuuttia?

Koska niitä viisiminuuttisia on perhearjessa satoja. Mä siivoan joka päivä arvioni mukaan vähintään puoli tuntia, yleensä pari. Enkä silti saa kaikkea tehdyksi. On tiskikoneen tyhjennys ja täyttö, pyykkien lajittelu, pesu, kuivaaminen ja viikkaaminen, ruokapöydän kattaminen ja puhdistus x 5, taaperon pesu jokaisen ruokailun jälkeen, vaipan vaihdot ja kartonkiroskien taitettelu pussiinsa. Tässä oli äkkiä laskettuna 26 viisiminuuttista, eli 2h10min pelkkää normaalia arjen pyörittämistä.

Ei tarvitse olla maailman sotkuisin perhe tai äitimarttyyrien kuningatar joutuakseen limboon jossa tekemistä on enemmän kuin aikaa, saati viitsimistä. Minä teen ison osan noista 26 askareestani taapero kainalossa, joten usein en vain jaksa. Jätän roskat viemättä koska se vaatisi taaperon nappaamista mukaan tai sen lukitsemista johonkin häkkiin ulisemaan.

Tietysti joku muu voi viedä roskat ja viekin. En minä täällä ainoana huhki, mutta viidestä hengestäkin tulee jo paljon hommaa. Vaikka koko perhe säntillisesti laittaisi tavarat paikalleen ja tyhjentäisi biojätteen heti, niitä viisiminuuttisia silti ihan oikeasti on vain tosi paljon arjessa.

Erityisesti kuin minä hetkenä hyvänsä saattaakin mennä viisikymmentä minuuttia siihen että saa väsyneen lapsen tekemään kaksi sivua matikan läksyjä.

Niin että ei tässä nyt saatana mitään tiskejä ehtinyt sitten laittaa.

Tämä yksi kommentti osui minusta aika naulan kantaan:

”Nämä viestit pistää miettimään miksi ihmeessä ei ole vanha kunnon kodinhoitaja käytössä nykyaikana?? Siis eihän näitä hommia kukaan ehdi. Molemmat vanhemmat tekee töitä ja sit kaikki pitää muka prkl vielä pitää kotona kuosissa ja sen lisäksi huolehtia että on hyvä äiti joka sanoittaa tunteita, on läsnä lapsille ja löytää aikaa parisuhteelle. Ihan sikana vaatimuksia!”

Word. Siispä, annetaan niiden kasojen kasvaa, tiskien lojua ja lakanoiden käydä läpi muutama metsäkierros ja juodaan vähän kahvia.

Auttamisen ilosta – Myynninmurtajat <3

Mun oma tavoite oli kymmenen. Kymmenen maksavaa asiakasta meidän kahden myyntitykin tekemälle ekalle omalle myyntikurssille.

Mutta se tavoite meni sitten ekan päivän aikana rikki ja nyt 1,5kk kurssin aloittamisesta meillä on jo yli 50 asiakasta! Niin siistiä! Siistiä että voimme nostaa niistä hikisistä kesäilloista palkkaa, mutta ennen kaikkea siistiä kun palautetta on alkanut tihkua.

”…myyntiopit ovat herättäneet aivan uusia ajatuksia ja ideoita, nostaneet juttuja mieleen mitä oon ajatellut ehkä väärin ja ehkä liian ujosti, erityisesti hinnoittelu.”

”sanoin juuri kaverille että mitään muuta tämän aihepiirin kurssia et tarvitse”

”monta uutta juttua on mieleen tämän tiimoilta noussut, vaikka monen vuoden myyntikokemus onkin jo takana 👍 Henkilö-/yritysbrändäys on itselle erittäin kiinnostava ja ajankohtainen juttu, joten siitä erityiskiitos! 🤩”

Sanoin jossain kohtaa kurssin työstämistä Insinöörille että mulle on oikeastaan ihan sama saanko tästä yhtään rahaa. Toivon vaan tosi paljon että joku saa tästä apua. Nyt kun näyttää siltä että meidän kotistudioissa vääntämistä sisällöistä on oikeasti hyötyä ihmisille, olen niin, niin, NIIN iloinen.

Siellä me istuttiin nappi pyllyn alla (Satu) ja seistiin niin lyhyen mikkipiuhan päässä että naama täyttää aina koko ruudun (minä) ja kerrottiin melkein kaikki mitä me tuloksellisesta tekemisestä tiedetään.

myynninmurtajat sisältö

Tilattiin alusta, maksujen rajapinta ja nettisivun osoite. Ladattiin 18 videota, niiden tehtävät ja lisämateriaalit alustalle, perustettiin FB-ryhmä, Gmail-tili ja oma Instagram-tilikin – vastoin omia oppejamme (koska ei ehditä siihen oikeasti paneutua, mutta siellä se nyt kuitenkin on).

