Joskus lasten kanssa tarvitsee pienen harhautuksen..elämästä. Erityisesti iltapäivisin kaikkia vähän uuvuttaa kotiin tulon jälkeen ja meininki on sellaista tyhjäkäyntiä ettei kukaan oikein jaksa mitään. Äkkiä alkaa kitinä.
Mutta! Pienikin juttu voi harhauttaa ne pois nutinan ja kitinä maastosta kohti innostunutta leikkiä! Onneksi näiden juttujen ei tarvitse olla isoja. Lapset rakastaa kaikkea outoa ja yllättävää, joten pelkkä olohuoneen lattialla nautittu välipala voi olla kova hitti.
Tänään keksin nuutuneiden lasten harhauttamiseksi supernopean tehtäväradan. Toimi oikein hyvin ja herätti suurta innostusta Instagramin puolella, joten tässä tämän supermonimutkaisen leikin ohje!
Valeäidin iltapäiväpuhti
Tarvikkeet: 1 A4 paperi, yksi kynä, jokin pieni palkinto, kodin sotkut.
Valmistelu: Taita paperi haitariksi, vaikka 8 osaan. Kirjoita jokaiseen osaan eri tehtävä ikätasoon sopivasti. Tehtävien viereen lasten nimet ja “check box”, jokaisen tehtävän jälkeen saa merkata sen suoritetuksi ja taittaa esiin seuraavan tehtävän. Kirjoita viimeiseksi tehtäväksi aarrejahti: piirrä joku kotinne osa ja kehoita etsimään. Piilota sinne joku pieni herkku.
Leikin sisältö: Anna lappu lukutaitoisille lapsille ja nauti ajastasi. Tai lue tehtävät ääneen.
Valmisteluaika: 1min, älä ylisuorita!
Lunastettu vapaa-aika lapsista: 15-30min jos tajuavat olla tappelematta.
Ideoita lapun tehtäviksi:
Tee 10 x kyykkyhyppy
Etsi neljä vihreää kirjaa / keltaista vaatetta jne
Juokse kolme kertaa talon / kodin ympäri (ulkona jos vain voi). Sääntönä: ei saa kaatua!
Etsi 10 sinulle kuuluvaa tavaraa, jotka eivät ole huoneessasi. Pinoa ne.
Laula laulu: minimikesto 10 sekuntia
Kirjoita oma nimesi / joku sana vartalollasi – voit pyytää kaveria apuun
Piirrä kolme tavaraa, joita ei ole kodissamme / kolme eläintä / kolme kulkuneuvoa
Esitä jotain eläintä ilman että teet sen eläimen ääntä. Kun muut arvaa, olet valmis.
Koska tämä ei vielä riittänyt mulle omaksi ajaksi, keksin lennosta toisen. Samalla sain lapset heitettyä ulos.
Taskulamppuleikki:
Tarvikkeet: Kolme irtonaista heijastinta + taskulamppu, minimi kaksi lasta, marraskuu.
Leikin sisältö: Toinen piilottaa metsään kolme heijastinta ja toinen etsii ne taskulampulla.
Valmisteluaika: 1min + patistelu
Lunastettu vapaa-aika lapsista: vähintään vartti, todennäköisesti tunti
Montako kuvaa sulla on kännykässä? Mulla on tällä hetkellä 8306. Se on ihan liikaa ja tuskastun joka päivä siitä, että puhelimeni on “sotkuinen”. Siellä on kymmenittäin 10-20 kuvan settejä, joissa olen räiskinyt menemään ja vain yksi kuva on ehkä päätynyt johonkin ja muut on jääneet poistamatta, näyttökuvia, ostoslistoja ja muuta turhaa.
Me otetaan kuvia enemmän kuin koskaan ja silti katsomme kuvia ehkä vähemmän kuin ennen.
8000 kuvan joukkoon häviää ne kivat ja tärkeät yllättävän helposti. Lisäksi kännykässä asuvat kuvat on hankalia yhteisen muistelun kannalta. Totta kai voimme perheenä katsella mun IG feediä mutta siellä näkyy kuitenkin vain tosi pieni osa meidän elämää. Kännykän ruudultakaan ei ole mielekästä katsella kaikkia arjen kuvia yhdessä. Kuvia pitää musta saada katsella omaan tahtiin, omin käsin vaihdellen.
Vauvakirjat ja valokuvakirjat taas ovat minusta hankalia koska ne vaativat hurjasti ryhtymistä, päätöksiä ja harkittua asettelua. Siksi olen jo monta vuotta yksinkertaisesti vain printannut noin puolen vuoden välein kasan kuvia ulos. Tai no, nykyään en enää tee sitä koska on liian iso vaiva avata kone, valita oikeat kuvat, siirtää ne johonkin jne jne.
Tein tämän pitkästä aikaa kun seuraajani kertoi että myös Ifolorilla on nykyään kännykkäsovellus. Latasin sovelluksen ja annoin sille pääsyn valokuviini. Perjantai-iltana, yhden imetyksen aikana valitsin melko summamutikassa ison joukon kuvia elämästämme lasten kanssa. Valitsin kaikkiin kooksi kymppikuvan, jolloin kuvat tulivat omassa kuvasuhteessaan ja vielä sopivan pieninä selailuun, viimeistelyksi otin mattapinnan. 99 kuvan tilaukseni maksoi alle 14€ ja se oli noudettavissa jo tiistaipäivällä.
Oli aivan superia avata pakettia Ykkösen kanssa. Hän ei tietenkään tiennyt mitä kuvia olin valinnut, joten kuvien läpikatselu oli kuin pieni joulu. “Oooo täällä on tämmösiä vanhoja, ihania!” hän sanoi spontaanisti kun itsensä vauvana näki. Myöhemmin katsoimme kuvia koko perhe ja ihan samanlaisia onnen sykähdyksiä kuului kaikilta.
