Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Hitaita random ajatuksia kahden päivän viiveellä

Käyn tätä nykyä tosi hitaalla ja se on ihanaa. Mutta hitaalla, voi hyvänen aika sentään. Yksi aktiviteetti päivään on aivan riittävästi ja joskus liikaa, sillä sen ympärillähän pitää sitten suunnitella ruokailu ja pukeutuminen ja kaikki!

Käyn niin hitaalla että kun kirjoitan tälläisen ajatustulvan lauantaina, saan sen maanantaina ulos.

Niin hitaalla että ehdin ottaa vain nukkuvasta lapsesta kuvia.

vauvan unirytmi

Meidän perhe tuntuu oikeasti aika isolta. Tänään (eli lauantaina, toim. huom) katsoin kun Ykkönen ja Insinööri jahtasi hymyä Kolmoselta ja mietin että niin, ja meitä on vielä siis yksi yläkerrassakin vaikka tuossa on jo iso ihmiskasa.

Kaksi lasta oli helpompi laskea!

En tule koskaan tietämään, minkälaista on olla osa Ykkösen ja Kakkosen muodostamaa sisarusduoa. Se on hassu tunne. Tajusin kylvyssä niiden sekopääsekoilua katsoessani, etten pääse tuohon mukaan, väliin tai ympärille. Voin korkeintaan laidasta huudella ja yrittää saada edes jomman kumman huomiota, mutta tuo sekoiluside kahden niin samantasoisen välillä on vanhemmuutta vahvempi. Hurja ja hieno tunne.

Kaiken ostaminen kertaa kolme tulee kyllä maksamaan aivan saatanasti. Kumppareita metsästetään alle kolmellakympillä, jotta kokonaisuus jää alle satasen. Hai-saappaat kaikille maksaisi 180€. Ei sillä että Kolmonen olisi saamassa saappaita ihan pian tai että ostaisimme ylipäänsä kaiken aina uutena, mutta kunhan satuin kaverin puolesta laskeskelemaan tätäkin tänään (lauantaina) Cittarissa.

Ei ole montaa niin huikeaa lauantaita Helsingin seudulla kuin meillä: kolme tuntia Eastonissa, joista puolitoista siellä Cittarissa.

Kolme lasta on muuten sitten tosissaan jo niin paljon että joutuu ottamaan lukua niistä lapsista. Ei voi enää katsahtaa että hyvä, mulla on tässä tämä yks ja sulla siinä se toinen, paketti kasassa. Ei vaan nyt pitää aina muistaa että ai niin, entäs se yksi vielä?

Löytyi se Kolmonenkin lopulta edellisestä hyllyvälistä.

Mitenhän mahdan pärjätä sitten kun toi on jossain saapasiässä ja oikeasti kykenee liikkumaan itse? Jos hävitän sen jo nyt?

Joskus käy niin että maksaa ruokakaupan kassalla 300€ laskun eikä silti saa a) niitä etsimiään kumisaappaita tai b) ruokaa.

Onneksi voimme silti nauraa matkalla pankkiin sillä maksoimme poikamme sushiannoksesta 7€ ja se söi kaksinumeroisen määrän lautasia. Tai siis annoksia, kyllä te tiedätte.

Ensi vuonna tähän aikaa pöydässä on joku joka kyllä syö myös lautasia. Ah sitä sekoilua.

Oikein mahtavaa ja hidasta viikkoa kaikille!

Kasvisruoat nirsolle perheelle – 17 arkiruokaa, joilla vähennämme lihansyöntiä

Teemme koko perhe edelleen hitaasti matkaa kohti kasvissyöntiä. Kirjoitin tästä vinkkipostauksen jo vuosi sitten ja ilokseni jatkamme edelleen samalla matkalla! Matkamme tosin etenee hyvin hitaasti, sillä perheemme kokit ovat sekä innottomia että hieman taidottomia ja kaikilla neljällä (ai niin, meitähän on viisi! No mutta neljä lautassyöjää vielä) on huonosti kasviksiin tottuneet makuaistit.

Rehellisesti: edes minä en pidä monesta kasvimaailman antimesta, noin esimerkiksi pavuista, kurpitsoista, sienistä, linsseistä, kvinoasta ja muu perhe sitäkin vähemmän. Pelkällä porkkanalla, paprikalla ja avokadolla ei pitkälle pötkitä.

Matkamme jatkuu silti sitkeästi kahdesta syystä, suurimpana se että minä näen kasvispainotteisen ruokavalion (kalan kanssa) pakollisena muutoksena, johon meistä kaikkien on edes osittain siirryttävä pian maapallomme takia.  Lisäksi Ykkönen ilmoitti yhtäkkiä muutama kuukausi sitten alkaneensa kasvissyöjäksi.

härkis resepti

Syyksi selvisi uudenlainen nirsoilu, kuulemma häntä ällöttää erilaiset kohdat ruoassa: jänteet yms. Kasvissyönti ei ole hänelle eettinen eikä ekologinen valinta, mutta aivan sama, otan sen ilolla vastaan matkamme vauhdittajana!

Pieni haaste vain että edes tuo nyt aika vannoutunut kasvisruokailija ei pidä juuri mistään lihattomista ruoista. Ei mistään lihankorvikkeesta, ei kalasta kuin parissa muodossa, ei suurimmasta osasta kasviksia eikä edes juustoista joilla voisi helposti monta ruokaa tehdä.

