Arkisia kuulumisia sohvan täältä puolen

6 , Permalink

Oho, jopas teitä on raha-asiat kiinnostaneet! Parina päivänä aika monta tuhatta silmäparia on käynyt katsomassa kuinka me jaamme rahamme ja mikä parasta, kertomassa omasta tyylistään.Käy ihmeessä osallistumassa keskusteluun jos et vielä ehtinyt, tämä on ollut ihan super antoisaa ja meillekin hyödyllistä! Mietimme parhaillaan kiivaasti jos sittenkin tekisimme tuon ”kaikki rahat yhteen läjään ja siitä vähän taskurahaa” mallin.

Tai siis päätimme jo sen tehdä, mutta sitten kukaan ei tehnytkään mitään meidän puolestamme, jännä.

Täällä alkoi ihana arki. Isot pienet (kutsuin heitä eilen isoiksi lapsiksi ja sain vastustusta: me ollaan vielä pieniä. Niin olette.) ovat palanneet kouluun ja Insinööri töihin, mulla ja Kolmosella alkoi taas omat touhut ja pieni flunssa kummallakin.

Flunssaa lukuunottamatta arki on ollut todella, todella tervetullut. Kaipasin rytmiä, tekemistä ja rehellisesti myös tätä tyhjää taloa ilman koko sakkia.

Sitäpaitsi tuo pieni tyyppi on niin äärimmäisen hyväntuulinen koko ajan, etten voi kuin ihmetellä sitä. Tänään hän leikki kauhalla yksinään tunnin. TUNNIN. Sitten se tajusi tosin kalautella sitä metallista pöydän jalkaa vasten ja muistin mitä kohta on edessä – taaperokoti.

En ole ehkä vielä valmis siihen jatkuvaan kolinaan, sotkuun ja yleiseen älämölöön.

Toisaalta, noita kaikkia täällä jo nytkin on eli bring it on. Älämölöäkin riittää kun tämä pieni toukka näyttää pääsääntöisesti tältä:

Se juttelee, mörisee, ölisee ja liikkuu – on ihana viisijapuolikuinen möntti. Patukka menee tietoisesti kaikkea kiinnostavaa kohti (tärkeysjärjestyksessä: kamera, kännykkä, ruoka, äiti) ja tunkee suuhunsa kaiken mitä saa (kamera, kännykän, ruoan ja äidin – mutta ruokaa alkaa vasta pian saada oikeasti). Ison osan päivästä hän treenaa kylkilankkua merenneitoasennossa, mikä on nähdäkseni esiaste istumaan nousemiselle ja konttaamiselle. Olisin ottanut tästä kuvan, mutta siinäkin kävi näin:

Ylähampaat eivät vieläkään ole tulleet, vaikka kuolaa on hyvinkin riittävästi ja kerran mainostin jo instassa että ikenestä tuli jo vertakin. No, se veri tuli sitten siitä kun hän söi Bepanthen-tuubia ja sai pienen haavan terävästä reunasta. Kyllä kyllä, äitiyteni on usein no onpa paha -tyyliä.

Kolmonen on nukkunut viimeiset kaksi yötä äärimmäisen hyvin omassa sängyssä, illasta aamun puoli kuuteen – siis todella, todella hyvin. Tämä on ihme, joka ei oikeastaan ole ihme vaan ihan tietoisesti tehty korjaus, pieni unikoulu suorastaan. Odotan vielä pari viikkoa ja jos taika säilyy, kerron mitä teimme. Tiivistetysti voin jo nyt kertoa että emme muuta kuin lopetin sen nukuttamisen rinnalle – eikö kuulostakin helpolta! 😀

Kakkonen on saanut uuden ystävän täältä läheltä. Olen siitä valtavan iloinen.

Ykkönen aloittaa lauantaina uimakoulussa ja Kakkonen ensi viikolla brassijujutsun, lajin jonka kirjoitusasun opettelen sitten jos hän sitä jatkaa. Minulla on uusi kamera (jota en osaa vielä käyttää) ja lihakset kipeinä aamupäivisistä treeneistäni.

Rakastan aamulämpöistä Kolmosta ja sen imettämistä niin paljon että mietin pitäisikö vielä. Jos yksi kaveriksi!

Sivumennen sanottuna, kierukan asennusaikani on vihdoin varattu.

Nyt levitän itseni sohvalle ja yritän taas vähän levätä, aamulla käytiin jo pitkällä kävelyllä naapurin kanssa. Iltapäivällä teen linssikeittoa, laitan pyykit pyörimään ja pussailen pientä lämmintä päätä.

Arki, olet paras.

6 , Permalink

Kuinka rahamme (ja sen puute) diilataan vanhempainvapaalla

Minulta on usein kysytty, kuinka jaamme Insinöörin kanssa raha-asiat vanhempain- ja hoitovapaiden aikana joten tässä tulee! (Toinen toiveaihe olisi ”kuka teillä jää kotiin lasten kanssa” mutta koska en tiedä vielä lopullista vastausta siihen en vielä vastaa, periaatteena että mieluummin kummatkin!)

Meillähän on mahdollisimman helppo tilanne: a) olemme hyvätuloisia ja b) tulomme ovat lähes täysin samankokoiset. Meillä ei kummallakaan ole kallista harrastusta, tai muita vain itseemme liittyviä menoja. Ostamme itsellemme aika vähän ja olemme monesta kulutuskohteesta samaa mieltä. Meillä on paljon vipuja kuten lainanlyhennys ja hyvät työpaikat. Toisin sanoen, meillä on paljon vapautta, joustoa ja mahdollisuuksia joista olemme myös perin kiitollisia.

Näillä lähtökohdilla voin siis kertoa mahdollisimman tasa-arvoisen ratkaisumme joka on helppo tehdä ilman vaikeita keskusteluita: (Melkein) kaikki puoliksi!

Olemme jo lähes seurustelumme alusta, viimeistään ensimmäisestä yhteisestä asuntolainasta alkaen tehneet niin että kummallakin on omat rahat mutta lisäksi meillä on yhteinen taloustili (kulkee nimellä ruokatili), josta maksetaan yhteiset juoksevat kulut. Aluksi sinne meni vain muutama hassu satanen kummaltakin ja sillä ostettiin oikeasti vain ruokaa.