Pistettiin kurssi myyntiin ja asiakkaita tuli heti! Meidän omissa verkostoissa kyti selvästi patoutunut kysyntä tälle, mutta onneksi asiakkaita on riittänyt alkuhuumankin jälkeen. Pelkästään elokuussa olemme saaneet mainostamatta seitsemän uutta asiakasta. Kahdeksas tuli tätä kirjoittaessa.

Asetimme kunnianhimoiseksi tavoitteeksi 30 elokuussa, ja yhteensä 100 koko vuonna. Noin vain kymmenkertaistettiin se taovite joka mulla aluksi oli mielessä, mikäs siinä! Saadaanko autettua sataa ihmistä myymään paremmin, kivemmin, kovemmilla hinnoilla? Toivon!

Ole sinä yksi heistä tai vinkkaa kaverille. Kurssi toimii sekä melko vasta-alkajille että jo myyntiä kauemmin tehneille. Yksityisyrittäjille, työntekijöille tai puheterapeuteille – todistetusti.

Kurssin perusversio on myynnissä sisällön määrään (ja tietysti laatuun) nähden mielestäni hyvin edullisesti, 129€, premium-kurssilaisena (179€) saat jo ihan liian halvalla myös henkilökohtaista sparrausta. Tämä todellakin menee muuten firmasi kuluihin ja verovähennyksiin myös työntekijänä!

Ja jos siellä on joku pomo linjoilla joka haluaisi ostaa tämän kerralla koko tiimille, pistä viestiä. Kehitän sinulle hyvän alekoodin ennen kuin ehdit ”myyty” sanoa.

Teimme* elokuun kunniaksi kurssista myös pienen esittelyvideon, jossa on mukana myös maistiainen siitä mikä kurssissa on ehdottomasti parasta. Me itse 😀

Loppuun annan vielä ilmaiseksi sen vinkin, jonka ympärille melkein koko oma osuuteni kurssista kiteytyy: Myynti alkaa sujua kun käännät koko ajatuksesi siihen että sinä et yritä myydä vaan yrität auttaa tulevia asiakkaitasi. Jos yrität auttaa, mietit kaiken asiakkaasi kautta: mitä hän oikeasti tarvitsee? miksi? miten hän olisi sankari omassa duunissaan? miten siihen voisi päästä? Onko minulla jotain mikä voisi auttaa?

Minä haluan ihan aidosti auttaa sinua myymään paremmin.

Veikkaan että tuskanasi on kontaktoinnin vaikeus ja siinä epäonnistumisen pelko; hinnoittelun hankaluus ja tinkaamisen nihkeys; tarjonnan kirkastaminen ja potentiaalisten asiakkaiden löytäminen. Näihin kaikkiin uskon antavani hyviä vinkkejä ja ohjeita videoilla. EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI! Lisäksi Satun osuus auttaa sinua tekemään somesta myyntiäsi tukevan työkalun, eikä se enää tunnu vain paikalta jossa ”pitäisi kai olla enemmän mutta kun en oikein tiedä miten”. 

Ah, haluan kaikki ihmiset tälle kurssille! Tule, tule!

Kurssin voit ostaa täältä.

*Kun sanon teimme, tarkoitan että Satu ja Björgvin tekivät. Kiitos <3

My day: päivä yksivuotiaan (ja kahdeksan- ja kymmenenvuotiaan) kanssa

6.55 herään, aurinko paistaa silmään. Olen nukkunut sohvalla koska Ykkösellä oli kaveri yökylässä mikä luonnollisesti tarkoitti sitä että myös Kakkosen pitää saada erikoisjärjestely, mikä luonnollisesti tarkoitti sitä että minä nukuin hänen kanssaan sohvalla. Onneksi on iso sohva.

7.15 Kolmonen herää yläkerrassa. Miksi se herää aina kovaa itkien? Onneksi hän muuttuu aina hetkessä aurinkoiseksi ja ottaa nytkin kaiken irti siitä että äiti ja veli makoilee sohvalla uhreina. Päivän eka imetys tuleekin sitten heti tässä koska en jaksa kieltäytyä maanittelevan tiikerin otteista.