Arvailimme, kuka lapsista on missäkin vauvakuvassa (meni jatkuvasti väärin, nämä on ihan klooneja nämä meidän vauvat) ja muistimme vaikka mitä asioita, jotka olemme onnellisesti unohtaneet: kuinka lapset maalasivat Käpälämäen leikkimökin lattiaa vaaleanpunaiseksi nakuina; miltä näytti kun kipsattua Kakkosta kannettiin sylissä; minkälainen oli vanha asuntomme.
On ihan mahtavaa löytää tiensä takaisin vanhoihin vuosiin, niihin pienempiin arjen ihmeisiin joita ei ehkä Instagrameihin tallenneta, entisiin koteihin ja unohtuneisiin vaatteisiin.
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan ainakin kerran tätä mä vaan tilaan nyt joitain kuvia -tekniikkaa. Se laatikko täynnä sekalaisia kuvia voi olla varastosi arvokkain esine vielä jonain päivänä. Ifolorin sovellus oli juuri oikea tähän tarkoitukseen – nopea, edullinen ja laadukas.
Isokin kasa valokuvia menee printattuna yllättävän pieneen tilaan ja lasten kanssa on ihanaa sukeltaa sinne valokuvia sisältävään säilytyslaatikkoon. Kuvat vaihtuvat kädestä toiseen helposti kun katsomme ihan sattumanvaraisia kuvia meidän elämästä.
Oleellista tässä tekniikassa on matala kynnys. Kuvia ei saa jäädä hinkkaamaan, käsittelemään, rajaamaan tai valitsemaan loputtomasti. Muuten se jää tekemättä.
ARVONTA! Palkintona 20€ alekoodi Ifoloriin
Tämän tekstin kommenteissa voit osallistua 20€ arvoisen Ifolor valokuvasovelluksen etukupongin arvontaan, sillä saa jo ison kasan oikeita valokuvia kotiin! Jätä kommentti ja arvon teidän joukostanne 21.11. klo 22 voittajan.
Kun makaat aamulla aivan nakkena hoitopöydällä ja minä pärisyttelen mahaasi, pussailen, kutittelen ja juttelen. Katsot silmiin ja puhut kaikki äänteet mitä osaat suu vähän vinossa. Pidät varpaista kiinni tai tunget nyrkkiä suuhun mutta samalla jo pienesti hymyillen vähän odotat milloin se taas haukkaa sieltä mahasta.
Kun nukahdat rinnalleni tai vielä parempaa: vierelleni niin että silitän sinua otsasta. Miten voikaan olla niin iso vaikutus minulla sinuun ja sinulla minuun.
Kun nukumme yöllä ihan vierekkäin. Sinä kapalossasi vähän ylempänä kuin pieni tortilla, minä ihan puoleesi kääntyneenä ja usein käsi vatsallesi löytäneenä, isäsi siellä toisella puolella lievästi kuorsaten (ja aamulla se sanoo että sinä ähiset vähän liikaa yöllä. Höpöjuttuja.).
Kun näet sisaruksesi ja kiljahdat ilosta.
Kun olet syötön jälkeen pitkään sylissäni, rinta rintaa vasten, nyrkki suussa tyytyväisenä mölisten.
Kun hätäännyt jostain mutta rauhoitut pian käsieni turvassa.
Kun veljesi tekee sinulle maantie-maantie-maantie – leikkiä ja olet stanby for laughter – tilassa.
Kun siskosi pitää sinua hellästi sylissä ja olet siinä ihan hiljaa kädet ristissä.
Kun nukahdat isäsi kanniskeluun niin kuin vain isäsi syliin nukahdat, jo aika isona pötkylänä.
Kun heräät ja ensimmäisenä tarkistat olenko minä vielä olemassa mutta erityisesti olihan ne varpaat vielä siellä ja saako niistä vielä kiinni?
Kun nappaat niistä varpaista kiinni ja pyörähdät pyllysi varassa vahingossa niin paljon että käännytkin ympäri – ja olet siitä hiukan hämmästynyt.
Nuo ihanat huulesi kun juttelet. Miten ne törröttävätkin ihan joka suuntaan.
Kun katsot meitä illalla katseella, joka sanoo ”naurata minua!” Iltavillejäsi odotellessa.
Kun hierot silmiäsi väsyneenä niin suloisesti kuin vain vauvat osaavat.
Oikeastaan ihan koko ajan, kun vain olet siinä. Olet parasta mitä voi olla.
Lasten ollessa pieniä parisuhde saa pientä hittiä. Tai sitten se joutuu jättimäiseen ketjukolariin, vaihtoehtoja on runsaasti tässä! Vaikka kävisi semmoinen upea arpaonni että parisuhde vain paranee lasten myötä (”rakastan häntä enemmän ja enemmän joka päivä kun näen miten hyvä vanhempi hän on!” – mystiikka), arki muuttuu väistämättä.
Se tarkoittaa että aikaa puolisolle on vähän vähemmän, mutta toisaalta myös sitä että syntyy miljoonia uusia tapoja tunnustaa rakkauttaan, uusia variaatioita niistä kolmesta pienestä sanasta! Tätä mietin kun yksi päivä tein makaronilaatikkoa seuraavaksi päiväksi. Että tämän jos olisi puoliso tehnyt ja sanonut että ”teen huomiseksi makaronilaatikkoa”, olisin ollut ihan että aaawwwws niin minäkin sinua (tässä kuuma vihje Insinöörille!).