Sitten alkoi neliöt lisääntyä ja kenkien määrä eteisessä räjähti – kymmenessä vuodessa meille on syntynyt kolme lasta ja satoja uusia kulueriä. Ruokatili on joutunut äärimmäiseen kulutukseen kun sieltä on alettu maksaa myös ne kaikki haalarit, harrastukset ja tossut ja tilin saldo menee siksi usein vahingossa miinukselle. Kummankin sinne tallettama summa on kasvanut, varmaankin tuplaantunut.

Fiksuinta olisikin jo siirtyä siihen että kaikki rahat on vain yhteisiä, mutta toimimme edelleen niin että kumpikin maksaa palkastaan 50% asuntolainojen kuukausieristä (joita on nyt jo kolme, jännästi nekin kasvaneet), autosta ja sitten sen ruokatilin. Se mitä jäljelle jää, on omaa ja sen saa haluamallaan tavalla kuluttaa, sijoittaa tai säästää.

Siis jos jotain jää. Nyt tämän vuoden ajalta keskustelu on ollut lähinnä ”onko sulla jollain tilillä rahaa” kun olemme maksaneet tuhansia ja tuhansia euroja pihajuttuja ja viimeisiä talon laskuja (muuten: kaikki talon rakentamiseen liittyvät asiat löytyvät tästä taloprojekti -osiosta).

Isommat, yllättävät laskut maksaa yleensä se jolla on silloin rahaa ja tasaamme ne noin kahdesti vuodessa pienen tilitapahtuma + excel harjoituksen jälkeen. Tämän voisi jättää tekemättäkin sillä ne menevät usein aika lähelle toisiaan mutta mielestäni siinä on aika helppo riidan paikka kun kumpikin kokee maksaneensa toista enemmän. Helpompi olla tässäkin loogisen puolittava.

Nyt olemme syyskuusta lähtien olleet tilanteessa jossa minun tuloni ovat laskeneet merkittävästi. Palkkani on paljon pienempi jo vanhempainvapaalla (ensimmäiset 3kk kesäkuusta syyskuuhun maksoi työnantaja), lisäksi jää saamatta palkkaani kuuluvat tulospohjaiset bonukset. Huhtikuussa minä – jos olen kotiin jäävä osapuoli – tipahdan hoitorahan piiriin jolloin tulot putoavat niihin muutamaan sataseen.

Korkea aika miettiä kuinka tasaamme tämän ihanan Kolmosen aiheuttaman palkanmenetyksen.

Mallimme on aina ollut ja tulee varmaan nytkin olemaan tämä: Se mitä kotona oleva palkassa menettää, pistetään puoliksi ja töissä käyvä maksaa kotona olevalle sen. Eli jos menetys on vaikka tuhat euroa kuussa, töissä käyvä maksaa  automaattisesti joka kuukausi 500€ kotona olevalle. Näin kumpikin menettää saman verran rahaa. Muut tulot kuten Insinöörin mahdolliset bonarit tai minun blogipennini ovat kummankin omia, niitä ei puolitella.

Tällä saman verran vähentyneellä rahamäärällä maksetaan sitten edelleen puoliksi kaikki kulut, kuten aiemminkin. Tosin tällä mallilla meiltä loppuu tosin sitten tasapuolisesti rahat jossain kohtaa hoitovapaata, joten tälläkin kertaa hyödynnämme myös lainanlyhennysvapaita.

Meidän mallissamme kotiin jäävän tilanne on aina ollut aivan yhtä hyvä (tai huono, eh) kuin töissä käyvällä ja joudumme yhdessä miettimään kuinka rahat saadaan riittämään, eikä vain kotiin jäävä.

Tämä on musta hyvä malli vaikka jää silti hitusen epäreiluksi kotona olevalle, joka menettää myös eläkkeet, mahdolliset bonukset yms. Koska tarkoitus ei kuitenkaan ole olla vuosikausia kotona, pidän tätä ok ratkaisuna. Nyt kummallakin on omat rahat ja perheen yhteiset kulut menevät edelleen yhteiseltä tililtä.

Toimiva malli olisi myös miettiä niin päin että kumpikin saa saman verran rahaa: laittaisimme kaikki talouteen tulleet rahat yhteen pinoon, jakaisimme siitä kummallekin taskurahan per kuukausi (jos mahdollista) ja kaikki muu olisi yhteistä, siten myös yhteisen keskustelun alla. Tässäkin tosin korvaamatta jää kotona olevan eläke ja mahdollinen palkan / aseman nousu.

Koska meidän perheen kulutasot ovat nousseet nyt talon myötä niin rajusti, luulen että tämä yllä mainittu malli saattaa olla meille nyt parempi. Katsotaan!

Oli malli mikä tahansa, mulle on tärkeää itsenäisyys myös rahan suhteen. Haluan tietää että mulla on edes vähän omaa rahaa jonka voin käyttää ihan mihin lystään ilman toisen mielipiteitä. Minusta on myös viisasta rakentaa itselle oma taloudellinen elämä, johon tukeutua jos sattuu jotain todella inhaa ja yllättävää.

Tämä tarkoittaa sijoittamista ja säästämistä, erityisesti nyt kun rahaa on vähemmän. Siksi aloitin parin kympin rahastosäästön automaattisena kuukausiveloituksena hetki sitten ja siirsin kaikki viimeiset sataset säästötililtäni Nordnetin arvo-osuustilille. Avioehto on edelleen myös toiveissa, mutta ei olla saatu aikaan.

Malleja on monta ja kaikki valitkoon sen mikä omalle perheelle parhaiten sopii. Mutta kehotan laskemaan ihan tosi tarkkaan auki, pitääkö vanha kunnon ”puoliso saa isompaa palkkaa joten minun kannattaa jäädä kotiin” paikkansa. Muista ottaa eläkkeet, verotus ja kulut huomioon – ja erityisesti kokemus ja elämä. Olisiko kotona oleminen ehkä jotain niin ainutlaatuista että se kannattaa kummankin kokea, vaikka maksaisi enemmän? Siis jos talous ylipäänsä sen kantaa, tietysti.

Loppuun vielä yksi fun fact: laskin että ensimmäisen vuoden aikana minun kotona oloni tulee maksamaan noin 20.000€ menetetyissä palkkatuloissa. Hän on kyllä sen arvoinen ja enemmänkin.