9.15 lähden sovitusti ulos treenaamaan kaverin kanssa vaikka päähän sattuu ja tuntuu oudon väsyneeltä. En tajua sitä taaskaan vielä tässä mutta loppupäivä paljastaa että on migreenipäivä. Kolmonen nukahtaa ajallaan eli 9.30 paikallaan oleviin vaunuihin. Teemme kivan ulkotreenin kaverin pihalla. Lähetän Kakkoselle kuvan jättimäisestä trampoliinista ja saan sen sillä houkuteltua mukaan. Se suhaa pyörällään hetkessä paikalle ja leikkii heränneen Kolmosen kanssa trampalla kun me vielä treenaamme loppuun.

Sillä aikaa Ykkönen ja yökyläkaveri hengailevat meillä keskenään, syövät aamiaista toivon.

10.30 Saan viestin naapurilta “lähtisikö Kakkonen meidän kanssa uimaan Altaalle?” No todellakin! Nyt tuli kiire! Lähdetään äkkiä kilsan päähän kotiin, pyörällä ja juosten. Pakkaamme uimakamat ja saatan Kakkosen kaverinsa luo, pääsevät liikkeelle 11 aikaan. Kolmonen kitisee jotain vaunuissa ja tajuan että sillähän on jo karmea nälkä. Annan sille tavarakorista löytyneen smoothien eli se puristaa sen kaiken päälleen.

11.30 Syödään lounasta, ah kerrankin valmista sellaista eli eilistä lämmitettynä.

12.45 imetän Kolmosta sohvalla. Ykkönen ja kaverinsa ilmestyvät jostain leikkiensä syövereistä, eivät vieläkään halua lounasta – söivät aamiaista siinä juuri ennen 11.

13.15 Kolmonen nukahtaa yksin ulos liikkumattomiin vaunuihin, luksus joka on näemmä palannut elämäämme! Käyn suihkussa ja teen vähän töitä. Syön sunnuntaisen synttärikakun jämiä, vaikka juuri tästä kaikesta sokeriöveristä tuntuu tulevan outo, päänsärkyinen ja nestehukkainen olo. Aamulla päätin että tänään loppuu sipsit ja karkit. Mutta kun niitä on vielä jäljellä!

14.15 Kolmonen herää. Yritän hetken nukuttaa uudestaan ja jatkan samalla kännykällä töitä, eli chattaan Satun kanssa meidän myyntikurssin seuraavista liikkeistä (on muuten hyvät! Kannattaa tulla!)

Iloinen Kolmonen syö banaanin ulkona. Otan puutarhaletkun esiin ja pestään vaunut yhdessä – olen koko kesän odottanut niiden pesua ja tämän päivän smoothie sinetöi homman. Rakas taaperoni pesee niin huolella että päätyy itse suihkuun tämän jälkeen. Laitan samalla koneellisen pyykkiä.

Sitten syön lisää synttärikakkua.

Yhtäkkiä alan tajuta mistä sumuinen oloni tulee: Päänsärky onkin migreeniä. Hoitona yleensä buranaa, kofeiinia ja lepoa. Vallitsevan tilanteen takia tänään vain kahta ensimmäistä.

15.38 Kuolontunnit alkaa. Nämä on absoluuttisesti pahimmat kitutunnit hoitovapaalla ja rehellisesti vanhemmuudessa ehkä yleensäkin. Iltapäivän kolmesta noin iltakuuteen kaikilla on väsy päällä. Ainakin mulla on nihkeä fiilis. On tylsää, väsyttää, ja päivää on vielä monta tuntia jäljellä.  Tämä on se hetki kun ihmiset ostaa höyrypesureita, vannon.

Syön seisaaltani välipalapatukkaa keittiössä ja juon pikakahvia. Täällä on todella sotkuista mutta en jaksa tehdä sille mitään.

Myös Kolmonen syö välipalapatukan, eli se kävelee se kädessään ympäri kämppää ja sekoilee. Iloisena ja söpösti. Mutta sekoilee. Kerään voimia lähteäkseni sen kanssa vielä ulos.

16-17 puistossa sekä matkalla sinne. Täällä hän on niin onnellinen. Se syö soraa (vähän vain), touhuaa, keinuu, liukuu, kävelee, sekoilee. Minä katson meilejä ja instaa aina kun taapero keskittyy soraan tarpeeksi pitkäksi aikaa. Mutta myös leikin ja hassuttelen, huom huom! En ole läpeensä mätä!