Niin että ovatko ne kolme pientä sanaa ”minä rakastan sinua” vai ”teen huomiseksi ruokaa”? Kumpikin käy! Kyselin Instagramissa teiltä lisää näitä kolmen sanan rakkauden tunnustuksia ja niitähän tuli.
Ylivoimainen ykkönen, tosirakkauden aatelinen on uni. Jos haluat sanoa toiselle olevasi häneen rakastunut, sano neljältä aamulla tämä: ”Nuku sinä vain”. Vastaavasti voit kahdeksan, yhdeksän aikaan illalla osoittaa palavat tunteesi näillä kolmella sanalla: ”Mä voin nukuttaa”,
Ruokaan ja juomaan liittyviä sateli paljon. ”Keitin sulle kahvit” , ”Mitä haluat Mäkkäristä?” ja ”Tuonko jotain ruokaa?” tai sen vielä parempi versio: ”Tuonko kaupasta suklaata?” kertovat kaikki huolenpidosta toista kohtaan.
Sitten oli tietysti paljon omaa aikaa antavia lauseita. ”Vien lapset puistoon / HopLopiin / ulos” , ”Järkkäsin lapsille hoitajan” , ”Haluatko tänään vapaaillan?” saa äitien sydämet väpättämään.
Eikä pidä unohtaa kotitöitä, joita tehdään ilman erillistä pyyntöä (tärkeää!): ”Mä imuroin jo” , ”Pesin muuten vessan”, ”Kävin jo kaupassa”.
(Itse rakastan erityisesti tota ”pesin muuten vessan” muuten-sanaa – ikään kuin ohimennen sanottuna tämäkin yksi potentiaalisen kinastelun aihe on jo kuitattu, en tarvitse sankariviittaa kiitos.)
Toisen tukeminen epävarmuuden hetkellä on oleellinen osa parisuhdetta, joten kotonakin kannattaa viljellä tätä supertärkeää lausetta: ”Hyvin sä vedät” Ja sitten kun ei ole vedetty niin hyvin voi sanoa ”Ei se mitään”
Kaikki kymmenet vastaukset luettuani voin tiivistää että kauneinta mitä voi puolisollesi sanoa on tämä:
”Mä voin mennä”.
Nuo kolme sanaa kattavat ison osan väsyttävistä tilanteista, ei vaadi erillistä selittämistä tai päätöksentekoa ja sanoma on jämäkkä: minä hoidan. Se kertoo että toinen aktiivisesti valitsee olevansa se joka hoitaa tilanteen, jotta toinen saa levätä. Se kertoo empatiasta, vastuun jakamisesta, tiiminä toimimisesta ja huolenpidosta, sanoo että haluan sun voivan hyvin.
Joten hyvät ihmiset, muistakaa ainakin nämä kolme sanaa arjessa ja rakkaus tulee perässä!
Kuvan hahmolle tunnustetaan rakkautta päivittäin sekä sanoin että pusuin.
Mulla kävi tänään hetkisen aikaa mielessä, pitäisikö ottaa taas sellainen ”blogijuttu joka päivä” -haaste marraskuulle. Tein sen kerran eräänä kesänä ja oli tavallaan vapauttavaa kirjoittaa vain jotain. Nykyään kirjoitan usein kolumnimaisemmin, joka vaatii jotenkin paljon ja kynnys uuden tekstin tekemiseen kasvaa joskus suureksi.
En tiedä saatteko tästä kiinni mutta ei sen väliä! En myöskään lupaa todellakaan joka päivä kirjoittaa, mutta jotta saan kevyemmän kirjoittamisen pelin auki, tartun Satun Kuukauden kymmenen – haasteeseen!
Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus:
Apua, sattuupa paljon. Pääsenkö ylös? Vauvan viimeviikkoinen flunssanpoikanen alkaa korjata satoaan. Nukuimme muutaman yön aika lailla sylikkäin ja rankani väänsi siitä mutkalle. Nyt maksan siitä eilen alkaneen päänsäryn muodossa, joka tänä aamuna on pitkästä aikaa oikein vittumaisen voimakas migreenikipu. Oksettaa, jyskyttää, huimaa. Saisipa äitiyslomasta sairaslomaa mietin, mutta toisaalta onneksi on kympin aamua viettävä Ykkönen, joka hoiti vauvaa siihen asti että särkylääkkeet alkoivat vaikuttaa.
Tämän kirjan aion lukea:
Totuus Harry Quebertin tapaukesta! Olen aloittanut tämän muutama viikko sitten ja olen nyt jo reilusti yli puolenvälin. Pitkästä aikaa saan luettua ja pitkästä aikaa kirja joka ei ole vain liian helposti arvattava dekkari kuluneilla sanankäänteillä. Tykkään kirjan kielestä ja tarinasta, mutta eniten fiilistelen sitä että olen saanut kirjan rutiiniksi itselleni. Luen usein samalla kun nukutan Kolmosta, se on somen selaamista kivempaa.
Työasia, jonka aion saada valmiiksi:
No tuota vauvaa ei kai voi saada valmiiksi. Jos nyt lavennetaan asia koskemaan blogia, niin aion kirjoittaa vauvan 4kk postauksen, ja sitten on muutama sunnuntaiduuni eli kaupallinen yhteistyö. Aion myös vihdoin saada erään luottamustehtäväni ikuisesti roikkuneen asian (uuden hallituksen jäsenen liittäminen mukaan) hoidettua. Näihin on selkeät deadlinet, joten valmiiksi tulee!