© Dorit Salutskij

Viimeinen yli-ihana kuva lahjakkaan Dorit Salutskij:n ottama, päässä Myssyfarmilta saadut myssyt <3

Muut kuvituskuvat: syy ruokatilin jatkuvaan miinustilaan.

Viime vuoden best asiat Kolmosen lisäksi

0 Permalink

Hyvää alkanutta uutta vuotta! 2020 on hieno luku! Vielä pieni katsaus tuonne kauas historiaan vuoteen 2019, sillä tein toki minäkin sen Best nine kuvakollaasin. Kovin yllättävästi, sen mukaan juuri päättyneen vuotemme voi määrittää yhdellä sanalla: Kolmonen.

Rakas Kolmonen onkin epäilemättä päättyneen vuoden paras asia! Raskaus, ihana kesä vatsan kanssa, hieno synnytys ja maailman ihanin vauva varmistavat kyllä viime vuoden paikan parhaissa koskaan. Jopa vähän sellainen suomalainen pelko takaraivossa että vuosi oli niin mahtava että ensi vuonna on pakko tulla jotain kamalaa. Aina fiksu tapa ajatella!

Tuo best nine, niin ihana kuin olikin, ei kuitenkaan edes kerro kaikkea hyvää viime vuodelta. Meidän elämään mahtui monta muutakin hyvää asiaa, joita ei välttämättä sellaisinaan Instagramissa raportoida. Einon innoittamana listasin nämä omat ”best” asiat!

2019 parhaat asiat

Töissä meni hyvin

Mulla muuttui rooli töissä merkittävästi 2017 ja se toi mukanaan ison vastuun. 2018 meni aikamoisissa käänteissä kun muutimme organisaatiota, nostimme asiakkuuksien määrää ja liikevaihtoa. Suomeksi: teimme sikana töitä ja saimme ison positiivisen muutoksen aikaan. 2019 alkoikin olla jo selvästi tuon työn hedelmien korjuuta. Hommat alkoi rullata niinkin hyvin että tavallaan harmitti jäädä pois juuri kun ”iso pyörä alkaa pyöriä” – toisaalta ihana päästä sitten katsomaan mihin asti se pyöri.

Olin kahdesti aamutelkkarissakin muuten! Kerran 2018 lopussa ja 2019 alussa työasioissa ja vielä vuoden lopussa äitiysasioissakin. TV:stä tuttu siis tässä moro!

Äitiysloma, jossa myös lomailin

Tällä äitiyslomalla olen osannut ottaa myös niitä rentoja hetkiä vaikka edelleen mielelläni teen juttuja. Nytkin tässä sohvalla tulin lepäämään mutta heti kun silmäni suljin alkoi tämä tekstiä muotoutua päässä. Silti, tähän vuoteen on mahtunut tuntikaupalla lojumista vauvan kanssa, hassuttelua isojen kanssa ja pitkiä, rauhallisia kävelylenkkejä. Kaiken kaikkiaan olen nauttinut tosi paljon hidastuneesta tahdista.

Talo valmistui (?)

Piha saatiin tehtyä ja piharakennuskin alkoi olla lopullisessa tilassaan, aita on rakennettu melkein kokonaan ja tuparitkin on viimein pidetty! Nyt jäljellä on enää pieniä hommia, isoja laskuja ja sisustuksen uusimista. Talo on kuitenkin käytännössä valmis.

Ykkönen kukoistaa 

Ykkönen on ollut tasaisesti koko vuoden aivan uskomattoman ihanassa iässä. Ennustettava ja vakaa, luotettava ja johdonmukainen. Silti vielä hassutteleva, meidän seurasta pitävä ja kainaloon hakeutuva. Täydellinen isosisko on muuttunut vielä paremmaksi Kolmosen myötä. Julistan yhdeksänvuotiaat ihaniksi!

Kakkonen selviytyy 

Kakkonenkin on totta kai ollut ihana, mutta vitsi sillä on ollut kyllä rankka vuosi. Koulunaloitus ei ollut yhtä helppo tanssihetki kuin Ykkösellä aikanaan ja pienen sisaruksen syntymäkin lohkaisi oman osansa. Ollaan saatu käsitellä kaikkea eskariuhmasta alkaen isolla vaihteella ja välillä on ollut meillä kaikilla aika tiukkaa. Isoin tsemppari on kuitenkin ollut Kakkonen itse, joka on selviytynyt tosi hienosti nihkeistäkin tilanteista (ja muuttunut muuten ihan jalkapallotyypiksi vuoden aikana!). Ja nyt kun vuosi lähenee loppua, musta tuntuu että ollaan lähellä sitä vaihetta kun tunnesmoothiesta kuoriutuu pikkuhiljaa myrskyt kestävä koululainen.

Parisuhde selviytyy ja paikoitellen jopa kukoistaa

Menemättä parisuhteeseen sen syvemmälle, tänäkin vuonna ollaan mielestäni taas opittu toisistamme lisää ja löydetty uusia keinoja puhua. Vauva-aika on aina tiukka testi, ei siitä mihinkään pääse, mutta tällä kertaa uskallan ajatella että osaamme kumpikin vaatia toisiltamme enemmän kuin selviytymistä – ja se on tärkeää.

Koko perheen terveys hyvä

Lapset ovat jo niin isoja ettemme saa enää jokaista pöpöä (hieno hetki saada uusi vauva!), joten olemme voineet tosi hyvin. Insinöörillä oli megaflunssa heti Kolmosen syntymän jälkeen ja pientä vaivaa ollut lapsillakin mutta pääsääntöisesti ollaan oltu tosi terveinä koko vuosi. Vain kerran käyty Lastensairaalassakin – eikä se ollut kuin lievä aivotärähdys! (Kihiksiä ja täitä ei lasketa, eihän?) Oma vointini on ollut tosi hyvä, selkäkin paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin vauvojen kanssa. Urheilu on palannut ihanasti takaisin elämään.
härkis resepti
Ystävät

Tuntuu että ehdin nähdä tai jollain tapaa pitää yhteyttä ystäviin viime vuonna aiempaa enemmän. Koen itse olleeni parempi ystävä! Sain myös uusia ystäviä  Naapurin rouvan kanssa jaettu vauvavapaa on ollut mieletön ja muutenkin vauvan kautta on tullut taas uusia tuttuja, ystäviäkin.

(Myös virtuaalisia ystäviä on tullut kovasti lisää kun seuraajamäärät sekö blogissa että Instassa ovat tuplaantuneet. Kiitos kun olet täällä!)