Perheen miehetkin ovat kohtuullisen vannoutuneita lihansyöjiä. Kakkonen kysyy ennen kaikkia uuniruokia Onhan tässä oikeaa lihaa?, mutta Insinööri kyllä hienosti kokeilee ja jopa kokkaa nykyään montakin kasvisruokaa vaikka ei itse kasvisruokaa lähtökohtaisesti ehkä valitsisi. Olemme kuitenkin niin alussa että esimerkiksi valmiit kasvisruokakassipalvelut jäävät vielä kokeilematta. Ruokahävikin, turhautumisen ja nälän riski ovat liian suuret.

Kaiken kaikkiaan lähtökohdat ovat hieman haastavat koko perheen terveelliselle ja helpolle kasvisruokailulle. Minä syön kasvispohjaisesti aina kun se on helppoa ja se päätyykin useimpina päivinä 100% kasvisruokailuun (koska se itse asiassa on tosi helppoa). Muu perhe tankkaa lihaa päivisin mutta iltaisin syömme jo useammin kasvista kuin lihaa. Uuden lähikauppamme lihahyllylläkään en käynyt ensimmäiseen neljään kuukauteen ollenkaan, eli jotain muutosta on jo tapahtunut!

Iltaruokien vaikeus on silti vielä aika suuri. Mitä ruokaa me muka voidaan syödä kun mikään ei kelpaa?

Olin jo varma että kohtalonamme on syödä pelkkiä pinaattilettuja hamaan tulevaisuuteen, mutta listasimme kuitenkin ensin yhdessä lihattomat ruoat, jotka meidän porukalle nyt kelpaa. Niitä tulikin tosi paljon, melkein kaksikymmentä! Ei mikään monipuolisin ruokavalio ja paljon pitää saada lisää proteiinia ja muita hivenaineita, mutta kyllä tästä jo kelvon arkiruokalistauksen rakentaa:

Kasvisruoat nirsolle perheelle:

  • Margherita pizza (tai pesto + mozzarella)
  • Pestopasta, fetalla tai ilman
  • Porkkanavuohenjuustokeitto
  • Pinaattiletut, einekset tai itse tehdyt Hanna G:n reseptillä
  • Riisi ja vegepuikot (pakastealtaissa on nykyään vegeversioita kalapuikoista, ja ne kelpaa!)
  • Lauran Teriyakitofukulho (Kakkonen nirsoilee tätä)
  • Lauran Lehtikaalipasta
  • Lohikeitto
  • Helppo lohipasta (kylmäsavulohi palasina pannulle, perään kermaa, pippuria ja parmesania)
  • Punajuurivuohenjuustorisotto
  • Avokadorisotto
  • Avokadopasta, by Hanna G tietty
  • Chili sin carne, liha korvataan kokonaan soijarouheella
  • Tortillat suikalemifulla (tai Elovenan Murulla jos kukaan ei kerro siitä lapsille etukäteen)
  • Grillatut tortillat (Ykkönen nirsoilee tätä)
  • Satun kesäkurpitsapihvit – nämä oli i h a n i a ja jopa Kakkonen tykkäsi!
  • Lauran Leivitetyt leipäjuustot (maistui ensin kaikille, sitten lapset ilmoitti etteivät tykkää. Kokeilen pian uudestaan)

Peräti 17 eri ruokaa! Näiden lisäksi moni perusruokamme, kuten pasta bolognese on jo vuosia ollut 50/50: puolet jauhelihaa ja puolet soijarouhetta (pakkasesta).

Seuraavaksi kokeillaan vielä tehdä:

  • Lähiömutsin kesäkurpitsavuokaa, jota saatiin maistaa kun Hanne toi sitä ihanasti meille vauvaa moikatessaan! Oli supermaukasta!
  • Kasvislasagnea (ei lihankorvikkeella), joka mun pitäisi juuri tällä hetkellä valmistaa mutta välttelen kun se kuulostaa vaikealta.
  • Minun omaa kaalivuokaani ilman lihaa tai korvikkeella

Löytyykö teiltä lisäyksiä listaan? Sellaisia ruokia, jotka on helppo tumpelonkin tehdä ja jotka eivät sisällä kovin paljoa ”outoja kasvismakuja”. Ainakin munakoiso ja bataatti ovat ns. turnoff meidän perheessä.

ruokavinkit lapsiperhe

Lue myös:

Vauvan ensimmäiset kymmenen päivää

Hän on jo kymmenen päivää vanha! Reilussa viikossa tapahtuu hirveästi kehitystä, vaikka näennäisesti vauva vain nukkuu.

vastasyntynyt

Meidän mini alkaa nyt kymmenennen päivänsä kohdalla olla yhtäkkiä hereilläkin. Viime päivinä on nähty useita parin tunnin mittaisia valveilla olon aikoja, jotka sujuivat erittäin tyytyväisenä maisemia ja elämää ihmetellen. Hän on vielä häkellyttävän rauhallinen, kerää varmaan voimia ollakseen samanlainen ikiliikkuja kuin kohdussa.