Työasia, jonka tiedän roikkuvan puolivalmiina vielä tämän kuukauden jälkeenkin:
Lavennan taas rajusti ja otan tähän nyt valokuvat. Mulla on pahasti kesken valokuvien (ottaminen, heh) järjestäminen ja raivaaminen. Kännykässä on satoja turhia kuvia, joitain pitäisi printata ja kameran muistikortti on jotenkin kuollut. Tämä ärsyttää joka kerta kun kirjoitan jotain ja ajattelen että haluaisin kuvituskuvan ja sitten ei vain ole mitään mitä käyttää. Ja haluan Kolmosesta parempia kuvia myös, tai edes jotain kuvia! Pakko ryhdistäytyä.
Lausahdus, josta saan juuri nyt energiaa arkeeni:
Se voi mennä hyvinkin. Mulla on joskus paha tapa vaipua pieneen ennakoivaan epätoivoon. Jos vauva nukkuu kahtena yönä huonosti tai sen nukuttaminen on viikon ajan ihan kamalaa, alan herkästi ajatella että voi ei, kohta on taas se nukutus edessä ja se on varmaan taas kamalaa. Kolmonen on kuitenkin ollut niin helppo että olen uskaltanut olla optimisti ja ajattelen aina epätoivon iskiessä että itse asiassa, voihan se mennä hyvinkin. Ja usein se meneekin, ainakin sitten joskus!
Ruoka, jota aion kokeilla:
Kakkonen kävi kylässä koulukaverin luona ja sai siellä kasvisversiota lihaperunasoselaatikosta, itse tehtyä. Se ei kuulemma ollut ollenkaan pahaa ja koska hän on siitä nyt peräti kahdesti puhunut, pidän sitä suursuosikkina. Aion kysyä reseptin ja tehdä tätä!
Tässä kuussa tapahtuvista asioista eniten olen laittanut aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se viimein toteutuu:
SOS Lapsikylän tukiperhe -kampanja. Olen mukana monen eri bloggaajan kanssa tässä ja marraskuussa on lukijailta kampanjaan liittyen. Olen tehnyt enemmän kuin lupasin, koska aihe on niin tärkeä ja kiinnostava. Olen oikeastaan huomaamattani tarttunut tähän niin että voin vastata itselleni: voisimmeko me olla tukiperhe?
Asia, joka tuntuu ristiriitaisimmalta:
Ajan kuluminen ja vauvan uudet taidot. On ihan mieletöntä kuinka hän nyt yhtäkkiä osaa nauraa, kääntyä ja tarttua esineisiin. Nautin valtavasti sen kaiken näkemisestä mutta samalla tunnen kuinka tämä maaginen pikkuvauva-aika vain luisuu pois käsistä ja ihan kohta se jo menee vuokraamaan opiskelija-asuntoa. Olispa jo kevät mutta voi kun se ei koskaan tulisi.
Yksi tavoite, joka on mahdollista saavuttaa:
Liikunnan lisääminen edelleen, vaikka se hyvässä vauhdissa onkin. Erityisesti haluaisin jaksaa käydä kerran viikossa salilla tekemässä kevyttä lihaskuntoa. Se voisi ehkäistä tätä hemmetin migreeniä!
Minkä asian haluaisin lasteni muistavan tästä kuukaudesta:
Ne ihanat aamun hetket kun heräämme kaikki suunnilleen samaan aikaan ja he näkevät pikkusiskon meidän sängyssämme heräilemässä ja suukottelevat, lepertelevät sille kamalasti (toivon myös että he eivät muista siitä seuraavan vartin päähän tapahtuvia asioita, kun lähes poikkeuksetta joku riitelee töihin ja kouluun lähtöjä.). Ne illat kun loruttelemme kaikki yhdessä Kolmoselle limpsinlompseja ja maantie-maantie-maantie-kuoppaa! ja Kolmonen räkättää pulleat posket hytkyen.
Meillä on kotona surkea pieni nuhanokka. Hammaskin pilkistää jo ikenen herkän ihon takaa, eikä se kääntymisen opettelu ainakaan helpottanut hänen olojaan. Niinpä häntä taas nukutettiin eilen kahden aikuisen voimin kahdeksasta kahteentoista, se oli kaikille mukavaa aikaa jota sävytti rakentava keskustelu!
Nukahtihan se viimein, mun kainaloon jossa nukuttiin neljä tuntia yhdessä tuhisten. Sitten taas vähän itkettiin.
Aamulla heräsimme pakkassäähän, tietenkin ilman pakkaskelpoista autoa. Kaikille tuli kiire ja kaikille tuli riitaa.
Kotona kävi tärinän mittaaja tulevia naapureiden louhimisia ajatellen. Mietin, että toivottavasti hänellä on myös perhettä tai hyvin salliva silmä, sillä istuin siinä ruokapöydän ääressä imetystopissani ja verkkareissani, naama unessa ja koti räjähtäneenä. Siellä ne kierteli Insinöörin kanssa kaikki pyykkikasat ja vaipparoskikset ja askartelutarvikkeet.
Vetäydyin päiväksi kuoreeni. Kävin viikko-ohjelmamme mukaan aamulla BabyPilateksessa toteamassa että selkäni on ihan tuhottoman kipeä kainalounista ja sitten kärräsin itseni ja Kolmosen Rediin. Vartaloni osaa vanhastaan sanoa että kun minua väsyttää, haluan kauppakeskukseen.
Ostin itselleni urheilutrikoot, koska kaikki tietää että ne jalassa on urheilullisempi vaikka tosi asiassa katsoisi telkkaria juustonaksuja syöden. Ai että, juustonaksut maistuisi.
Söin yksin sushia, koska voin taas syödä sushia. Seuraan tosin sattui liittymään hetkeksi Plusmimmi, mikä oli varsin mukava yllätys! Redissä saattaa kuulkaa löytää ihan mitä vain, joskus jopa oikeaan suuntaan kulkevan metron!