Perheen kasvisruokailu lisääntyi

Ykkönen alkoi kasvissyöjäksi ja minä tiputin maidon pois ruokavaliosta, joten koko perheen ostoskori ja ruokatottumukset ovat nytkähtäneet isosti parempaan suuntaan. Nyt meillä syödään ihan tavallisina ruokina linssikeittoa, tofubowleja ja tomaattipastoja, eikä jauheliha enää ole kaikkien ruokien ensimmäinen alkupiste. Uskon että tämä on pysyvä suuntaus ja olen siitä tosi iloinen.

Mitä vuonna 2020-2029?

Eilen päättynyt vuosikymmen oli kyllä varmaankin tapahtumarikkain ja merkittävin jonka tulen koskaan elämään. Sain vuosikymmenen ensimmäisenä ja viimeisenä vuonna vauvan, ylipäänsä kaikki kolme ihanaa lasta syntyivät 2010-luvun aikana. Muutimme neljä kertaa ja ostimme kaksi tonttia, myimme yhden asunnon ja toisen tontin, rakensimme talon.

Olin koko vuosikymmenen naimisissa saman upean partahemmon kanssa ja rakensin hienoa työelämääkin itselleni. Löysin kirjoittamisen ja luovuuden blogin kautta ja tuntuu että olen alkanut löytää itseäni muutenkin.Vuosikymmenen aikana masennuin, ahdistuin, selvisin – toisin sanoen opettelin sietämään omia pimeitä puoliani. Kaikki läheiseni ovat turvassa ja terveitä, ystävilläkin menee hyvin (ja niillä joilla ei mene, on apua).

Vastuita on paljon mutta pidän siitä. Joskus aikaa on vähemmän kuin tekemistä, mutta olen silti siinä onnellisessa asemassa että voin itse hallita omaa ajankäyttöäni, kun vain sen muistaisin tehdä.


Tänään alkaneelta vuosikymmeneltä odotan isoja mullistuksia, joita en onnekseni vielä tiedä. Voisin kuvitella sen aikana ainakin että Ykkönen kasvaa täysi-ikäiseksi (!), Kakkonen lopettelee peruskoulua (!!) ja Kolmonen menee kouluun (!!!). Insinööri täyttää heti sen jälkeen 50 ja minäkin 46. Hirveän jännä ajatella, minkälaista elämämme tulee silloin olemaan!

Mutta keitetään nyt ensin kahvit.

0 Permalink

Ensimmäinen meillä vietetty jouluaatto meni tietysti täydellisesti!

0 Permalink

”Voisikohan jouluaattona olla meillä”, ajattelin varovasti kuukausi sitten ja niin vain rakensin meille ensimmäistä kertaa koskaan oman joulun. Tai niin luulin, kunnes huomasin kopioivani äitini mallia ainakin ruokien osalta. Minkäs teet kun hyvää on!

Vastoin kaikkia ajatuksiani, jouluaatto oli i h a n a. Jotenkin saimme kaiken valmiiksi niin että pääsimme vain rennosti odottamaan vanhempieni saapumista. Tunnelmasta kertokoon se että luin sohvalla kirjaa siistissä kodissa, joulumusiikkia kuunnellen ja kauniisti puetut lapset taustalla rauhassa leikkien hetki ennen kuin vieraat saapuivat.

ENKÄ EDES LIIOITTELE.

Katoin pöydän! Tein kranssin! Ostin kankaiset servetit! Ansaitsen ehkä jonkin palkinnon tästä. Tämä ei myöskään tule koskaan toistumaan!

Luin muuten kirjaa aika paljonkin, koska unohdin vähän kännykän ja somen. En dramaattisesti taukoilemalla, ilman suurieleisiä lomia en vain ollut siellä. Hyvää teki ja ikävä tuli, nyt taas storyt pauhaa kuin viimeistä päivää!

Siitä täydellisestä jouluaatosta vielä: vein lapset aarrejahtiin, kävimme tunnelmallisessa joulusaunassa ja syötiin ihanat jouluruoat. Lapset laskivat tunteja, milloin saa avata lahjat, jotka ilmestyivät kuusen alle itse joulupukin tuomana jo aamusta.

Vaikka pukin parta oli tuttu (ja ”nää lahjat on paketoitu ihan samoihin papereihin kuin meidän pakkaamat!”), ääntä ei tunnistettu ja niin saivat isot lapset vielä hetken leikkiä mukana tätä suurta satua jonka jo tietävät olevan satua mutta haluavat silti vähän uskoa – tai ainakin leikkiä.

Lapset saivat mielestäni järkevän kasan lahjoja. Kaikki toivottuja ja käyttöön tulevia. Kasa oli niinkin järkevä että Kakkoselle tuli ihan aiheesta suru puseroon kun sai monen sattuman kautta vain yhden paketin mummilassa ja kotonakin siskoaan vähemmän. Onneksi joku löysi kuusen alta oudosti jo paketista revityn Blokus-pelin, jossa selvästi oli lukenut Kakkosen nimi!

Se Blokus on aivan todella hauska peli! Suosittelen!

Kolmonen oli taas täydellinen vauva. Leikki rauhassa lattialla läpi joulun, eikä kertaakaan ollut vaivaksi. Nukkui ulkona kolmen tunnin päikkärit ja hymyili kansalle.

Toki hän teki kaikkensa saadaakseen joulukuusen alas. Oppi ryömimään päivää ennen kuin kuusi tuli ja harjoitteli niin vimmatusti että tänään, tätä kirjoittaessani joudun jo oikeasti repimään sitä sieltä juurelta pois minuutin välein.

Joululahjaksi tuo täydellinen vauva antoi mulle kuuden tunnin yhtäjaksoiset yöunet, ekaa kertaa pariin kuukauteen. Sitten se jatkoi huonompia öitä, taitaa olla hammas numero kolme tulossa. Hampaat yksi ja kaksi osaavat jo jättää hienot purujäljet käteeni.

Ja tissiini. Ai saatana.

Niin se sitten taas alle viikko joulusta alkaa kaikki koristeet tuntua tunkkaisilta eikä kuusta tee mieli enää kastella. Äkkiä eroon joulusta ja kohti uutta vuotta, jee!