Kotoa löytyy retkiltä palannut Kakkonen kaverinsa kanssa pleikkarin äärestä ja Ykkönen omista leikeistään. Keitän koko porukkaa varten lisää spagettia eilisen kastikkeen kaveriksi. Keittiössä on lounaan jäljiltä ruokaroiskeita ja täällä haisee kakkavaippa. Roskis pitäisi tyhjentää. Laitan siis roskiskaapin kiinni. Tiskikone on sentään käynnissä, en muista milloin sen tein. Päänsärky alkaa olla luokkaa “menen tähän nyt vain nukkumaan, pärjätkää te”.

Insinööri on työpäivänsä päälle vanhempieni luona muuttopuuhissa.

Tämmöisinä hetkinä todellakin muistan miten ja miksi aloitin blogin aikanaan. Tämä teksti tässä näin antaa juuri nyt merkitystä ja tavoitetta päivälleni. Vähän surullista mutta nyt on näin.

Ruokaa tehdessä katse osuu synttärijuhlakarkkeihin. No jos nyt vähän.

Syömme jälkiruoaksi kakkua, minä en ota. No otanpas.

18.00 Isot vie Kolmosen hetkeksi trampalle. Kuulen ulkoa natinaa, sekä trampan että lasten. Kolmonen onneksi kiljuu onnellisena.

19.05 imetän Kolmosen, se nukahtaa. Vaan eipäs nukahdakaan. lasken sen sänkyyn ja se herää johonkin ja kiljuu. Odotan minuutin, pari sohvalla, kuulostelen asettuisiko se itsekseen. Haluan vain olla hetken silmät kiinni. Makaan sohvalla ja isot lapset nojailevat tylsistyneinä, passivoituneina sohvaa vasten. Kielsin niiltä kaikki laitteet ja tietenkään he eivät sitten voi tehdä mitään.

Kolmonen huutaa itkuhälyttimessä. Juuri kun ajattelen että on pakko nousta uudelleen nukuttamaan, Insinööri tulee ovesta sisään. Se painuu suoraan yläkertaan nukuttamaan ja minä kerään kiitollisena hetken voimia.

19.30 Kolmonen karjuu edelleen ja isot ovat edelleen tylsistyneen löysiä. Kakkonen ehdottaa että lähdettäisiin futiskentälle vähän potkiskelemaan. Tartun harvinaiseen ehdotukseen salamana, tällä saan korvattua koko päivän poissaolevan meininkini! Ja kivaa meillä onkin. Pitkästä aikaa kolmistaan hassuttelemassa, sekoilemassa ja vähän hengästymässä. Kakkonen sai vain kahdesti pallosta naamaan ja vain kerran Insinööri palautti meidät maan pinnalle kertomalla että koulurytmiin pitäisi päästä.

21.30 kirjoitan tätä loppuun ja olen loppu. Migreeni alkaa vetää naamaa alaspäin niin etten enää kauaa voi pitää silmäluomia auki. Isot sekoilee vieläkin iltapalapöydässä, mulla on nälkä ja lattialle kaatui juuri puoli litraa vettä. Ykkönen haluaa kuulemma tänään vuorostaan nukkua sohvalla ja Kakkonen haluaa nukkua kellarissa. Minä haluan lähinnä nukkua.

Ja ehkä vähän vielä syödä kakkua.

Vinkit koulun aloitukseen lapselle ja aikuiselle

Koska olen jo suvereeni konkariäiti, koen mahdolliseksi jakaa vinkkejä koulun aloitukseen!

Ekaluokka alkaa vain kerran, tekisi mieleni sanoa, mutta oikeasti se alkaa ainakin viisikymmentä kertaa. Ensimmäiset päivät, viikot, kuukaudetkin on niin sähellystä että lapsella ja sinulla on vielä monta mahdollisuutta kokeilla ja harjoitella. Ekan luokan loppuun mennessä alatte kumpikin olla jo selvillä vesillä!

Vinkit ekaluokan aloitukseen vanhemmille:

Anna aikaa ja ole lähellä: Lapsi ei oikeasti tarvitse koulun alkuun mitään muuta kuin huomiosi. Kysele ja kuuntele, älä tuputa omaa fiilistäsi lapselle. Jos jännittää, puhukaa siitä yhdessä.

Mutta osta myös niitä kyniä: Omia penaaleja ja kyniä ei oikeasti ekalle eikä ainakaan ekalle päivälle vielä tarvita, koululta kyllä löytyy. Mutta tämä voi olla tosi tärkeä riitti joko lapselle itselleen tai sinulle, joten jos siltä tuntuu menkää ihmeessä penaali- ja kynäostoksille koko rahan ja tunnelman edestä!