Kymmenessä päivässä tämä paketti on oppinut syömään, kakkaamaan ja melkein röyhtäisemäänkin. Valitettavasti joudun kuitenkin raportoimaan että meillä on ekaa kertaa koskaan unissaan kakkaaja. Toivotaan että pienen nahka kestää yölliset töräykset, ettei mene yöt jatkuvaksi vaipan vaihdoksi.

vastasyntynyt

Syömisessä olen joutunut auttamaan rintakumin kanssa kun tuo suu on niin mahdottoman pieni ettei tahtonut jalkapalloihini oikein taipua, mutta senkin käyttö on välillä tarpeetonta. Osaamme tämän homman jo aika hienosti. On imetetty sohvalla, sängyllä, lasten työtuolissa, pihalla, auton etupenkillä ja kerran ihan jo kenttäolosuhteissakin (= muualla kuin kotona).

Kaiken tämän imettelyn myötä hän on jo kasvattanut pienen kaksarin ja tikkureisiinkin alkaa tulla pientä lihaa luiden ympärille. Toivon että ollaan tosi pian yli sen kolmen kilon maagisen rajan, että voin lopettaa kolmen tunnin välein tehtävät syötöt ja mennä vauvan tahtiin, hän kun selvästi nukkuisi öisin jo pidempiäkin pätkiä. Jotain pientä päivärytmiäkin alkaa olla havaittavissa!

10 päivän ikäinen

Olemme päässeet ulos ensimmäisiä kertoja, lyhyesti mutta kuitenkin. Eilen kävelin vaunujen kanssa jo kolme kilsaa, jättimäinen saavutus josta kiitän paljolti Ipanaiselta saamaani Lola & Lykke tukivyötä. Tästä ehkä lisää myöhemmin, testaus jatkuu.

Oma olo onkin tosi hyvä, suorastaan palautunut. Maidonnousun pahimmista pinkeyksistä ja henkisistä vaurioista on toivuttu ja down there sijaitsevat kolme tikkiä unohdan jatkuvasti kun ei siellä mikään kipeä ole. Jälkivuoto on melkein loppu ja mahasta on iso osa sulanut pois – raskauskiloistakin noin puolet.

Vauva on käynyt ekassa kylvyssä, vetänyt ensimmäiset autoraivarit, saanut kokeilla tuttia,  kasvanut ulos vaatekoosta 44 ja saanee tänään navan. Ällöttävä napatynkä osoittaa tipahtamisen merkkejä. Me alamme tottua uuteen elämäämme vauvaperheenä ja minulle on alkanut palautua lihasmuistista vanhoja vauvan käsittelyn kikkoja. Ykkönen ja Kakkonen (joita kutsun nykyään hieman vahingossa aina yhteisnimellä isot) ovat hullaantuneet uuteen tyyppiin mutta käsittelevät vielä hiukan ristiriitaisia tunteitakin tästä kaikesta. Onneksi saamme siitä kaikesta hyvin puhuttua yhdessä.

Niin se vain on että kaikki aina ajan myötä helpottaa. Viikko ja päivä kerrallaan tapahtuu jotain edistymistä, uusia vaiheita ja temppuja tulee jatkuvasti. Ensimmäiset 10 päivää ovat nyt takana ja tuntuu että hommasta alkaa ihan oikeasti nauttia.

Ja nyt suokaa anteeksi, poistun pusuttelemaan maailman söpöintä vauvaa.

Raskausviikko 41: Synnytys ja vauva!

40+0 
Laskettu aika. Herään aivan surkean yön jäljiltä, pää edelleen kipeänä. Niskajumi-migreenini alkoi eilen ja tänään on särkypäivä. Sitä ei helpota se että olemme nukkuneet lasten kanssa piharakennuksessa, jonka patja on selvästi mulle aivan liian kova. Nukun kyljelläni ja viime viikot lonkka on kipeytynyt siitä tosi paljon – nyt erityisesti. Käymme perheen kanssa Lintsillä ja olo on ihan kamala. Vauva tuntuu tooooosi alhaalla ja ekaa kertaa se tekee kurjaa painetta.

Lonkkahermoon painaa ajoittain jokin niin että jalka meinaa lähteä alta, kuuma kesäpäivä saa minut melkein lämpöhalvaukseen ja pikkusupistuksia tulee koko ajan. Ajamme kuitenkin vielä Porvooseen illaksi, sillä lapset jatkavat siitä neljäksi päiväksi mökille ja Mukkilaan. Minä saan matkalla seitsemän kipeää supistusta.

Koomaan illan sohvalla. Onnellisena siitä että saan koomata. Käyn vaa’alla. Vielä vajaa pari kiloa ennen seuraavaa kymmenlukua, saa nähdä ehdinkö saavuttaa sen. Nyt ollaan puoli kiloa vajaa samoissa lukemissa kuin Ykkösen syntyessä. Ruokahalua ja nälkää ei kauheasti ole, eikä vatsa oikein mitään enää tahdo sulattaakaan. Tuntuu että sekin odottaa tätä suurta tyhjennystä – minä odotan lähinnä rajoittamatonta salmiakkia.

Biitsillä, kaksi tuntia ennen kuin synnytys käynnistyi.

40+1 
Parempi yö, parempi mieli. Päänsärky alkaa tuntua siltä että se on huomenna tai seuraavana päivänä ohi. Vauva melskasi aivan kreisimeiningillä illalla 21-00 lähes ilman taukoja ja nukkuu nyt aamulla sikeästi, heräilee vasta ennen kymmentä. Hengaamme aamun rauhassa kotona kaksistaan ja seuraamme etupihamme asfaltointia.