0 Permalink

Te kysyitte, minä vastaan! (osa 2)

2 No tags Permalink

Tämä teksti on jatkoa edelliselle Kysyitte mitä vain – vastasin mitä vain (osa 1) -tekstille. 

urheilu raskauden jälkeen

Miten treenasit ennen synnytystä? Entä jälkeen? 

Mä olen joka raskaudessa ollut vähän varovainen liikkuja, tai oikeastaan laiska. En pidä siitä tunteesta, että treenatessa tulee kivutontakaan supistelua, joten olen tosi herkästi jättänyt hommat tekemättä. Nyt jatkoin aamutreeniryhmässäni aika pitkälle, näköjään viikolle 23 asti ainakin. Oikeat juoksulenkit lopetin taas kun maha pullahti kunnolla, sekin noin viikolla 20. Liitoskivut alkoivat vaivata jossain siellä 24, 25 kieppeillä niin että jatkoin lähinnä vaappumista. Palasin kyllä salille vielä lopussakin, kävin kevyesti vähän crosstraineria tekemässä ja uimassakin taisin käydä.

Raskaanahan siis voi treenata huomattavasti kovemminkin mutta minusta on inhottavaa että oma olo muuttuu treenin aikana, väistämättä tulee mieleen ettei se ole hyväksi vauvalle (on se, liikkuva äiti on hyvinvoiva äiti) ja siksi on helppo laiskotella.

Arvelin myös entuudestaan että kuntoni on taas hyvä pian synnytyksen jälkeen enkä siten kauheasti stressannut vähäksi jääneestä liikunnasta. Raskauden jälkeen sitten olenkin ollut huomattavasti parempi näissä hommissa, siitä kertoo kaiken tämä teksti!

Kauanko meni raskauskilojen karistamiseen?

Tästä en ole tietoisesti juurikaan puhunut, en tarkasti. En ole hirveän montaa kertaa maininnut (jos kertaakaan?) montako kiloa tuli ja milloin ne lähtivät pois. Tähän liittyy monella niin paljon vaikeita tunteita ja ajatuksia, että yritän omalta osaltani vaieta kilot kuoliaaksi, heh. Mutta oikeasti: raskauden kuuluu kerryttää kiloja, minullakin niitä tuli taas kymmeniä. Kilojen ilmestyminen vaakaan ei ole välttämättä kamalan mukavaa kun kroppa muuttuu melko hallitsemattomasti sinulta kysymättä.

Se montako kiloja tulee ja mihin on tosi yksilöllistä, samoin kuin se milloin ne lähtevät sitten ajallaan pois jos lähtevät. Toisilla imetys itsessään siirtää rasvat tehokkaasti vauvaan (mulla näin), toisilla imetyksen aikana kroppa tarraa kiinni kaikista rasvagrammoista mistä saa.  Toiset (kummajaiset) vetää normaalit farkut jalkaan jo synnärillä.

Juteltiin tästä kesällä ohimennen Julian kanssa, joka totesi jotenkin hyvin että onhan kiloja vielä jäljellä mutta ei kyllä yhtään kiinnosta ne, lähtevät sitten joskus. Kannustan samaan ajatteluun! Kiloja tuli ja kiloja menee. Anna kropalle aikaa ja keskity maidon tuottamiseen.

Mitä tulevaisuudensuunnitelmia? 

Hyvin rajatusti, tällä hetkellä mietin lähinnä kiinteiden aloittamista noin kuukauden päästä. En pysty enkä osaa miettiä edes vauvavuoden  loppuun asti, haluan pitää kortit auki vapaana sieluna ja elää vapaarouvan elämää kunnes huomaan että kaikilta tileiltä on kaikki mahdolliset rahat loppu ja on pakko palata normaaliin elämään.

Ja jouluaattona aion mennä saunaan.

Aiotko osallistua kierrätysjouluun? Siis annatko kierrätettyjä lahjoja? 

Niin ihanaa että tämä kysymys tuli, koska sen ansiosta voin nyt vastata että kyllä! En ollut oikeasti tullut tätä suoraan ajatelleeksi, mutta nyt otin ja paketoin jo yhden lahjan meidän käyttämistämme, hyväkuntoisista vaatteista. Todellakin yritän tehdä tätä vielä lisää, koska tavaraa on jo maailma täynnä. Kirjahyllyn ajattelin katsoa vielä sillä silmällä läpi!

Parisuhdevinkit lapsiarkeen? Varsinkin väsyvuosiin? 

Ai kauhea, en ole siinä tilassa että voisin tätä nyt tehdä. Ainoa vinkki jonka annan tässä ja nyt myös itselleni on ”puhukaa”. Eli jatkakaa yhdessä olemista vaipanvaihdon äärellä, lasta nukuttaessa tai kävelylenkillä vaikka tuntuisi helpommalta olla vain hiljaa. Vanha Valeäidin sanonta kuuluu: silloin kun ei tee mieli viettää aikaa puolison kanssa, pitää todellakin viettää aikaa puolison kanssa. Ps. ainoa keino nukuttaa Kolmonen ilman tissiä on se että jutellaan Insinöörin kanssa keskenämme sen vieressä! winwin!

4kk hormonimuutokset, silloinko tämä kaikki helppous loppuu? 

Osittain ehkä joo, ainakin osa niistä onnenhormoneista kai hieman vähenee. Kuinka sattuukaan, tämä on kuitenkin sama hetki jossa vauvasta tulee kaikista ihanin! Kyllä sä kestät!

Oliko teidän kolmannella siis oma huone vai ei? 

Juuei. Sellainen pitää vielä jostain jotenkin taikoa. Samoin kuin vastaus kysymykseen ”Hetkinen, miksi te mut vielä sitten teitte kun ette selvästi suunnitelleet edes huonetta mulle? Olinko vahinko, vedonlyönnin tulos vai mitä? OLENKO TEIDÄN LAPSENNE LAINKAAN?” no viimeiseen ei tarvitse vastata, sen näkee naamasta rakas.

Mistä lohtua niihin vähän paskempiin päiviin kun ei jaksais? Hemmotteluvinkkejä? 

Kaksi asiaa, joita teen noin päivinä joka juuri tänäänkin on: 1. menen kävelylle 2. en laita päivään sen lisäksi mitään muita odotuksia. Tilaan ruoan valmiina tai syön mikrokamaa, en tee kellekään muulle ruokaa, en kirjoita blogia, en pyykkää, en mitään. Käyn sillä kävelyllä ostamassa karkkia ja loppupäivän olen netflix + sokerimoodissa. Yleensä tämä asenne johtaa siihen että saankin jotain tehtyä (kuten tämän tekstin!) ja tulee siitä tosi hyvä mieli!