Kävin myös apteekissa. Ostin kaikki kalleimmat ja eniten vaikuttajien käyttämät nenäsuihkeet vauvalle ja pari(tuhatta) purkkia täiainetta kaappiin varmuuden vuoksi. Kahdelta iltapäivällä Ykkönen soitti ja kertoi että parhaalla kaverillaan oli täitä. Kyllä kuulkaa lämmitti ne Hedrin purkit vaunujen alaosassa sillä hetkellä.
Ostin kotimatkalla pussin karkkia takkini taskuun. Niin kuuluu myös tehdä kun väsyttää. Söin puolet pussista, tietysti. Samalla katselin Mimin Insta storya, jossa hän totesi että se ylimääräinen tauhka vain pitää joskus lopulta jättää pois ruokavaliosta. Lopetin heti!
Sen storyn katselemisen siis.
Pesin pyykkiä, koska taannoisen täiepidemian jäljiltä olemme radikaalisti jäljessä pyykkiaikatauluistamme ja jouduin tänään jo pukeutumaan Insinöörin reikäisiin sukkiin.
En halua huomenna kokeilla hänen kalsareitaan.
”Puhdasta” pyykkiä on nyt yläkerran aulan lattialla leviteltynä noin kuusi koneellista, sen seassa on Insinöörille yhdet sukat ja t-paita ja mulle kahdet alushousut. Sieluani en sieltä löytänyt.
Nukutin ihanan iloisen, räkäisen ja kääntyilevän beibsterin ulos, parikymmentä metriä naapurin rakennustyömaasta. Saa nähdä miten pitkään maistuvat nämä unet kun taustalla kaivuri levittelee soraa.
Nauroin noin vartin omalle vitsilleni, kun vauva kakkasi housuun ja kuulimme kuinka se tavara siellä vaipassa vaahtoaa. Totesin että ”hän taisi tehdä cappucinoa” ja nauroin viisi minuuttia.
Tajuatteko, se vaahdotti maitoa!!
Siitä tuli mieleen että nauran edelleen vitsille jonka lohkaisin Reiman tapahtumassa kuukausi sitten. Mutsis On Emilia kertoi että hänen lapsellaan on niin paljon Reimaa päällä että meinaavat päiväkodissa kutsua lasta Reimaksi. Sanoin sitten että ”onneksi et satu tykkäämään Molon vaatteista”.
Tajuatteko! En kestä miten hauska olen!
Yritin parsia muistikorttia, joka on menettänyt halunsa elää. Laitoin sen koneeseen kiinni ja se sanoo edelleen ”waiting for partitions to activate”. En tiedä mitä ovat partitions mutta kuulostavat pakaroiltani. Niidenkin aktivoitumista tässä odotellaan.
Pohdin pipoasioita aivan liian monta minuuttia. Minkälainen minulle ja minkälainen vauvalle. Sitten löysin kaapista kolme sopivaa pipoa vauvalle.
Kaikissa meidän talouden pipoissa on salettiin vieläkin täitä, hyi.
Mietin, että haluaisin käyttää tämän päiväuniajan blogin kirjoittamiseen koska teki mieli kirjoittaa, mutta mulla ei ollut mitään mistä kirjoittaa. Ykkönen sanoi että no kirjoita tästä päivästä. Sen sitten tein.
Sitten ihmettelin mitä paskaa tähän ruudulle on oikein ilmestynyt, kun oikeasti mulla on ollut ihan tosi mukava päivä ja monta kivaa hetkeä. Hienot urheiluhousutkin löysin! Ihmeellistä urputusta kun ei muutakaan ole, tässähän on kuin keski-ikäinen Facebookissa konsanaan!
Ja niin se on 42 minuuttia nukutuksesta takana ja itkuhälyttimestä kuuluu kaivurin sijaan vauva.
Sanon nyt heti alkuun tämän korventavan uutisen: vauvamme osaa nukkua öisin.
Jos siellä teillä heräillään jatkuvasti, et ehkä halua kuulla enempää (minä en olisi ainakaan Kakkosen aikana kuulla kun joka yö tunnin välein heräsin. Ynh). Tämä univelaton elämä on kietonut minut pehmeän vaaleanpunaiseen samettiin, josta käsin jaksan ihastella vauvaa loputtomasti eikä mikään koskaan ärsytä.
Lol, toi ei ollut lainkaan totta. Onhan tässä talossa muutakin perhettä kuin yksi helppo vauva. Mutta nukkuminen on silti valtavan ihanaa!
On se vauvakin valtavan ihana. Olen itse varmaan jossain ihan uudenlaisissa hormonipöllyissä (ehkä nimeltään uni) sillä jatkuvasti edelleen ihastelen sitä miten kammottavan ihana tämä vauva on. Kun se nukkuu, ikävöin sitä. Kun se herää, annan sille ihan oikeasti sata pusua. Siis hyvä jumala sentään, eräs päivä itkin aamulla kun nuuhkuttelin sitä ja mietin miten ihana se on.
Tehkää nyt joku mulle jotakin! Tai ei kai ole pakko tehdä mutta onhan tämä nyt vallan huvittavaa. Yritin huuhtoa osan hormoneista käymällä vähän ystävien kanssa radalla lauantaina mutta ei sekään auttanut – vauva oli vielä ihanampi seuraavana päivänä!
Mutta ei se ole vain minun syyni. Onhan tästä tyypistä pakko tykätä. Se hymyilee aina kun näkee minut, ilmeilee ja juttelee, ihan hirmuisesti. Vauva nauraakin jo vähän, vaikka se vielä vähän hakusessa onkin. Nukahtaa itsekseen valittamatta päiväunille ja nukkuu välillä läpi yön. Jaksaa silti vielä olla sylissä rauhallisena, siinä vain pötköttelee ja syö nyrkkiään. What’s not to love.