Iltapäivällä valumme lounaalle ulos keskustaan ja illalla kaverit tulevat auttamaan Insinööriä pihan lapiohommissa. Olo on tyyni, melko mukava ja  rento. Mutta lepoa alkaa kyllä homma vaatia, sen huomaa. Kävely on h i d a s t a (toivottavasti en törmää enää mummoon) ja jokaisen aktiviteetin jälkeen tarvitaan pieni lepo. Vauva painaa jo aika kunnolla lantioon, jalat meinaavat lähteä aika ajoin alta.

Jos ette kerro kellekään, niin kyllä tässä itsellä sellainen olo on että jotain tuolla tapahtuu ja kohta synnytetään. Harmi vain että tiedän kokemuksesta että se “kohta” voi myös olla viikkojen, ei päivien päästä.

40+2
Tänään on tilastollisesti yleisin päivä synnyttää. Minä herään ilman vauvaa mutta myös ilman päänsärkyä, jee!

Aamupäivällä käymme Insinöörin kanssa kahdestaan Kuusijärven rannalla lököttelemässä – eli minä tuskailen kun en löydä oikein mukavaa asentoa. Paluumatkalla käymme Ikeassa, taapertaminen on tosi hidasta ja paljon on kaikenlaisia kipuja jo. Lounaalla totean Insinöörille että ensimmäistä kertaa tuntuu että kun tästä nousen niin mitä vain voi tapahtua, vaikka lapsivedet mennä.

Kotimatkalla autossa tulee neljä puhalluttavan kipeää supistusta 12 minuutin sisällä. Edellisen virkkeen kirjoitan jo saarekkeeseen nojaillen, sairaalakassin pakkaamisen välillä.

40+3 klo 01.42

Meillä on vauva.

 

Raskausviikko-sarja päättyy tähän. Kaikki sarjan jutut alla viikottain:

Raskausviikko 40: Kun kaikki haluaa tietää ”joko” (minä myös)

14 No tags Permalink

Raskausviikko 40

Pitää ihan julkisesti kiittää raskausjumalia – kyllä tämä vaan voi olla mulle niin paljon helpompaa kuin monelle muulle. Pääsen aivan ällistyttävän helpolla vielä nämä viimeisetkin viikot. Edelleen porskutan ilman raskausarpia, turvotuksia (sormukset edelleen sormessa!), jatkuvaa pissahätää, tuskaisia asentoja tai öistä valvomista. Seuraan Heinäkuiset 2019 -ryhmässä muiden tuskaa enkä kehtaa osallistua keskusteluun.

Nautin olostani vielä ihan hurjasti suhteessa raskauden vaiheeseen. Saan ihan itse oma jalkakarvani ja varpaankynteni hoidettua ja kengät jalkaan, eikä maha ei minkään strategisen homman tiellä – jos tiedätte mitä tarkoitan. Jollei pikkuisen kipeitä supistuksia lasketa, olen edelleen aivan elämäni kunnossa.

Vatsa tuntuu nyt isolta säkkipilliltä: alhaalla on iso möntti josta lähtee tikkuja ylöspäin. Koko ylävatsa kumisee tyhjyyttään silloin kun pienet jalat eivät sinne töki, ihan käsittämätöntä miten alhaalla se voikin olla ilman että siitäkään on mitään vaivaa. Ei tunnu vesimelonia mestoilla, ei tarvitse kävellä kuin pingviini, eikä edes niitä sukkapuikkoja enää juurikaan tunnu.

Viikolla saan jopa hienon kaupunkipäivän itselleni, kun jaksan kävellä tuntikaupalla, yli 10 ooo askelta! Tosin maksan tästä seuraavana päivänä liitoskipujen muodossa.

Supistuksia on nyt jo päivisin ja levossakin, välillä sitä jopa ajattelee että lähtiskö se tästä. Näen öisin usein unta, jossa synnytän ja imetän. Kaikki menee unissani aina tosi hyvin, pidetään sitä hyvänä merkkinä.

Olen henkisesti aika hyvin varautunut siihen että pian eteen tuleva laskettu aika ei tarkoita yhtään mitään. Mietin jatkuvasti että kaksi viikkoa vielä, mutta samaan aikaan olen hieman pettynyt kun Kakkosen synnytysaika (39+6) menee ohi eikä vauvaa näy. Ajattelen että nyt se sitten tarkoittaa kai sitä että se syntyy Ykkösen tapaan 42 +1 – mikään muu kuin jo koettu ei tunnu mahdolliselta.

Aiemmasta oppineena olen järjestänyt kaikkea kivaa tekemistä lasketun ajan ympärille ja yli, ettei elämä ole pelkkää vauvan odottamista. Harmittaa ettei uskalla lähteä monen tunnin päähän mökille, mutta onneksi kotiinkin saa pool partyt järkättyä:

Eletään niitä päiviä ja viikkoja kun ihmisiä alkaa kiinnostaa aika lailla miten voin. Puhelin pirisee paljon normaalia enemmän ja vastaan siihen tottuneesti Kiitos, hyvin! Ei ole tullut vieläkään, kerron kyllä sitten kun tulee. Yritän olla hermostumatta, vaikka jostain syystä mulle tämän on aina vaikea paikka. Hyväksyä se että muitakin jännittää ja innostuttaa, uteliaskin saa olla tietysti.

Ehkä sitä on itse niin tiukasti suuntaamassa kohti synnytys- ja sitten vauvakuplaa että muiden osallistuminen siihen tuntuu vaikealta. Lupaan kuitenkin pysytellä ystävällisenä (muille kuin lähisuvulle, toim. huom, he saavat täyslaidallisen silloin tällöin) ja hymyillä kauniisti kun uteliaita kysymyksiä, vinkkejä ja kokemuksia lentää!

Enkä mitenkään myönnä että jotain ennakoivaa ärtymystä olisi havaittavissa – kyllä sinäkin paiskaisit spagettikattilan teatraalisesti pöytään jos puolet spageteista meni sihvilän ohi kokattuasi migreenissä ja mieskin on ärsyttävä (kuulisit miten se hengittää!).

Kaikki raskausviikot-sarjan jutut:

14 No tags Permalink

Mitä mulkkumummolle olisi pitänyt vastata

23 Permalink

Oltiin tänään hurjalla kaupunkikierroksella jenkkiperheemme seurana. Lähes 12h kävelyä ympäri Helsinkiä ja 10 000 askelta – ja selvisin! Mikä fiilis! Jaksoin aivan mainiosti taapertaa muun seurueen mukana kun vain otin rauhallisesti. Todella rauhallisesti.

Toisten mielestä liian rauhallisesti.

Kävelin yksinäni Stokkan alakertaa ympäri, etsien yhtä kosmetiikkatuotetta. Menin tosi hitaasti, koska juuri silloin supisteli aika lailla. Mikäs tässä kävellessä, tuumin, kun tavaratalo oli mukavan tyhjä ja sain vaeltaa käytäviä aika rauhassa. Tai niin luulin.

Siinä minä maha pystyssä onnellinen virne kasvoillani kävelin ja katselin ympärilleni (huom! Ei kännykkää kädessä, mikä olisi selkeä triggeri tulevalle!) pitäen samalla huolta etten tukkinut käytäviä. Tiedänhän minä vanhana viipottajana kuinka ärsyttävää on kulkea jonkun hitaan hinurin takana.

Tunsin kuitenkin että takanani oli joku jota ärsytti. Hinurinvihaaja. Joku, joka halusi ohitseni, mutta ei jostain syystä mennyt. Tilaa oli, mahdollisuuksia oli, tahtoakin selvästi oli. Myönnän ennakkoluuloni, sillä ajattelin henkilön olevan ehkä kiireinen pankkiiri lounastauollaan, hänellä ehkä naama kiinni kännykässä eikä siksi huomaa että tilaa ohittaa olisi. Käännyin katsomaan uteliaana.

Hämmennyn kun edessäni on 70+ v sporttinen (nopea) rouva. Tätä en odottanut! Sen kerran kun saan itseni mummotahtiin hidastettua, mummot valittaa siitä. Samassa kuulen kuinka hän – tästedes mulkkumummona tunnettu hahmo – maiskauttaa ärtyneesti ja toteaa:

”Slowly, slowly..minäkin pääsen nopeammin vaikka polveni on leikattu!”

Häkellyin. Mahani oli ollut täysin hänen näkyvissään läpi yhteisen tanssimme, kääntyillessämme peräkanaa ympäri eri käytäviä. Hän oli varmasti huomannut miksi edellä kulki niin sietämättömän hitaasti joku ääliö.

Mitä väliä sitäpaitsi vaikka ei mahaa olisikaan, entä jos minun polveni olisi juuri leikattu? Entä jos osaan vain nauttia loma-ajan aikatauluttomuudesta? Entä jos onkin meillä onkin lupa kävellä eri nopeuksia kaupungissa?

Entä jos meistä jollain olisi käytöstapoja?

Vituttaa kaikenikäiset mulkut, mutta mummomulkuissa on jotain erityisen ärsyttävää. He on nähneet niin paljon elämässään, saaneet jo varmasti paljon hyvää ja tärkeää tehtyä – onko sitä pakko olla sitten vielä vanhoina päivinä niin kamalan katkera, ilkeä ja huonotapainen? Ja salettiin vielä kirjoittelee sitten yleisönosastojuttuja siitä kuinka nuoriso on pilalla! Saatana!

Ehkä se vain on niin kuin Ellinoora sanoo, ilkeät tytöt on ilkeitä aina.

Harmittaa myös, että suhtauduin tilanteeseen aivan liian aikuismaisesti. Huutelin iloisesti hänen peräänsä – hän toki viipotti jo kaukana siellä mihin nopeilla, leikatuilla polvillaan pääsi – että ”No sepäs oli suuri ongelma, oikein hyvää päivänjatkoa teillekin!”. Hän toivotti samoin takaisin.

Tyhmä minä, ihan liian helpolla päästin. Olla nyt niin ystävällinen kun olisin voinut vastata jotain näistä:

”Olisit hoitanut samassa leikkauksessa persoonan kuntoon!” tai ”Hei älä luovuta vielä – oon kuullut että Tinderistä löytyy kyllä m***a vanhemmillekin!” tai ihan vaan ”toi oli aika mulccua!”

 

Tai nämä kaksi kovinta kovaa, jotka Instagramissa teiltä sain:

”Minullapa ei ole kiire hautaan!” ja

”hyvä, voit nyt juosta siihen jonoon jossa jaetaan käytöstapoja”.

 

Ei nää comebackit oikein vieläkään lähde. Onneksi mulla on aikaa kehitellä seuraavaa tapausta varten – mulkkumummot kun eivät maailmasta ihan heti lopu. Auttakaa mua, mitä olisi pitänyt vastata?

23 Permalink

Hyvä koulureppu ekaluokkaiselle – mitä ottaa valinnassa huomioon

Muistatteko kultaisen 80-luvun, jolloin ostettiin uusi reppu ja penaali joka syksy? Tai ainakin sellainen olisi pitänyt saada? Ykköstä on nyt kahden vuoden ajan palvellut sama koulureppu, eikä mitään vinkumisia uuteen ole tullut. Toivon että tämä vastuuton kulutushurma ei tartu häneen myöhemminkään ja saataisiin kuluttaa hyväksi havaittu reppu puhki.

Toivon myös ettei hän toivo Eastpakia, JanSportia tai Exotic-reppua (tai oikeastaan toivon vieläkin että saisin itse sellaisen. Joka syksy).

Käytiin eilen ostamalla Kakkoselle tuo sama eka koulureppu (sniff) ja ajattelin nyt pikavinkata teillekin mikä ostettiin ja miksi.

Koulureppu ekaluokkalaiselle

Reppu ekaluokkalaiselle

Koulurepun valinnassa on muutama tärkeä kriteeri, jotka on hyvä pitää mielessä:

  • Koko
  • Taskut
  • Istuvuus
  • Mielipide, lapsen

Koon osalta monessa liikkeessä suositellaan että 130-150cm käyttäjä valitsee noin 20l tilavuudeltaan olevan repun. Meidän (helsinkiläisen) koulun perusteella lapsi harvoin tarvitsee ainakaan enempää tilaa. Koulukirjat pysyy läksyjä lukuunottamatta pulpetissa ja kodin ja koulun välillä roudattavan kaman määrä on aika hillitty. Pienemmälläkin repulla siis voi pärjätä. Jos taas valittu reppu on isompi, katso että siinä on sellaiset säädöt ettei ”liika tila” haittaa. Usein isompi litramäärä tarkoittaa myös isompaa selkää, tähän palaamme pian.

Taskuja on hyvä olla muutamia erikokoisia.Tavaroiden hukkumista ehkäisee se että kaikelle on oma paikka, jolloin lapsi huomaa helpommin kun joku osasto on tyhjänä. Repussa on hyvä olla isompia taskuja, joihin saa jotain pysyvämpää kamaa (kuten vaikka sade- tai liikuntavarusteita, varavaatteet hyvä olla vielä ekalla myös) ja pienempiä joihin saa jokapäiväiset tärkeät asiat, kuten avaimet ja kännykän jos sellainen on.

Kännykän valinnasta on lisää juttua täällä. 

Taskuissa olisi hyvä olla vetskarit, jotta ne menee kunnolla kiinni. Bonus jos ne ei eivät ole sellaisia isoja läppiä että auki jäädessään repsottavat kaiken kaman pihalle. Toisin sanoen vetoketju toimii parhaiten taskun yläpuolella.

Reppu ekaluokkalaiselle

Istuvuus on valinnassa tärkeä, vaikka sillä ekalla luokalla tosiaan tavaran määrä on usein niin pientä että reppu pysyy aika kevyenä. Tsekkaa istuvuudessa ainakin nämä: Peittääkö repun ”selkälevy” sopivasti: ei ihan koko selkää mutta kuitenkin tukevasti torson alueella. Saako hartiaremmit säädettyä pituudeltaan sopivaksi lapselle ja ovatko ne sopivan leveät? Liian kapeat hartiaremmit kairaavat kipeäksi painavalla kuormalla ja liian leveät eivät asetu mukavasti ja reppu tuntuu luisuvan pois selästä.  Onko rinta- / lantiövyötä jolla tasata kuormaa jos onkin enemmän? Onko remmit ja selkäpala pehmustettuja? Onko selkäpala kovitettu vai pehmeä säkki?

Mielipide, lapsen. No, tämähän se lopulta on oikeasti yksi tärkeimmistä. Ei kannata väkisin myydä lapselle jotain superergonomista reppua joka on lapsen mielestä niin susiruma että haluaa unohtaa sen vahingossa bussiin. Ekalla ja vielä tokallakin luokalla reppu on enemmän tärkeä identiteetin jatke, jossa myös satunnaisia tavaroita kuljetetaan kuin minkään pitkän matkan rinkkavaruste.

Reppu voi olla yllättävän tärkeässä roolissa jännittävän ekan luokan aloittamisessa, joten anna lapsen mielipiteelle tilaa. Tsekkaa että sinne mahtuu A4 kokoinen kirja ja että lapsi jaksaa reppua kantaa – kaikki muu on ekoilla viikoilla tarpeetonta. Pärjäätte hyvin alkuun myös jo jollain olemassa olevalla rakkaalle repulla!

Bonusta reppu saa hyvistä heijastimista, sadesuojasta, kestävistä materiaaleista ja tietysti eettisestä valmistajasta.

Reppu ekaluokkalaiselle Reppu ekaluokkalaiselle

Kaikki tai lähes kaikki yllä luetellut kriteerit meidän perheessä on täyttynyt tällä Bergans’in koulurepulla, jota myydään XXL:ssä hintaan 49,90€. Se on palvellut Ykköstä todella hyvin nyt kaksi vuotta ja siirtyy myös kolmoselle. Saimme myytyä saman repun myös Kakkoselle, josta olen tosi tyytyväinen koska muut hänen suosikkinsa olivat istuvuudeltaan tosi huonoja. Kuoseissa löytyy ja materiaalit tuntuu tosi laadukkailta. Kahdessa vuodessa ainoa damage Ykkösen reppuun on irronnut rintavyön solki.

Mutta nyt tämä koulureppu jatkaa reissuaan Tampereella, seommoro!

 

Ps. Koen tarpeelliseksi huomauttaa että tämä ei ollut kaupallinen yhteistyö, mutta haluaisin kyllä sellaisen XXL kanssa niin voitteko jakaa tätä tekstiä hirveän paljon niin saan sen myytyä – tattis! 

Hajoita ja hallitse – kuinka tehdä tästä kesälomasta siedettävää

10 Permalink

Kun mää niin yritin. Yritin, saakeli, tsempata.

Asennoiduin hyvin etukäteen. Tiesin, että Insinöörin on pakko tehdä pihahommia (tai jonkun on pakko muuttua rahaksi – ei onnistu) ja tiesin, että lasten kanssa minkään tekeminen on vaikeampaa tämän hetkisellä ruumiinrakenteellani. Tiesin, että ne alkaa hyppiä seinille jos eivät ui / liiku / pompi / pelaa pingistä monta tuntia päivässä.

Tiesin etteivät ne tule liikkumaan, koska minä en voi liikkua.

Osasin myös jo silloin viime perjantaina aavistaa että Kakkosen alkanut flunssa voi vaikeuttaa asioita entisestään. Kyllä minä ne sääennusteetkin näin, ei nämä sateiset päivät yllätyksiä olleet.

Mutta voi hyvä jumala sentään että voi silti ihmistä ottaa pannuun tämä saatanan kesäloma. Kun ei ole mitään muuta tekemistä kuin siskon lyöminen koska ”se puristi mua ensin kädestä ja en minä mitään uhkaillut” ja kun uloskaan niitä ei voi patistaa. Joku on liian kipeä tai vettä tulee liikaa.

Ja kun se patistaminenkin alkaa jo vituttaa niin paljon ettei veri kierrä päässä eikä mahassa.

Kun minusta ei ole mihinkään ekstra sirkustemppuihin ja yhdessä perheenä tehtyjä reissuja since äitiyslomani alku (joka oli ehkä joskus viime vuoden puolella) on pari hassua. Kerran vein lapset Uutelaan ja siellä nähtiin kaksi kyytä. Ei mennä toiste.

Kun en enää jaksaisi olla hetkeäkään täällä kotona ja samalla haluaisin vain maata kotona. Yksin. Heinänuhani kanssa.

Niin niin silloin saattaa käydä niin että sitä sanoo kaikenlaisia asioita, joita ei koskaan uskonut sanovansa. Kuten:

Ihan sama kuka sen aloitti, minä lopetan sen.

Tai:

Nyt kumpikin omiin huoneisiinne! Saatte vähä miettiä omaa käytöstänne!

Silloin saattaa myös olla niin että minäkin menin omaan huoneeseen ja mietin omaa käytöstäni. Pesin hampaita kahden minuutin ajan (tämä kohtaus todella tapahtui ennen aamuhammaspesua) ja tein suunnitelman. Sen nimeksi tuli hajoita ja hallitse.

Hajoitan päivämme pariin osaan: aktiviteetteihin ja ruutuaikaan. Huomenna aktiviteetteja on aamiainen keskustassa ja iltapäivällä toiset serkut. Ruutuaikaa on se kaikki jolloin minulla alkaa maha supistaa ja pää kiehua.

Ruutuaika tarkoittaa muuten aikaa, jolloin mulle on aivan se ja sama mitä teette kunhan siitä ei aiheudu mulle liikettä tai meteliä. 

Hajoitan perheen välillä pariin osaan. Torstaina lähdemme Ykkösen kanssa kahdestaan Tampereelle päiväksi, pojat tulevat perjantaina perässä. Siinä saavat sitten pihakiveä raahata ja hiekkaa tasoitella ihan ilman että kukaan nalkuttaa siitä kuinka taas olisi ruoka-aika ja voi helvetti minä täytän täällä taas astianpesukonetta.

Niin minä nyt teen. Ja minä aion nauttia tästä perkeleen kesälomasta joka kuulemma jossain kohtaa synnytykseksi muuttuu. Tällä pärjään tämän viikon loppuun, seuraavaa en vielä uskalla ajatella. Jotenkin alan aavistaa että sekin sisältää sittenkin pihakiviä.

Yhtä hemmetin huonosti piilotettua odotustahan tämä outo aika on. Pihan valmistumisen odotusta. Serkkujen näkemisen odotusta. Vauvan odotusta. Auringon odotusta. Piinaavaa jännitettä, joka saa koko perheen napisemaan.

Ja jos nyt joku sanoo että raskaushormonit ne siellä jyllää voi hellanlettas niin minä tulen ja asetan koko teoreettisesti liian pienen mahani sinun päällesi ja sanon että miten nyt jyllätään, niin.

10 Permalink

Mun äitiysloma loppuu tänään ja muita tyhmiä ajatuksia

”Tänään on sitten vika päivä äitiyslomaa”, oli ensimmäinen ajatus tänä aamuna. Lasten kesäleiri loppuu ja tämän päivän jälkeen olemme kolmistaan kunnes Insinööri aloittaa kesälomansa heinäkuussa. Voisin ajatella että mahtavaa, siihen jäi viimeisetkin aikataulut ja nyt mulla on seuraa päivisin, sen sijaan ajattelen että nyt en voi enää äitiyslomailla. 

Mitä ilmeisimmin tämä kolmas kierros piti minun mielestäni sisällään lupauksen (Odotuksen? Vaatimuksen?) ”täydellisestä vauvavuodesta” johon kuuluu myös ”täydellinen äitiysloma” – sellainen jossa odottava äiti hehkeänä vaeltelee kaupungilla kauniissa äitiysvaatteissaan ja lounastelee ystävien kanssa. Silittelee vatsaansa hymyillen ja nauttii kiireettömistä päiväkahveista. Pohtii nimiä, kummeja ja tutteja ja sisustaa lastenhuoneen täydelliseksi.

Ei esimerkiksi loju päivästä toiseen samoissa shortseissa sohvalla ja katso Handmaid’s talea.

Kävin tällä viikolla kaupungilla ja suoritin äitiysloman.

Kun kukaan täällä ei pesi. Kukaan ei ole ostellut tutteja, lajitellut vaatteita laatikkoon (vaikka Ykkönen kyllä haluaisi) tai koonnut saatana pinnasänkyä. Juu, juuri sitä sänkyä jota ei tarvita vielä ensimmäiseen kolmeen kuukauteen. Ei ole käyty ottamassa kauniita mahakuvia, tehty kipsivaloksia (hyi) tai täytelty vauvakirjaa.

Heinäkuiset2019 ryhmässä mamat on kuukausia sitten pedanneet pinnasängyn ja valittavat kun ovat asiassa niin myöhässä. Ovat pakanneet sairaalakassit ja lapsen kotiinlähtövaatteet. Minä en tiedä vielä miten uudelle Naistenklinikalle mennään sisään eikä oikeastaan kiinnosta, kai se selviää sitten.

En minä jaksa lajitella niitä vaatteita, olen laiska. En jaksa turhaan roudata sänkyjä paikasta toiseen. Vaatteita on, harsoja on, kaukalo on, tissit on – niillä pääsee tosi pitkälle. Olen ostanut maidonkerääjät ja yhdet imetysliivit.

Missä ongelma? saatat nyt ajatella. Kuulostaa kivalta ja rennolta! Niinhän sitä ajattelisi, jos olisi normaali ihminen.

Ilmeisesti minua vaivaa se että otan liian lungisti. Etten ole pakannut sairaalakassia, valinnut hoitolaukkua (lol en ole hommaamassa turhaa uutta kassia), tutkinut vauvajumppia, harjoitellut synnytyshengitystä tai kantoliinan sitomista. Mitään näistä asioista en halua tehdä mutta kun minun piti haluta tehdä – tämä on se viimeinen kerta!! 

Tajuatteko miten hankalaa on elää niin kuin minä? Käsitättekö miten hankalaa on olla minun aviomieheni? Koska hänen nyt ainakin pitäisi sitten olla näistä asioista kiinnostunut, pohtia yömyöhään miltähän se vauva näyttää, silitellä vatsaa ja ehdottaa kummeja. Vaikka ei ole koskaan aiemminkaan niin tehnyt eikä sitä kukaan ole kaivannut.

Paitsi nyt.

Tämä on viimeinen kerta kun koskaan olen raskaana ja saan vauvan nyt pitää tehdä nämä jutut ja olla ihan ÄITI!!

Juu elikkäs. En ole. En ole koskaan ollut. Olen hitto vie ”valeäiti” – siis täysi, oikea, hyvä äiti joka jättää muutaman jutun tekemättä tai menee helpoimman kautta. Se on mulle kaikista sopivin tapa. Milloinhan se alkaisi mennä myös omaan tajuntaani?

Oikeasti rakastan tätä meininkiä. Että vauva vaan tulee ja solahtaa osaksi meidän elämää. Nyt kesälomaillaan ja plumps – hei täällä on vauva! Sitten elellään niin kuin ennenkin. En halua säätä turhaa, en halua ostaa mitään, joka voi edes mahdollisesti olla ylimääräistä.

Siihen kategoriaan menee näin konkarina muuten aika hiton moni asia hoitotasoista ja kylpyammeista alkaen. Vaipat voi vaihtaa sängyllä ja vauvan pestä lavuaarissa.

Anteeksi Insinööri. Että märisen, pauhaan ja valitan jostain ihmeellisestä puutteellisesta pesimisestä vaikka oikeasti muakaan ei haittaa mikään tästä. Valitan itselleni, itsestäni. Kun minun pitäisi haluta pesiä enemmän. 

En aio myöskään luvata että lopetan nämä tyhmät ajatukset. Pidätän oikeuden olla naurettavan ristiriitainen ja järjetön – olen katsos raskaana (viimeistä kertaa).

Ja nyt: pari jaksoa Handmaid’s talea. Under his eye.