Mä tykkäisin kuulla miten teillä perusarkipäivä sujuu!

Tulossa! Ajattelin kirjoittaa tammikuussa uudestaan tämän my day -jutun!

Miten teillä suhtaudutaan joululahjoihin ja stressaako se?

Suhtaudutaan lapsellisella innolla niiden saamiseen ainakin. Meillä on ollut tapana hommata kaikille yksi lahja, myös aikuisille. Sinänsä ei stressaa ollenkaan, koska tykkään lahjojen antamisesta tosi paljon. Mutta meidän suvuissa on aika paljon jengiä ja laskin että lahjoja tulee lähemmäs 30 tänäkin vuonna. Siitä sitten stressiä vähän kyllä tulee, että ehtiikö kaikille miettiä jonkun oikeasti kivan ja suht edullisen (nyrkkisääntönä noin 20€ / nenä keskiarvo) hommata. Ja paketoida! Se on yllättävän iso savotta aina.

Toisillemme ostetaan aina Insinöörin kanssa kivat lahjat, tänä vuonna tosin budjetti on niin tiukka että aika pieneksi jää. Lapsille tai oikeastaan perheelle ostetaan yleensä yksi isompi lahja, mutta muuten lapsille ei osteta itse koska saavat niin paljon muilta. Toivon ettei koskaan tule joulua jossa ei hommata toinen toisillemme lahjoja, koska kyllä se lahjan antaminen ja saaminen vaan on tosi kivaa, ei siitä mihinkään pääse. Mutta! Lahja saa oikein mielellään olla kierrätettyä!

Kiitos teille taas tästä kysymysten lahjasta, vielä on yksi satsi vastaamatta! Se on mitä mainiointa harhautusta jouluhommista.

(Hitto, lahjoja on vielä hankkimatta..)

2 No tags Permalink

Jää vielä hetkeksi

Yksi kerrallaan he tuntuvat lipuvan kauemmaksi. Yksi ragee, toinen kulkee itse bussilla mihin vain, kolmas oppii liikkumaan pois turvalliselta leikkimatoltaan.

Onneksi on edes se yksi ryömivä, sillä nämä koululaiset saavat minut jo todella kaihoisaksi.

Yhtäkkiä nuo isot lapset ovatkin jo oikeasti isoja, ei niitä enää ihan niin vain saa houkuteltua touhuihin mukaan. Ja käsi sydämellä – en mä aina muista niitä edes houkutella. Nyt kun he pärjäävät ilman meitä jatkuvasti ympärillä pörräämässä, otamme siitä ilon irti. Teen ruoat ja viikkaan pyykit, urheilen. Tajuan nukkumaan mennessäni etten pysähtynyt koko päivänä puhumaan kunnolla tyttäreni kanssa. Mitähän sille kuuluu?

Elämme rinnakkain ja touhuamme kukin omiamme ja joskus unohdan että voisimme myös hellittää omat askareemme ja viettää aikaa yhdessä.

Joka kerta kun huomaan isojen lasten menneen nukkumaan ilman mua, kirpaisee vähän. Vauvan nukutettuani katselen mustia ovia, jonka takana nukkuvat kaksi isoa pientä rauhassa ja jos ne yöllä heräävätkin, menevät itse takaisin nukkumaan.

Ei siitä ole niin kauan kun Kakkonen tarvitsi joka ilta vielä kolmen minuutin sylin, ja vielä kesällä minun piti aina viimeiseksi häntä käydä halaamassa että uni tuli. Nyt illassani agendalla on Kolmonen ja sen nukuttaminen, eikä syliäni enää tarvitakaan muualla. Niin otti ja aikuistui taas yksi lapsista yhden askeleen liikaa vähän turhan nopeasti.

Joinain aamuina kun Ykkönen lähtee iloisesti yksin kouluun mietin, että emme ole pitäneet käsistä kiinni enää kuukausiin. Vuosiin? En muista. Milloinhan se on edes viimeksi itkenyt niin että sain lohduttaa?

Kakkonen hehkuu ekaluokkalaisen uhoa. Siitä on niin kovin kauan kun se porautui kaikkina mahdollisina hetkinä syliini. Kun katson sitä, näen teinin, osaan jo kuvitella miltä se näyttää 15, 18, 25-vuotiaana.

Tiedän toki, ettei suhteemme tässä mihinkään loppumassa ole, muuttumassa vain. Se kehittyy ja kasvaa ja rikastuu. On aivan mahtavaa jutella saunassa ison tytön kanssa isoista jutuista, vähät siitä ettemme enää pidä koko ajan kädestä kiinni. Mutta muutos on aina mulle vaikeaa ja nyt tunnen sen taas luissani – jotain on muuttumassa.

liplap

”Oon miettinyt viime aikoina paljon että kuinka ihmeessä ihmisille tulee tarve/halu saada iltatähti. Näinkö se siis tapahtuu?” kommentoi eräs vanhaan tekstiini kun tätä samaa jo kolme vuotta sitten kipuilin. Kyllä, näköjään, voin nyt vastata. Mutta kun se iltatähtikin perhana ottaa ja kasvaa ihan liian nopeasti, turbovauhtia suorastaan.

Viikkaan koon 62 pois Kolmosen kaapista ja vauvavuosi vilisee silmissä. Tai oikeastaan se kitisee vieressäni lattialla, ei yllä leluun ja ryömiminen sentti kerrallaan on vielä liian hidasta. Milloin sille tuli muita tunteita kuin nälkä? Tiedän jo nyt, miltä uhmakohtaus koon 92 toppahaalareissa tulee tuntumaan, aavistan miltä puheensa tulee kuulostamaan. Joku päivä tajuan että se osaakin jo sekä äshän että ärrrrrän ja sitten sekin on jo koulussa. Ei vielä, ei näin nopeasti.

Enkä taida olla ainoa, joka meillä tätä miettii. Insinööri lanseerasi aamulla urheilukeskiviikot, jolloin vanhemmat vuorotellen tekevät jotain liikunnallista isojen kanssa. Se kuulostaa mahtavalta ja erityisesti yhteistä aikaa lisäävältä. Kaipaamme sitä kipeästi. Minä määrään tämän lisäksi rajusti lisää haleja, jutteluja ja lautapelejä koko porukalle.

Joulu, et tule ollenkaan hassumpaan aikaan.

 

Lue myös: 

 

 

Mitä lahjaksi tarhakaverille, vauvalle, koululaiselle, opettajalle? Tässä muutama idea!

23 Permalink

Alan olla melko tottunut lahjan ostaja. Kun kummallakin lapsella on vuodesta riippuen 10-20 niin läheistä tarha- tai koulukaveria että tulee kutsu synttäreille, kummilapsia useita ja lasten serkkujakin yhdeksän niin lahjoja tarvitaan oikeastaan pitkin vuotta. Olenkin jotain juttuja alkanut jopa jemmata kaappiin varalle, sillä on olemassa surullisen pitkä lista juhlista, jotka melkein unohdimme ja joihin piti sitten lähteä kiireellä.

Muutaman lahjaidean olen jakanut eteenpäinkin vuosien saatossa, joten tässä niitä teillekin! Joukossa on hinnaltaan sekä pieniä että isompia lahjoja. Itse määritän tarhakaverin lahjan hinnaksi noin 10€, hyvät ystävät saa sitten sitä mitä tiedetään heidän haluavan ja arvokin voi olla suurempi (yleensä noin 20€), omat sukulaiset tietysti sitten asia erikseen.

Huom: Lahjan ei tarvitse olla kallis, eikä edes kovin special – useimmiten lapsi ilostuu vain siitäkin että hänet on muistettu.

Ensimmäinen vinkki kaiken ikäisille onkin: kysy ensin mitä toivotaan / tarvitaan ja kysy myös saako olla käytettyä. Pidä huoli että antamasi lahjan voi tarvittaessa vaihtaa / palauttaa (tai syödä pois, heh).

Lahjaideoita tarhakavereille ja koululaisille:

  • Saippuakuplia (tarhaikäiselle)
  • Katuliidut (kesällä, tietty)
  • Kyniä, hassun muotoisia kumeja
  • Aku Ankan taskukirja + karkkipussi (erinomainen ekaluokkalaiselle joka opettelee juuri lukemaan!)
  • Leffalippu
  • Yhteisen ajan lahjakortti: menemme yhdessä hampparille, leffaan jne
  • Ilmakasvi tai pieni huonekasvi
  • Muffinssitaikinapurkki: ainekset valmiina kauniissa purkissa, ohje kyljessä
  • Muovailuvaha on usein loppu tai kuivunutta kotona
  • Paksua vesiväripaperia
  • Oma essu tai muita pienen kokin tarvikkeita
  • Lasten keittokirja
  • Värikyniä, askartelutarvikkeita
  • Värityskirja / ristikkoja
  • Legoja: teemoitettuja (monella Lego Friends kausi, tai Harry Potter!) tai ihan tavalliset käy melkein aina
  • Matkakokoiset tai täysikokoiset lautapelit: Sanaseppä, ihan tavallinen korttipakka, Arvaa kuka, Master mind etc.
  • Tsekkaa onko lapsella jokin näistä villityksistä nyt “päällä”: Frozen, Ryhmä Hau, LOL surprpise, Nerf, nuket – näistä sitten yleensä ihan mikä vain asiaan liittyvä ilostuttaa
  • Otsalamppu on iloinen yllätys melkein minkä ikäiselle vain
  • Lahjakortti kirjakauppaan tai lelukauppaan
  • Lahjakortti Google Play / App Store tms
  • Kännykkätarvikkeet: Popsocket, kivat kuoret

ipanainen

Lahjaideoita vauvalle:

  • Jättiharsoja, sellaisia joihin voi myös kapaloida vauvan
  • Hyvät sukat! Liewood ovat pysyneet parhaiten meidän pienten jalassa
  • Puuvillatumput jos olet menossa tapaamaan ihan päivien ikäistä vauvaa. Muuttuvat tarpeettomiksi ekojen viikkojen jälkeen
  • Jos ostat vaatetta, osta kokonaisuus. Kivoimmatkin lahjabodyt voivat jäädä käyttämättä jos ei ole yhtäkään niihin sopivaa alaosaa.
  • Ristiäisiin: Äiti / isoäiti / isoisä, kerro minulle -kirjasarjasta jokin osa tai osia
  • Ristiäisiin: Oikeita lautasia, astiastoja. Muumit aina ihania.

Lahjaideoita opettajille:

  • KIITÄ: tee kortti jossa lapsesi kertoo, miksi tykkää ko opesta ja vanhemmat nyös!
  • Viinipullon voi ostaa kylkeen. Se ei ole asiatonta ja sen voi aina antaa eteenpäin jos itselle ei ole käyttöä.
  • Kahvi ja kahvitarpeet tulevat käyttöön yhteisessä opehuoneessa
  • Arpa!
  • Lahjakortti Leffaan, kosmetiikkamyymälään jne paikkoihin jotka melko varmasti tulee käyttöön tai voi antaa eteenpäin
  • Ideoita oli tosi paljon lisää myös opena toimivan Iidan (@iidanmatkassa) Instagram-tilillä jouluna 2019, käy kurkkaamassa kohokohdat!

Lahjoja, joita ehkä kannattaa välttää

  • Kouluikäiselle penaali: yleensä haluaa valita itse ja niitä saattaa tulla kaverisynttäreiltä kymmenen
  • (Jättimäiset) pehmolelut: hyvin harvassa perheessä on pula pehmoleluista. Poikkeus sääntöön on “kiilusilmät” eli Ty pehmolelut, niistä on tullut melkein jo keräiltävä asia ja menee monen ikäiselle
  • Slime: niiiiin helppo ostaa Tigerista, niiiiin vaikea saada pois verhoista ja tukasta. Kaveri kokeili.

Nyt tietysti toivon saavani teiltä ainakin saman verran uusia ideoita, joten laittakaahan kommenttiboksi laulamaan ja lisään ehdotuksianne listaan sitä mukaan kun niitä tulee! Olkoon tämä tulevien vuosien ideapankki meille kaikille!

EDIT: hyviä ideoita tuli niin paljon kommentteihin etten lisääkään niitä kaikkia tähän, antakaa vaan tulla vielä lisää! 🙂

23 Permalink

Veto pois, energiat loppu, aivan tööt loppuslut

6 Permalink

Tiedättekö sellaisen aamun kun ei millään meinaa herätä? Tänään oli sellainen, mutta ei aamu vaan koko päivä.

Yö oli ihan normaalin ok, menin nukkumaan ennen yhtätoista ja heräsin syöttämään yhdeltä ja viideltä. Kai. Saattoi olla kyllä niinkin että viime yönä eka herätys tuli peräti vasta kolmelta, en muista.

Näin painajaisia. En voinut liikkua kun pieni mytty haki unta vierelläni. Potki, möyri ja paukutteli. Yhtäkkiä huomaan että olen alkanut herätä niihin hänen möyrintöihin.

Mutta ei se huono yö ollut, nukuin kuitenkin. Aamulla ei millään silmät auenneet, jalat totelleet. Onneksi on taatusti herättävät mammatreenit ajattelin, ja raahauduin väkisin ylös. Vaan ei, kaksi tuntia ulkona enkä vieläkään herännyt. Punnersin alas enkä enää noussut ylös. Vinojen vatsalihasten aikana tuijotin pilviä.

Juuri kun ajattelin ettei tämä pimeys minuun vaikuta ja ihanaa kun ollaan saatu nukkua, on niin energinen olo vieläkin. Sitten PUM. Sellainen olo kuin olisi aivan kerta kaikkisesti polttoaine loppu. Jyrän alle jäänyt, silmät ristissä, mitä näitä nyt on. Puhe takkuaa ja muisti katkeaa. Sisäisesti tuntuu ikuiselta marraskuulta.

Matkalla treeneihin avauduin asiasta (ravitsemusterapeuttina toimivalle) naapurille. Että nyt alkaa tuntua jotenkin jännästi väsymys tuntua. Hän varovaisesti ehdotti että mites ne vitamiinit, joko aloitit ne B12 josta viimeksi puhuttiin? Ööh, en.

Eikä se ole ainoa rikkeeni sillä saralla kun tätä nyt oikein alkaa ajatella.

Siis tuota minähän en oikeastaan syö riittävästi ylipäänsä.
Ja sitten on nämä vitamiinittomuudet.
Olisi myös tämä ikuinen marraskuu. Onko vielä marraskuu?
Takana on nyt jo neljä kuukautta yöheräilyjä
…ja nyt varmaan imetyshormonien hiipuminen käynnissä.
Enpä muuten ole juonut vielä vettä tänään. Yhtään.

Että onhan tässä nyt sitten vähän kaikenlaista. Nopeammin kuin kukaan siellä nyt ehtii huutaa ferritiini menen apteekkiin hakemaan vitamiineja, palaan siihen vauvan viereen nukahtamiseen ysiltä illalla ja alan syödä enemmän vaikka väkisin. Meditoin kirkasvalolampun edessä ja venyttelen takakireää kielijännettäni. Juon oluen ja katson telkkaria. Alan syödä paljon muutakin kuin ei-todellakaan-vegaanista tomaattipastaa ja tankkaan vettä.

On se kyllä jännä. Vauvalla on kaikki vimpan päälle hyvin D-vitamiineista varpaanväleihin ja itse muistaa syödä vasta kun on pyörtyä yhtenä ohuena tomukasana. Onko muilla samaa näkyvissä?

Ja nyt kun tätä luen niin tulee ihan kylmä hiki että ei satans, pitääkö sieltä apteekista hakea vitamiinien lisäksi joku testi.

6 Permalink

Se oli hyvä päivä tämä maanantai

Kolmonen nukkui kaikki päikkärinsä lähes minuutilleen minun toiveeni mukaan. Onko mitään tyydyttävämpää kuin nähdä vauvan silmien painuvan kiinni 09.01? Ei ole.

Kävin heti aamusta kävelyllä (ja vähän kyykkäämässä) eli olen fit AF. Lenkki kesti sekunnilleen tunnin, 1.00.00 sanoi sykemittari kun kotiin tultiin. Onko mitään tyydyttävämpää? Ei ole.

Korjasin meidän pesukoneen. Samalla sanoin Kolmoselle että katso näin toimii itsenäinen nainen! Korjaa mitä vain! Soittaa vain yhden puhelun miehelleen saadakseen henkistä tukea ja kuullakseen että hänellä olisi nyt palaveri. Mutta nämä pyykit on täällä!

Kakkosen hävinnyt Lego Harry Potter taikasauva löytyi. Löysin myös yhden lelukorun ja kasan pikkukiviä.

Kaksi edellistä kohtaa liittyvät toisiinsa.

Lounaaksi paistoin Beijing8 pakastedumplingseja ja ne oli hyviä.

Sain kaikki rästissä olleet tietokonehommat tehtyä.

Imuroin. Koko talon. Kukaan ei huomannut sitä mutta MINÄ TIEDÄN.

Missasimme bussimme iltapäivällä mutta kuski huomasi sen ja pysähtyi keskelle tietä päästämään meidät kyytiin.

Bussissa mua moikkasi seuraaja, se on aina ihanaa! Mietin vain koko ajan että onneksi satuin vähän meikkaamaan!

Sain kokea koululaisten ihanan hyvän mielen kepposen. Olivat laittaneet radiopuhelimen toisen osan lyhtypylvään viereen ja olivat itse piilossa parkkiksella hyvän matkan päässä. Hieman oli hauskaa kun lyhtypylväs alkoi puhua mulle! ”Hei sinä siinä lastenvaunujen kanssa! Katso taakse!” Ja sitte vilkuteltiin.

Sain Kakkosen houkuteltua futistreeneihin. Itsehän en olisi millään lähtenyt koulun jälkeen pilkkopimeässä neljän pakkasasteen ulkotreeneihin. Onneksi toinen meistä oli reipas.

Saatiin kuukauden ikäinen serkku kylään. Voi hellanduudeli sentään.

Nauratin (omaa) vauvaa, paljon.

Nauratin myös itseäni kun olin tilannut ruoan verkkokaupasta vahingossa yhden omenan kokoisen minibataatin mutta kahdeksan chiliä. Siitähän sen keiton sitten tekee! Vähän niin kuin se kerta kun tilasin yhden (1) perunan!

Makaan nyt pienen vauvani vieressä, se nukkuu aivan rauhassa. Ja minä otan omaa aikaa, älkää kertoko kellekään.

Hyvällä päivällä vielä parempaan viikkoon! Iloa eloon toverit!