Vauva 3kk ikäisenä:
Painaa 5,6kg, pituutta 59,5cm (+1kg ja +3cm)
Vaatekoko 62/68
Kääntyy ympäri! Tai ainakin kerran on jo onnistunut
Nauraa. Paristi on höhöttäny ja pelästyi sitä itsekin.
On löytänyt varpaansa. Saa niistä aina välillä kiinni ja sehän on parasta.
Lopetti tutin syönnin heti 2kk jälkeen mutta pullo onnistuu
Nyrkin jäytäminen sen sijaan jatkuu entistä vimmatummin, kuolaa tulee riittävästi
On nukkunut ensimmäiset ihan täydet yönsä. Personal best: 21-08.
Herää öisin 0-1 kertaa syömään, jonka jälkeen nukkuu usein mun vieressä loppuyön
Tässä elämässä ei kerta kaikkiaan ole mitään muuta vikaa kuin se että välillä homma on fyysisesti rankkaa kun selkä ja hartiat kantaa pientä palleroa ison osan päivästä. Mutta kun se pallero on niin ihana mussun sussun lässyn lää!
Samoin kuin Juliaihminen omalla tontillaan elän aivan ihanaa vaihetta. Kotona on kivaa, päivät menee nopsaan ja se vauva on (sanoinko jo) ihana. Ehkä kokemus auttaa: koska tiedän että edessä voi olla monta ei-niin-auvoisaa hetkeä, osaan ottaa kaiken ilon irti näistä pumpulitunteistani. Juuri kääntymään oppinut vauva osoittaa jo hieman sellaisia elkeitä että kohta ei nukuta vaan kehitytään, joten olen edelleen joka ikinen yö iloisen yllättynyt ja onnellinen siitä miten myöhään eka herätys tuli.
Voi ihmisiä kun luulevat, että minä tietäisin jostain jotain. Tai mistään mitään. Saan pyyntöjä: kerro mitä vauvalle pitää pukea päälle, mitä tarvikkeita tarvitaan, miten unihommat kannattaa hoitaa. Sitten minä aina välillä pöyhkeästi kerron. Tuuttaan vinkkejä, elvistelen unimerkeillä ja uhmankin osaan taltuttaa. Itse asiassa vinkkaan jatkuvasti jotakin, kun tätä oikein tarkemmin mietin.
Totuus?
En tiedä mistään paskaakaan.
Aina välillä (joka päivä) mua naurattaa kun teen jonkun ihan typerän mokan jota ei todella luulisi enää tässä vaiheessa tekevän. Unohdan muun muassa välillä ruokkia lapset. Isommat siirtyivät tänään suoraan lounaalle kun en huomannut että ne ei tosiaan ikinä tulleet aamiaiselle, jota en niille tehnyt. Leikkivät vain legoilla mokomat.
Että ruokailu ihan kymppi kautta kymppi täällä!
Tässä muutama muu neuvo, jota olette minulta pyytänyt mutta jota ette minulta oikeasti kyllä halua:
Kuinka pukea vastasyntynyt?
Sen kun tietäisi. Joka hemmetin päivä menee väärin. Futiskentän reunalle ei ainakaan riitä +8 asteessa merinovillainen haalari ja sen päällä teddypuku. Tulee huulet sinisiksi. Toisaalta collarihaalari ja myssy äitiyspakkauksen makuupussin sisällä 27 asteen helteessä on, yllättävää kyllä, liikaa.
Miten saada vauva nukkumaan läpi yön?
En tiedä mutta kiitos luojani että vauvani osaa sen silti.
Miten opettaa lasta lukemaan?
En tiedä, ne vaan alkoi aikanaan lukea kun piti Spotifysta löytää oikeaa musaa.
Miten motivoida lasta läksyjen tekoon?
Ai saamari, ne läksyt!!! Onkohan niitä tullut viime viikolla?
Miten saada lapset ulkoilemaan?
Toisin kuin jokin osaava alter-egoni, en tiedä. Eilen oli muuten aivan upea ilma! Totesin kun postilaatikko kävin. Lapset eivät koko päivänä varvastakaan ulos laittaneet.
Ensin: Kuinka saada lapsi pukemaan itse?
Kysyn samaa kahdeksatta vuotta.
Miten pysyä rauhallisena kun lapsi uhmaa?
Mmmm…ehkä niin että on itse eri kaupungissa tapahtuman aikaan?
Kuinka saada nirsot lapset syömään?
Ratkaisen asian niin että tarjoan lähinnä ruokia, joiden uppoamisprosentti on lähempänä sataa kuin nollaa. Toisaalta niin että jos eivät syö niin sitten eivät syö.
Osta paljon erilaisia säilytysratkaisuja ja anna sitten lastesi roudata ne alakertaan, silputa palasiksi ja unohtaa sille paikalle.
Että tämmöisiä neuvoja täältä saa, en suosittele! Älkää tehkö niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon! Jos neuvoja kaipaa niin kokemukseni mukaan riittää ihan vain se että internetissä kertoo jostain hiukan – neuvoja kaikesta muusta asiaan liittymättömästä alkaa kyllä sadella.
Kaupallinen yhteistyöLola & Lykke sekä Nordic Fit mama, postaus sisältää afflilinkkejä (merkitty *, saan provision jos ostatte).
“Onko virtsaa karkaillut? Jännitäs lantionpohja. Hyvä, tunnistat ne! Voit urheilla ihan oman fiiliksen mukaan kaikkea.”
Sain lääkäriltä jälkitarkastuksessa lääkäriltä vihreää valoa urheiluun hetkenä jolloin olin jo urheillut ties mitä ja lantionpohjani tuntui olevan suorastaan teräksisen vahva. Tunsin olevani monta kuukautta etumatkassa. Olen jotenkin tässä kolmannella kerralla valaistunut tähän asiaan ja ottanut synnytyksestä palautumisen todella tosissani ja nyt toivon voivani innostaa teitäkin!
Tätä kirjoittaessani synnytyksestä on kymmenen viikkoa ja neljä päivää. Olen tänä aamuna kävellyt viisi kilometriä, tehnyt 40min ajan satasia kovalla sykkeellä ja hyppinyt (!) 50 kyykkyhyppyä ilman että tippaakaan pissaa lirahti. En ole elämäni kunnossa, mutta erinomaisen hyvässä vauhdissa takaisin urheilullisempaan elämään. Jaksan touhuta, nostella ja kumarrella. Painoni on suunnilleen sama kuin ennen raskautta ja vyötäröni on kutakuinkin ennallaan, vaikka maha on vielä aiempaa pehmeämpi pullataikina ja lantio niin leveä ettei omista housuista voi vielä haaveillakaan.
Palautuminen on tosi yksilöllinen juttu, eikä sen kanssa kannata kiirehtiä tai varsinkaan kilpailla. Raskauden aikaiset tapahtumat, synnytyksen kulku ja ihan oma geeniperimäkin vaikuttavat hurjasti siihen missä kunnossa tämän ruljanssin jälkeen äidin vartalo on. Minä voin kiitollisena raportoida että kehoni palautuu aina tosi hyvin ja nopeasti raskaudesta, olen sillä tavalla vähän epäreilu esimerkki.
Kuitenkin tuntuu että tällä kierroksella olen tehnyt muutaman jutun paremmin kuin aiemmin (esim sen että olen tehnyt ylipäänsä jotain) ja että olen siksi vielä paljon paremmassa kunnossa kuin aiempien synnytysten jälkeen. Tässä mun salaisuudet:
1. Tukivyöt sekä raskauden aikana että jälkeen
2. Lantionpohjanlihasten kuntoutuskurssi
3. Varovainen, asteittainen urheilun lisääminen
Akuutisti juuri ennen lenkkiä räpsäisty kuva tämän hetkisestä tilanteesta, noin 2,5kk synnytyksestä.
Tukivyöt auttaa raskauden aikana ja heti synnytyksen jälkeen
Sain testiin jo raskausaikana Lola&Lykken raskaudenaikaisen tukiyvön, joka oli aivan super. Jaksoin sen kanssa kävellä vielä ihan viimeisinä viikkoina paljon paremmin kuin ilman, eikä tarvinnut enää kiusallisesti pitää käsillä mahan alta kiinni. En ikinä ehtinyt ottaa kuvaa vyöstä mahani kanssa, mutta blogikollega Karoliina antoi ystävällisesti lainata oman kuvansa tätä tekstiä varten. Kas näin pitelee tukivyö kaunista kaksosmahaa:
Ihana Karo ja ihana maha! <3 kuva lainattu luvalla: Kolmistaan / Karoliina Pentikäinen
Sitten se minulle tutumpi ja rakkaampi tukivyö, tämä raskauden jälkeinen Core Restore tukivyö. En voi sanoin ylistää tarpeeksi miten iso merkitys tällä on ollut mun palautumiseen ja vointiin. Mullahan on muutenkin todella huono selkä, hermostoissa ja nikamissa ja vähän kaikissa on ongelmaa. En pysty normaalistikaan kävellä tai seistä pitkään ilman että selkä kipeytyy, tulee sellainen olo että se “katkeaa” kun tukilihakset eivät pysty pitämään pakettia enää kasassa. Etenkään raskauden jälkeen kun niitä lihaksia ei ollut.
Tämä taas on akuutti räpsäisy ekasta käyttökerrasta, 8 päivää synnytyksestä
Mutta siis tämä vyö, voi hyvänen aika! Pystyin jo pari viikkoa synnytyksestä käyskennellä asioilla pystyssä kolmen tunnin ajan ilman että selkä kipeytyi ollenkaan. Nyt menee vaikka koko päivä. Käytän vyötä aina kun olen pois kotoa, erityisesti pitkillä kävelyillä ja urheillessa. Se ei paina, ahdista, hiosta tai estä mitään liikkeitä mutta tukee juuri sen verran että keskivartalo muistaa olemassa olonsa ja saa jeesiä kun lihakset loppuu. Vyö ei näy vaatteiden alta vaan litistää pehmeät pullataikinat kivasti kasaan.
Luulin jo että nyt en enää tätä tarvitse ja olin tässä yksi päivä ilman vyötä liikenteessä. Se oli virhe, josta selkäni muistutti loppuillan. En ehkä luovu tästä vyöstä enää koskaan!
Core Restore tukivyö kannattaa pakata muuten jo sairaalakassiin mukaan, koska se auttaa ihan alusta asti erkauman kuromiseen ja tuntuu mukavalta.
Pelkkä vyön antama tuki ei auta, ellei mukana ole lihaksia. Sillä aikaa kun vyö auttoi liikkumaan, treenasin oman paketin taas kuntoon sisältäpäin. Mulla on tällä hetkellä mielestäni tosi hyvässä kunnossa lantionpohja ja tämän tein yksinomaan Kuntouta Keskivartalosi -kurssin* avulla. Kuusi viikkoa kestävä verkkokurssi tuuttasi päivittäin meiliini armollisia sanoja sekä helppoja, lempeitä harjoituksia.
Totta kai unohdin silti tehdä niitä harjoituksia. Jäin heti alkuun kurssin tahdista jälkeen ja lopussa kirin päiviä kiinni ihan hiki hatussa. Hyvää tässä onkin se, että jokainen aloittaa kurssin omalla ajallaan ja suorittaa sen myös omaan tahtiin. Jos päivä (tai muutama) jää väliin, voi aina jatkaa tekemistä kun itselle sopii, materiaalit on tallessa kaksi kuukautta kurssin jälkeenkin. Mutta kuulkaa mikään ei ole tyydyttävämpää kuin sen “tehty” ruudun klikkaaminen!
Välillä harjoitteet tuntuivat niin helpolta että arvelin olevani tosi laiska. Että en nyt tee tätä riittävän hyvin, tästä ei varmaan ole mitään hyötyä. Kunnes sitten toisiksi viimeisenä kurssipäivänä tuli uudelleen tehtäväksi sama harjoitus kuin ihan kurssin alussa ja hämmästyin täysin: tässähän on käytössä ihan eri voimat kuin kuusi viikkoa sitten! Hyvä minä!
Lantionpohjan lihasharjoitteet eivät ole monimutkaisia ja moni meistä ne jo osaa itsekin. Miksi siis kurssi erikseen? No, voihan sitä aina valehdella itselleen että teen sitten näitä harjoituksia itsekseni, mutta käsi ylös, kuinka moni oikeasti tekisi säännöllisesti, monipuolisesti ja vielä turvallisesti näitä itse? Minä ainakin tein niitä ihan liian isoilla voimilla ennen kuin opin kurssilta oikean tason.
Tässä kurssissa* parasta on se että voit tehdä sen vaikka seitsemän vuotta synnytyksestä, siitä on silti vielä apua. On hauska vitsailla siitä ettei synnyttäneellä naisella ole tramppapuistoon mitään asiaa, mutta kyllä sitä nyt ihan oikeasti pitäisi voida hyppiä niin paljon kuin haluaa ilman että housut kastuu. Kurssi on tästä linkistä* ostettuna 79€, normaalihinta 89€!
Urheiluun pikku hiljaa ja vauvan kanssa
Sitten vielä se viimeinen osio. Olen aloittanut hyvin rauhallisesti urheilun, ja aion jatkaa samaa rataa. Vaikka hiki jo lentääkin, en aio lähteä juoksulenkille vielä moneen kuukauteen. Nivelet ja tukilihakset eivät sitä vielä kestäisi.
Kävely on ollut mulla kaiken kantavana voimana heti synnytyksestä asti. Ensin vain kotona vähän, sitten korttelin ympäri ja jossain kuukauden korvilla saimme jo lähes kahdeksan kilometriä naapurin kanssa mittariin. Aina kun jossain alkoi tuntua pahalta, käännyimme kotiin ja lepäsimme.
Kävelyn sujuessa aloitin varovaisen lihaskunnon kehon omalla painolla tutun PT:n treeniryhmässä. Huomasin että askelkyykyt, kyykyt ja seinää vasten punnerrukset ovat lempeitä aloitukseen. Kovemman hien ja sykkeen hain portaista. Kävelin kuntoportaat viidesti ylös rauhalliseen tahtiin. Hallittua, mutta tehokasta.
Kotona voisi vauvan kanssa tehdä vaikka mitä, mutta rehellisesti mun urheilu rajoittuu siihen kerran viikossa tehtävään yhteistreeniin valmennusryhmän kanssa (vauvat vaunuissa mukana) ja kävelyihin. Ne riittää hyvin toistaiseksi. Se mitä mun pitäisi tehdä enemmän on liikkuvuuden treenaaminen; kevyet pyörittelyt, taivutukset ja venytykset iltaisin. Auttaisi tähän jumiin melko lailla.
Summaten: tee rauhassa sitä mitä hyvältä tuntuu. Jätä suosiolla raskaimmat liikkeet väliin: ei punnerruksia, leuanvetoja, suoria vatsalihaksia. Kannattaa rohkeasti kokeilla eri liikkeitä mutta rauhallisesti, tarkasti ja omaa kroppaa kuunnellen. Jos jossain alkaa kolottaa, lopeta. Satsaa peruskestävyyteen (kävely, uinti, pyöräily) ja kevyeen lihaskuntoon tosi pitkään ja siirry voimailuun vasta ihan vikana. Hyvin voi vetää ensimmäiset puoli vuotta vaikka pelkkiä vaunulenkkejä!
Huom: kaikki alaspäin suuntaava voimakas toiminta kuten juoksu ja tärähtävät hypyt kannattaa jättää kokonaan ainakin siksi aikaa kunnes lääkäri tarkistaa ettei laskeumien vaaraa ole, juoksun osalta kuulee usein suositeltavan noin puolen vuoden taukoa.
Treenivinkkejä pienen vauvan kanssa löysin ainakin Hillan ja Ritan instagrameista, aion jatkossakin pölliä kaikki parhaat ideat muilta.
Jos jaksoit lukea tänne asti, onnea! Tässä palkintosi! Tämän postauksen kommentoineiden kesken arvotaan yksi Lola&Lykke Core Restore tukivyö sekä yksi Kuntouta keskivartalosi – kurssi*. Kommentoi tähän tai Instagramiin kumpi palkinnoista olisi sulle tarpeellisempi ja voit voittaa sen. Arvonta päättynyt ja voittajalle ilmoitettu.
Kun makaat aamulla aivan nakkena hoitopöydällä ja minä pärisyttelen mahaasi, pussailen, kutittelen ja juttelen. Katsot silmiin ja puhut kaikki äänteet mitä osaat suu vähän vinossa. Pidät varpaista kiinni tai tunget nyrkkiä suuhun mutta samalla jo pienesti hymyillen vähän odotat milloin se taas haukkaa sieltä mahasta.