Reppu on hyvä olla, ja sen kannattaa olla hyvä. Siinä ei alkuun kauheasti tavaraa kulkeudu koulusta kotiin, mutta sinne saa vaikka vaihtovaatteet ja vesipullon mukaan. Lisää vinkkejä repun ostamisesta täällä.

Oma puhelin ei ole pakollinen, mutta ihan hyvä jos asutte kauempana koulusta. Se on sinulle mahdollisuus auttaa lasta tarvittaessa ja lapselle se on hyvä turva siitä että vanhemmat on saatavilla tarvittaessa. Vinkkejä puhelimen valintaan täällä!

Jos ostatte oman puhelimen, tukekaa kännykän käytössä. Erityisesti WhatsApp-elämä tarvitsee alkuun tukea. Täällä lisää vinkkejä siihen!

Valitkaa helpot vaatteet: kengät, jotka lapsi osaa itse sitoa, ulkovaatteet jotka on helppo laittaa päälle. Lapsella on kiire välkälle leikkimään!

Pidä luottamus korkealla: Lapsesi pystyy paljon itsenäisempään elämään kuin arvaatkaan kun annat vain vapauden. Luota siihen että lapsi pitää tavaroistaan huolta, usko että hän osaa reitin koulusta kotiin kun sen aika on, luota hänen sanaansa.

..ja vaatimukset alhaalla: Ekalla ei tarvitse osata vielä juuri mitään, eikä varsinkaan sitä ennen. Älä odota akateemista menestystä ja huikeita ystävyystaitoja. Jokaisen lapsi sekoilee koulussa alaluokilla, jokainen voi törttöillä ja tehdä tyhmyyksiä (myös sinun lapsesi voi kiusata), jokainen kasvaa tavallaan ja ajallaan. Ole tukena, ole kiinnostunut, tue kun tarvitaan mutta älä painosta mihinkään.

Millään ei ole kiire. Ei yksin kotiin kulkemisella, ei lukemisen oppimisella, ei parhaiden kavereiden löytämisellä, täydellisillä vessataidoilla ja tahrattomalla syömisellä. Yllättävän iso osa ekaa luokkaa ja koko ala-astetta on kasvaminen ihmiseksi; ystäväksi ja ryhmän jäseneksi. Se on pitkä matka jota me aikuisenakin kuljemme, eikä siinä pidä kiirehtiä.

Kuten Janna sen jo vuosi sitten sanoi: ”Ekaluokkalainen saa olla kärsimätön, hidas, hölmö, pieni ja väsynyt.”  Lue Jannan koko päivitys tästä, se oli aivan loistava!

Ole opettajalle kumppani ja pyydä muiltakin apua: Ope on paras liittolaisesi koulussa, hänkin haluaa lapsellesi parasta. Auta opea olemalla kuulolla silloin kuin pitää ja kertomalla itse jos on jotain tärkeää kotikuulumista kerrottavana. Pyydä myös koulun muilta ihmisiltä apua jos jotain tulee: kuraattorilta, terveydenhoitajalta tai rehtorilta saa nopeasti tukea ja tietoa kaikkeen!

Jos jotain ongelmaa tulee, hengitä syvään. Kaikki tuntuu isolta, koska et ole itse paikalla auttamassa lasta. Kaikesta kuitenkin selvitään!

Kiitä opettajaa aina kun ehdit. Hän ansaitsee kiitoksensa.

Vinkit ekaluokan aloitukseen lapsille:

”Koulussa näkee kavereita ja tutustuu uusiin. Niihin tutustuu kolmantena päivänä viimeistään, sitä ennenkin joihinkin vähän. Jos ei tunne ketään niin voi vaan mennä kysymään pääseekö leikkiin mukaan heti kun vaan näkee että jotkut leikkii. Siinä tutustuu, eikä aluksi tarvitse edes jutella mitään, kunhan vaan on siinä leikissä mukana”

Näin viisaasti puhui Mami Go Go Mintun lapsi Elvis ekan vuotensa jälkeen. Elviksellä oli paljon muitakin hyviä vinkkejä, kannattaa käydä lukemassa koko lista täältä.

Meidän oma konkarimme, juuri ekan luokan päättänyt Kakkonen vinkkasi seuraavaa: ”Ei kannata jännittää koska se kuitenkin menee hyvin ja koulu on kivaa. Älä huoli siitä milloin pääset seuraavalle luokalle, koulu menee tosi nopeesti!”

Eiköhän näillä pärjätä, ihanaa koulutaivalta kaikille!

Lue myös: