Tekemistä pitkiin kotipäiviin lasten kanssa lukujärjestyksillä

Kun löydät itsesi tilanteesta, jossa lasten kanssa pitää saada monta päivää tai peräti viikkoa kulumaan ilman suuria tapahtumia tai kustannuksia, päiviin tarvitaan rakennetta. Muuten valutte aamusta iltaan yöppäreissä kinastellen siitä saako nyt taas pelata tai katsoa telkkaria (ei).

Tai ainakin meidän perheessä käy niin. Siksi tein viime kesälomaksi lukujärjestyksen! Taisin pölliä tämän idean viime kesänä Muita Ihania:n Tiinalta, ja sittemmin olen käyttänyt samaa metodia aina kun loputtoman pitkä päivä pitää saada kulumaan paremmin.

Mitä tehdä lasten kanssa päivästä toiseen kotona? No, sitä ihan samaa kuin aina muutenkin mutta sen jakaminen tunnin tai parin paloihin tekee kaikesta paljon siedettävämpää! Lukkarit kannattaa tehdä lasten kanssa yhdessä, jolloin motivaatio jokaiseen asiaan on heillä paljon suurempi. Isompien lasten kanssa voi tehdä myös yllärilukkarin, jossa heille vain toimitetaan tiedot ja saavat itse sitten suorittaa.

Uskoisin että pienempienkin kanssa tämä onnistuisi hyvin, silloin lukkarin voisi tehdä vaikka kuvien kanssa!

Tässä pari viimeaikaista esimerkkiä meiltä kotoa.

Koululaisen ”yllätyskotilukkari”, eli muutamaksi tunniksi tekemistä koululaisille yksin kotona:

(Kirjaimellisesti niin kuin sen lapsille lähetin. Aikoja voi hyvin venyttää esim kirjan lukemisen kohdalla jos tarvitsee enemmän tunteja)

Koulu alkaa pling plong!

11.15 Äikkää!
Kumpikin lukee omaa kirjaa ensin 15 minuuttia. Sitten pidätte toisillenne minuutin esitelmän siitä mitä juuri luitte. Mitä kirjassa tapahtui?

11.30 Lounas!
Pinaattilettuja
Lasi vettä
Jälkiruoaksi 5 karkkia per lapsi
(muistakaa jääkaappi kiinni)

12.00 Kuvis
Kumpikin ottaa tyhjän A4-paperin ja piirtää sen täyteen. Saa olla kuvia, hahmoja tai tekstejä. Lopuksi taittelette siitä valitsemanne origamin, saa katsoa ohjeita netistä!

13.00 välitunti
Vartti pööpöilyä, taukojumppaa tai käynti ulkona! (toim huom: ketä yllättää että päätyivät kännyköiden pariin?)

13.15 Musiikin tunti
Valitse laulu josta teet esityksen mulle. Tulen kotiin puoli kahdelta viimeistään, saatte harjoitella niin pitkään kuin haluatte!

Tämä oli aivan mahtava setti, lapset innokkaana touhusi näin melkein kolme tuntia kahdestaan kotona, ja videoivat ilokseni  osan päivästään talteen. Ei valituksia, tappeluita tai hajonneita huonekaluja ja ruutuaika minimissä!

Tässä muita ideoita lukkariin, joita en vielä käyttänyt:

  • Liikka (5-10 hypyn tai hassun jutun setti joka pitää tehdä kolmesti)
  • Matikka (laskekaa kylppärin laatat ensin arvioimalla ja sitten oikeasti)
  • ”Ylli” eli ympäristömikäseonkaan (menkää pihalle ja etsikää kumpikin 3 kiveä, 3 kasvia ja 3 eläintä, kuvatkaa kaikki.)
  • …jne. Näitä voi keksiä loputtomiin oman lapsen taitoihin ja kiinnostuksen kohteisiin sopien!

Koko viikon lukujärjestys koulun loma-aikoihin

Sitten on ne vaikeammat hetket: pitkät päivät ja viikot, erityisesti jos aikuinen on itse myös paikalla ja lapset yrittävät aamusta iltaan joko katsoa ruutujaan, riistää toisiltaan hengen henkisesti tahi fyysisesti tai saada aikuiset viihdyttämään heitä. Silloin askarrellaan yhdessä tämä muokattava viikkolukkari, joka viime syyslomalla näytti tältä:

tekemistä koululaisille

Lukujärjestykseen aseteltiin seuraavia tekemisiä:

Vakituiset tunnit:

  • Aamutoimet: pukeutuminen, aamiainen
  • Ulkoilu
  • Ruutuaika (vinkki: Ilmankin lukkaria hyvä yhteinen sääntö lasten kanssa sovittaviksi on ruutuaika = 50-100% ulkoiluaika)
  • Lounas

”Valinnaiset aineet”; näitä vaihdeltiin sään ja olosuhteiden mukaan 

  • Leikkiaika
  • Lukuaika
  • Askartelu yms erikoistekemiset kuten kokkikerho (jossa tehtiin yhdessä lasten valitsema välipala) tai leffa
  • Kavereiden / Serkkujen tapaaminen
  • Retket: Korkeasaari, uimahalli, kirjasto, kauppa…ei tarvitse olla suurta ja ihmeellistä!

Tämä toimi niin hienosti että meidän koko viikko yhden aikuisen, kahden koululaisen ja yhden kolmikuisen vauvan kanssa meni lähes riidoitta. Toimi, vaikka toinen lapsista on erittäin tarkka aikatauluista sekä säännöistä, ja toinen ei lähtökohtaisesti halua tehdä mitään mitä on käsketty tai säännöillä sovittu – uskallan siis suositella kokeilemaan!

Mitä vinkkejä teillä on ajan kuluttamiseen kun normaalitekemisiä ei voi tehdä?

C niin kuin Cacca ja muut äitiyteni aakkoset

5 Permalink

Minttu heitti oikein perinteisesti blogihaasteella, oh my! Luulen että edellisen kerran olen osallistunut blogihaasteeseen aikana jolloin blogeissa oli vielä tilaajia ja haasteeseen sai osallistua jos oli alle 1000 (vai oliko se 500?) tilaajaa. Oli järkyttävän iso saavutus että pääsin sen yli!

Pitemmittä puheitta, haasteen pariin.

Äitiyden aakkoset

A – Amme. Kolmonen on yhtä innokas loiskuttelija kuin isommatkin aikanaan, ja hänellä on sama Stokken kokoontaitettava kylpyamme. Olemme silti niin laiskoja että joka toinen pesu (jotka nekin on aika harvassa, koska laiskottaa ja olemme aina myöhässä) tapahtuu vessan lavuaarissa. Loiskuu se vesi siinäkin.

B – Banaani. Siitä saa mitä vaan tehtyä ja ostan banskuja aina kun olen kaupassa. Itse siedän banaania tasan kahdessa muodossa: Melkein raakana sellaisenaan tai banaanileipänä. Kaikki muu on ällöä.

C – Ei C-kirjaimella ala mikään muu sana kuin Celsius ja Minttu käytti sen jo. Sanon Cacca.

D – Duplot. Vain siksi että saan kertoa teille kaikille että se nimi on Duplo, ei Dublo. Tämä on kirjoitusvirhe josta en pääse yli, se on d u p l o. Anteeksi.

E – Ensimmäiset kerrat. Varsinkin tämä vuosi on ollut viimeisten ensimmäisten kertojen saalistamista: ensimmäinen hymy, ensimmäinen nauru, ensimmäinen sana…ne kerrat ovat niin ainutlaatuisia koska niin se vain muutama viikko uuden taidon tultua on jo muuttunut tavanomaiseksi että Kolmonen ryömii ja nauraa.

F – Fak. Nimenomaan näin kirjoitettuna. Kiroilen nykyään tosi vähän lasten kuullen mutta fak pääsee suusta sellaisena melkein vitsinä joskus. Kun leipä läsähtää lattialle voi edellä, kun maito kaatuu tai kun tajuan että emme millään tule ehtimään seuraavaan paikkaan. Tosin onnistun usein muuntamaan sen lennossa joksikin muuksi, vähän niinkuin shhiiitten, vvvvideo, perrrrjantai ja sssaaaakeli (jolloin Kakkonen huutaa ”älä kiroile!”).

G – #goals, tavoitteet. Lähinnä se ettei niitä enää ole, pyrin vain pitämään lapseni hengissä, kasvavana ja iloisena. Tosin fiilistelen onnistumisen hetkiä kyllä itsekseni niin että saatan ajatellakin että wohooo #goals, tyyppi on kerrankin puettu sopiviin vaatteisiin!

H – ”Hanne” eli kuinka poikani minua nimittää. Kakkonen on kutsunut meitä vanhempia jo nelisen vuotta etunimellä, eikä äidiksi ja isäksi. Se oli alkuun hassua, sitten hetken pelottavaa (mitä kaikki nyt oikein ajattelee!) ja nyt ihan tavallista. Joskus se kieltämättä vaivaa mua hieman, se saattaa tuntua etäiseltä. Ainakin silloin kun riidellään! Mutta yleensä Hannettelua ei enää edes huomaa, ja toisaalta sitäkin ihanampaa on kun hän joskus sanoo äidiksi.

I – Ihana. Sana, jonka sanon useita kertoja päivässä. Kolmonen on ihana, Ykkönen on ihana, Kakkonen on ihana. Kaikki on yhtä ihania. Itsehän olen aina vain pelkästään ihana!

J – Jaksaminen. Sana, jota myös sanon monta kertaa päivässä on jaksa, osana lausetta ”hei nyt mä en enää jaksa sanoa!”. Lapset: maailman rakkain ja turhauttavin asia!

K – Kokkaaminen. Yhdeksässä vuodessa äitinä olen vähitellen oppinut tekemään ruokaa, ja välillä meinaan jopa tykätä siitä. Ei se vieläkään mikään viikonlopun hifistelyn aihe ole, mutta pääsääntöisesti arkiruoka menee kuitenkin melko lailla rutiinilla siinä kaiken muun ohella. Silti, välillä tuntuu etten muuta teekään kuin ruokaa.

L – Leikkipuistot. En pidä minään. Onneksi meidän lapset ovat aina olleet niin rauhallisia ettei leikkipuistoilu ole mikään pakollinen juttu. Minä en oikein tahdo jaksaa kökkiä siellä vähän kylmässä ja melko tylsässä, mutta pakko kai sitä vähän on harrastaa. Kolmonen on päässyt kerran puistoon, isot opetti sille keinumista ja liukumäkeä ja olihan se nyt ihanaa.

M – Mahdotonta. Aina välillä äitiys tuntuu ihan mahdottomalta. Esim silloin kun olet itse jossain hirveässä taudissa ja jo(t)ku lapsista alkaa oksentaa. Tai kun pitäisi aamuyöllä saada kannettua kaksi lentokoneessa nukahtanutta lasta yksin turvatarkastuksen läpi. Tai kun lapsi itkee lohduttomana koulussa tapahtuneita vääryyksiä ja mikään googlettaminen, turvaverkko tai keskustelupalsta ei sinua juuri siitä hetkestä pelasta.

N – Nukuttaminen. En pidä minään, en nauti iltarutiineista edes näiden isojen kanssa. Haluan iltaisin itse nukkumaan ja rauhoittumaan!

O – Oksut. Vanhemmuuden pakollinen paha.

P – Patistelu. Elämäni yhdessä sanassa.

Q – Quukkelikuu, en nyt keksi tähän mitään enkä jaksa yrittää, haluan käyttää aikaani johonkin muuhun! Sen vain sanon että tätä ei lausuta guu.

R -Rutiinit. Haluaisin sanoa että nämä ne pitää arjen kasassa (ja niin ne pitäisikin) mutta kaksi isoa ongelmaa: Insinöörin on vaikeahko pitää rutiineista kiinni ja minä tuskastun jos rutiineja ei silloin tällöin riko jollain spontaanilla höpsötyksellä. Lopputuloksena olemme aika boheemeja ja saamme juuri ja juuri pidettyä aikatauluista kiinni. Salaisuus: tämä ei haittaa minua. Pieni lepsuilu on ok niin kauan kun on lapsia, jotka eivät kiipeile seinille vaikka uni- ja ruoka-ajat kosahtaa.

S – Syli. Olen huomannut että olen tosi fyysinen vanhempana. Halailen, silittelen, pussailen ja sylittelen lapsia tosi paljon. Lapsista varsinkin Ykkönen on samanlainen, ja tulee usein syliin vielä viimeiseksi illalla. Musta se on ihanaa vaikka nämä puolitoistametriset jötkäleet alkaa tuoda jo välillä logistisia haasteita sylittelyyn. Hetki jolloin tajusin etten jaksa nostaa lasta lattialta syliin oli kamala. Nyt olen niin fiiliksissä kun Kolmonen ottaa musta tiukasti kiinni sylissä, koska näitä isompia en montaa minuuttia jaksa enää kannatella.

T – Tietokone. Neljäs lapseni. Sillä kirjoitetaan tämä kaikki talteen ja sen sisällä on myös kymmeniä tuhansia valokuvia aivan siivottomassa järjestyksessä ja täysin ilman varmuuskopioita, en kestä miten tyhmä olen kun en hoida tätä asiaa kuntoon!

U – Urheilu. Tähän olisi voinut vastata Uni, sillä se on aika oleellinen osa vauvavuotta, mutta en jaksa ajatella sitä koko ajan. Mieluummin ajattelen sitä, että nyt saan urheilla niin paljon että oikeasti jo haluan urheilla. Se on mahtavaa.

V – Valeäiti. Blogi kasvaa vanhemmuuteni mukana ja sinne on taltioitu suurin osa äitiydestäni, hyvässä ja pahassa. En enää toki tunne olevani valeäiti niin kuin silloin aiemmin, mutta se on tavallaan yksi roolini tässä teatterissa. Ja nyt äitiyslomalla olen ehtinyt tämän lapseni pariin enemmän.

W – Wääääää! Ääni joka tulee sen jälkeen kun suupielet ovat kääntyneet alaspäin. Vierastus ja eroahdistus tuottavat tämän äänen, ihan oman vauvaitkunsa! Myöhemmin pettymys ja epäoikeudenmukaisuus kuulostavat samalta.

X – Asento. Otetaan käyttöön kun pitäisi tehdä jotain mitä ei halua tehdä (pukeutua) tai kun sängystä poistetaan ylimääräiset ihmiset ja saat ottaa kaiken tilan haltuun.

Y – Ylpeys. Pienen vauvan kanssa yksi kantavimpia tunteita on sellainen liikuttunut rakkaus, miten ihana tuo onkaan –fiilistely. Lapsen kasvaessa tämä ei poistu mihinkään mutta päälle tulee ylpeys. On ihan mieletöntä nähdä kuinka viisaita, empaattisia ja hauskoja omat lapset ovat! Alan tajuta että tämä trippi sen kun sakenee ja vahvistuu, voin vain kuvitella miltä tuntuu kun lapset valmistuu, muuttaa pois kotoa, saa omia lapsia, huh! Oletteko siis tyypit koskaan tajunneet miten siisti juttu tämä vanhemmuus on?!

Z – zzzz. Saispa nukkua. Tulihan se uni sieltä mukaan kuitenkin!

Å – Åbo ja Åhléns, paikkoja joissa Kolmonen on jo käynyt!

Ä – Äiti, sano äiti, missä äiti, kato mä oon äiti, sano äiti! Maaninen yritys saada tämän lapsen ensimmäiseksi sanaksi äiti. Salettiin sekin alkaa vaan kutsua mua Hanneksi.

Ö – Ötökät. Täit ja kihomadot nyt ensimmäisenä tuli mieleen.

Olipas tämä vaikeaa! Haastan seuraavaksi omalta osaltani Periaatteen Naisen, Hillan ja Shitty is the new black – Sariannan!

5 Permalink

Kuinka blogiteksti kirjoitetaan – behind the scenes

Julkaisin muutama päivä sitten tekstin, jossa pohdin sitä kuinka osaan nyt nauttia vauvavuodesta eri tavalla. Tekstin saama vastaanotto on ollut oikein positiivinen – tämä tieto on siksi oleellinen että samalla kuin kirjoitin tekstiä, kirjoitin taustalla tekstiä siitä miten tuo teksti syntyi! Voin heti kertoa, ettei se ihan yhdeltä istumalta syntynyt.

Minkälainen oli tekstin eka versio, mistä ajatus syntyi ja mitä vaati että se näki päivänvalon?

blogin perustaminen

1. Aihio syntyy

Saan ajatuksen torstaina lenkillä. Pysähdyn nauttimaan hetkestä aurinkoisella kadulla, vaikka tunnen samalla haikeutta. Huomaan että tässä on nyt jokin tunne. Se ei ole vielä mikään suuri oivallus tai blogikirjoituksen aihe, mutta sen verran voimakas ajatus että kirjoitan sen ylös, jos siitä vaikka tulisikin jotain. Koska on talvi, en näppäile kännykkää vaan sanelen tekstin sellaisena kuin se päästäni tulee. Sillä on alustava otsikko ja ajatuksenkulku, mutta ei vielä oikein pointtia. Jätän sen hautumaan muistikirjasovellukseeni.

Tämän sanelen kännykkääni:

”Minun kesäni loppuu pian”

Tiedättekö sen tunteen kun tulee kevät ja alkaa jo mielessään miettiä että kohta on kesä sitten se on jo loppu ja sitten alkaa pitkä pitkä talvi? Minä ainakin olen tällainen vaikka kuinka en haluaisi. Mietin viimeistään kesäkuussa että kohta on heinäkuu ja sitten se on ohi. Lempikuukauteni onkin huhtikuu koska silloin kaikki paras on vielä edessä. Nyt sama ilmiö toistuu tämän viimeisen vauvavuoteni kohdalla.

Kolmonen on nyt seitsemän kuukautta vanha ja minä huomaan ajattelevani että ihan kohta minä olen sitten taas töissä ja tämä kaikki ihana loppuu. Juuri nyt kun kaikki on niin kivaa! Aurinko paistaa, lapsi nukkuu vaunuissa jonne se nukahti kiltisti ja minä olen ehtinyt miettiä kaikenlaista muutakin kuin töitä. En ole valmis palaamaan töihin.

Mutta en mä vielä mihinkään töihin ole palaamassakaan! En tiedä milloin mutta on tässä varmasti aika pitkä aika vielä. En ainakaan huomenna mene töihin enkä tänään joten enkö voi vain nauttia tästä ihanasta hetkestä? Juurikin sen takia että tiedän sen olevan todennäköisesti viimeinen kerta kun saan nauttia pienestä vauvasta, kotona olemisesta, pitkistä kävelyistä, aurinkoisesta keväästä ja uusien taitojen todistamisesta. Onneksi jäin itselleni kiinni tästä ajattelusta ja päätin lopettaa. Pysähdyin keskelle katua ja laitoin silmät sekunniksi kiinni, kasvot kohti aurinkoa. Nautiskellen totesin mielessäni kyllä on ihanaa – juuri nyt, tässä.

(toim. huom. Sanelun jäljltä teksti näytti tosiasiassa enemminkin tältä: ”mietin viime tein kesäkuuta että loppuuppu lemppari Togoon jalla on mun kaikki merkit ilmassa”)

Lue lisää: Lopullinen teksti

2. Jutun mutustelu

En ehtinyt palata tekstin pariin moneen päivään. Muistin sen olemassa olon ja mietin että äh, se taisi sittenkin olla sellainen hetken ajatus jonka olisi voinut vain tallettaa Instagramiin storyna tai kuvana. Mutta jotain siinä oli, jotain miksi halusin pysähtyä sitä muistiin sanelemaan. Mikähän se ajatus siinä oikeasti on?

3. Uudelleenkirjoittaminen

Sunnuntaina avaan tekstin pitkästä aikaa. En muista oudosta sanelusta enää mitään ja togoon togoon jalla ei ihan avaa hienoja ajatuksiani. Korjaan mitä pystyn ja mietin vielä, kirjoitan lisää. Jotain tässä on, jokin ajatus jonka haluan tallettaa ja sanoittaa. Luen tekstiä yhä uudelleen: poistan turhat alleviivaukset ja yritän löytää nopeammin punaisen langan.

Nyt teksti on tuplasti pidempi mutta juttu junnaa. Sanon siinä ehkä viisi kertaa että “tämä on niin kivaa ja kohta tämä on jo ohi blaablaa”, enkä saa kiinni siitä tunteesta josta halusin kirjoittaa. Pistän koneen hetkeksi pois, tuijotan ikkunasta ulos ja ajattelen ääneen sen mitä yritän sanoa. Kuvittelen kertovani Insinöörille että “tää on se mitä mä yritän sanoa”. Saan jostain kiinni.

Kirjoitan sen jonkin yhteen omaan kappaleeseensa, miettimättä sitä kuinka se sopii muun tekstin ja ajatuksen kulun kanssa yhteen. Kun olen jokseenkin tyytyväinen löytämääni, kursin loput tekstistä kasaan. Poistan kokonaisia kappaleita, vaihdan toisten paikkaa. Pidän huolen että se oivallus nousee tekstissä esiin eikä eipäsjuupas ajattelu vie koko tilaa.

Kirjoitan monta uutta kappaletta. Sitten kirjoitan ihan uuden ekan kappaleen, johon tuon jo tekstin ydinajatuksen ja sen seurauksena melkein kaikki juuri kirjoittamani uudet jutut lentää roskakoriin, suurin osa vanhoista myös.

Lopulta käy niin että tuo alkuperäinen kesähorina jää lähes kokonaan pois. Se ei ole oleellista, se oli vain polku ajatukseen johon pääsen nopeammin kiinni ilman tuota taustaselitystä.

Kolmonen herää kesken naputtamisen ja leikin sen kanssa hetken. Yhtäkkiä tajuan, nyt näen kirkkaana sen mistä yritin ottaa kiinni! Kyse on siitä että ekaa kertaa ikinä pystyn “nauttimaan nyt kun se on pieni!” Lasken vauvan lattialle ja kirjoitan otsikon uusiksi ja viimeiseksi kappaleeksi tämän oivalluksen. Teksti on nyt valmis, jopa saate FB-jakoon syntyy siltä istumalta.

Luen tekstin uudestaan läpi ja se toimii! Napakka, tarttumapintainen ja ajatus tulee esille. Olen niin helpottunut, koska olin jo ajatellut että tästä tekstistä tulee taas yksi sellainen luonnos jota ei koskaan julkaistu, elektroninen muistivihkoni Evernote on näitä täynnä.

4. Kuvat ja julkaisu

Siirrän tekstin WordPressin pohjalle ja tsekkaan rivivälit ja otsikoinnit. Kirjoitan samalla tätä tekstiä ja sanon Kolmoselle taas “ihan kohta” kun en malta lopettaa kesken – yksi huonoja puoliani.

Luen samasta aiheesta vastakkaisesta näkökulmasta kirjoittamani vanhan tekstin. Sen jälkeen muokkaan vielä lopetusta, en halua käydä menneisyyden itseni kanssa turhaa väittelyä.

Huokaisen kun tajuan kuvien puuttuvan. Tämä on mulle usein raskain vaihe. Teksti on valmis, haluaisin jo julkaista, mutta kuvat pitää vielä miettiä. Kamerassa on uusia kuvia, lataan ne, valitsen pari ja käsittelen. Tähän menee vielä puoli tuntia, vaikka haluaisin jo lopettaa koko homman. Kuvankäsittelyohjelma tökkii, joten lopulta julkaisen kakkoslaatua – en jaksa nyt hinkata.

Viimeistelen tekstin teknisesti (tägäykset, SEO, otsikoiden muotoilut). Painan julkaise-nappia ja käyn vielä lukemassa tekstin livenä. Korjaan muutaman kohdan selkeämmäksi, yhden kirjoitusvirheen ja turhan rivivälin. Vielä pitää käyttää jossain kohtaa vartti tekstin jakamiseen eri kanavissa, miettiä kuhunkin sopiva kulma.

Kauanko yhteen blogitekstiin kului aikaa?

En seurannut tarkkaan mutta lopulta tähän tekstiin kului ihan tosi paljon aikaa, tunteja. Enkä 0llut varma tuleeko kukaan kiinnostumaan tästä vai oliko tämä vain minun oma päiväkirjamerkintäni, aika näyttää (edit: hyvin näytti uppoavan!).

Joskus tämä koko prosessi vie viikkoja tai päiviä, joskus koko juttu soljuu läpi vartissa. Tämä teksti on esimerkki sellaisesta nopeasta prosessista: kirjoitin sen tunnekuohussa suoraan autossa päväkotirumban jälkeen, valitsin kuvaksi vanhan kuvituskuvan ja editoin vain nopeasti kirjoitusvirheet pois illalla ennen julkaisua. Ehkä 20 minuuttia koko hommaan.

Tämä nyt kirjoittamani teksti taas meni monen mankelin läpi. Se alkoi aivan eri kulmalla ja päätyi toiseen. Rakastin tätäkin kirjoittamista, koska tykkään prosessista. Siitä kuinka tekstiä alkaa virrata kesken kävelyn valmiina lauseina, ja sitä kuinka tuskailun kautta löydän siitä sen mitä yritin sanoa.

Toivottavasti nautitte myös syntyvien tekstien lukemisesta, koska itselleen kirjoittaminen on kuin tyhjässä huoneessa laulaisi – ihan kivaa mutta lopulta tyhjää kaikua täynnä.

Kiitos teille 10 000 ystävää (ja oletettavasti muutama vihamies)

Monen viikon jännityksen ja aktiivisen kinuamisen jälkeen tuli tänään aamulla Instagramiin kymmenestuhannes seuraaja.

Ka-pow!

10K on hieno luku, kauniin pyöreä ja ensimmäinen double digit joka Instassa esitetään pyöristettynä lähimpään sataan. Vallan eri asia kuin 9256 siis, tosiammattilaisen merkki!

Kymppitonni on Instagramissa myös siksi merkittävä ominaisuus, että sillä saa storyn puolelle nk. swipe-linkin. Niinpä tätäkin tekstiä pääsi teistä osa lukemaan ihan vain pyyhkäisemällä, eikö olekin uskomatonta!

No eipä se oikeastaan ole, hah. Yksi muuttunut luku ja swipe-linkki eivät oikeasti tietenkään ole se juttu. Somessa parasta on ihan muut asiat kuin luvut ja oman tekemisen mitattavuus, vaikka myönnän niiden olevan ihana ekstralisä.

Tuhannet ihmiset ovat jo pitkään olleet määrä, jonka kanssa täällä toimin. Blogissakin käy kuukausittain 27-30 tuhatta ihmistä, vaikka jo yksi tuhat on niin paljon että sitä ei enää pysty oikein hahmottaa. Muistan vieläkin sen hetken kun tajusin blogissa käyneen tuhat ihmistä. Se tuntuu vieläkin jännältä.

Tämän uusimman pyöreän luvun kohdalla on luonteva syy pysähtyä hetkeksi miettimään mitä tämä kaikki tarkoittaa.

Tuhansien seuraajien joukkoon mahtuu somettoman elämän ystäviä, perhettä, tuttuja, työkavereita, ja iso joukko tuntemattomia. Samankaltaisen elämäntilanteen ihmisiä ympäri maailman, ihan eri elämää eläviä tästä viereltä ja varmasti myös ns. vihaseuraajia, vaikka minulle asti ei onneksi kauheasti marinaa ilmene (ja toivon että he jotka eivät minua jaksa, konmärisevät minut pois somestaan pian.)

Tiedän että suurimmalle osalle ihmisistä olisi todella luotaantyöntävä ajatus kertoa elämästään niin paljon niin useille. Minulle se on rakas harrastus, jota ilman en ehkä enää osaisi ollakaan, mutta myös paljon muuta.

Some on mulle työ, viihdyke ja tapa olla luova. Ennen kuin aloitin blogin vuonna 2012, en tajunnut edes että osaisin, saati haluaisin kirjoittaa ja nyt tajuan sen olevan ehkä intohimoisin asia elämässäni.

Haluan kiittää teitä kaikkia. Sillä vaikka somessa on synkkä puolensa ja joskus se on ihan hassu paikka, minä saan ja olen aina saanut paljon enemmän tästä kaikesta kuin mitä se vaatii – enhän tätä muuten tekisi. Saan teiltä tietysti paljon kannustusta ja rohkaisua, kehuja ja kauniita sanoja mutta myös tervettä kritiikkiä ja uusia näkökulmia. Aidosti uskon myös olevani itse ihmisenä parempi näiden somessa vietettyjen vuosien jälkeen.

Kun kirjoitan vaikeimmat ajatukseni ymmärrettävään muotoon, ymmärrän niitä itse paremmin ja opin hyvin pian että teistä moni muu ajattelee samalla tavalla. Ja juuri niinä päivinä kun möyrin jossain omassa itseinhossa, saan viestin jossa kerrotaan seuraajan saaneen tukea omiin haasteisiinsa, tai kehutaan vanhemmuuttani.

Some on tunteiden kaikukuoppa ja kaikki tulee sinne moninkertaisena. Siksi haluan nyt kiittää teitä siitä että minä saan nauttia täällä kymmentuhatkertaisesti iloa, huumoria, analyyttista pohdintaa ja lohdutusta vanhemmuuden mutkatien sisäkurveissa. Toivon antavani teille vastaavasti rohkaisua, helpotusta tai ihan vain räkäistä naurua!

Matka jatkuu, jännä nähdä mihin suuntaan seuraavaksi. Kiva kun olet siinä matkassa mukana!

Saman perheen lapsia ei voi kasvattaa ihan samalla tavalla

”Vaikuttaako lapsen sukupuoli kasvatustapaan eli koetko että tytön tai pojan kanssa on helpompaa?” kysyi minulta seuraaja Instagramissa. Vastasin että ei, ainoa ero tähän mennessä on peseytymiseen liittyvä pieni yksityiskohta, jonka mieheni hanskasi minua paremmin (tämä olisi pitänyt kyllä oppia jo neuvolassa, hah).

Sukupuolella siis ei ole väliä, kuten en koe sillä olevan väliä aikuisissa suhteissakaan.

Mutta se ei tarkoita, että lapset muuten keskenään olisivat samanlaisia, tai etteikö toisen kanssa olisi joskus helpompaa. Isoin ero on eri temperamenttien ja persoonallisuuksien kasvattamisessa. Ikäkin jo toki vaikuttaa merkittävästi, mutta meillä ikäeroa on sen verran vähän ja lapset jo niin isoja että temperamentti on jo isommassa roolissa. Jos toinen on passiivinen ja toinen aktiivinen, toinen erittäin rytminen ja toinen hälläväliä, yksi lapsista tosi sopeutuva ja kolmas hurjan sosiaalinen niin väistämättä alkaa tulla eroja käytökseen.

(Sivujuonne; tiesitkö että temperamenttiin kuuluu tosi monta eri osa-aluetta ja että niistä voi piirtää ”kartan”? Tämä on musta super mielenkiintoinen asia jota pengon jatkuvasti enemmän, täällä yksi hyvä selitys asiasta.)

Tämä johtaa siihen että lapsia ei voi eikä pidä kohdella tismalleen samalla tavalla joka käänteessä. Tasavertaisesti, kyllä, mutta ei tasapäistäen, aina samalla tavalla.

Yksi meistä rakastaa sääntöjä ja ulkoa tulevia tehtävänantoja, välillä liikaakin. Jos hänen kanssaan sovitaan että seuraa palkinto kun viisi iltaa putkeen tehdään iltahommat hyvin ja se neljäs kosahtaa aikuisten tai olosuhteiden takia, hän menee tolaltaan. Toiselle sama sopimus kantaa kahden illan ajan kunnes kolmantena hän ei jaksa enää, pistää homman aivan säpäleiksi ja ilmoittaa ettei se luvattu palkintokaan oikeastaan koskaan kiinnostanut.

Näistä toinen ilmoitti jo joskus leikki-ikäisenä ettei hän edes halua mitään tarraa, ymmärtänette mitä tarkoitan.

Kaikki lapset haluavat kuitenkin lopulta toimia oikein ja tietysti he itsekin haluavat mahat täyteen ja unta palloon. Kukaan ei sinänsä lähtökohtaisesti halua ”olla hankala” vaan kyse on enemmin sopivista keinoista (pois lukien tietysti uhmakaudet jolloin lapsi kuin lapsi nimenomaan hakee rajoja. Olkoon armo silloin kanssanne).

On siis keksittävä kullekin sopiva tapa saada ne elämän välttämättömät asiat toimimaan hyvin. Joskus kieltämättä tuntuu epäreilulta että toiselle tämä vaatii vain yhden tiukemman komennuksen ja sen katseen, kun toiselle samasta asiasta pitää tehdä hauska leikki, tai kisa jotta homma toimii (tai lopulta asettaa rajoja eli kertoa seuraamuksista ja sitten aina välillä silti menettää kaiken aikuisuuden ja huutaa. No niin, eteenpäin).

Äkkiä sitä ajattelisi että se helpomman temperamentin lapsi jää tässä häviöille, että hän vain joutuu aina tekemään ja häneltä odotetaan enemmän. Mutta ei se niinkään mene. Hän ei ehkä saa pukeutumiskisaa tai joka käänteessä sanoitettuja tunteita, mutta hän saa (hieman levollisemman vanhemman lisäksi) vapautta ja vapaakortteja. Joustavan, rytmillisen ja sopeutuvan lapsen kanssa voi helpommin antaa myös poikkeuslupia ja sääntövenytyksiä.

Vastuuta kantava, tasainen tyyppi saa pelata kympin aamuna hetken pleikkaria, vaikka aiemmin kouluun lähtenyt haahuileva tulisielu ei saanut edes koskea akkariinsa. Kumpikin lähti kuitenkin kouluun hyvillä mielin, puettuna ja syötettynä (toisen hampaat ei varmasti ollu taaskaan pestyjä, mutta hei, valitkaa taistelunne!)

Mulle tasapuolisuus tarkoittaa sitä että jokainen tietää yhteiset säännöt, odotukset ja oikeutensa ja kaikille annetaan omiin kykyihin sopiva tapa niitä noudattaa. Jokaisella meistä on oikeus tulla nähdyksi, kuulluksi, rakastetuksi ja huomioiduksi. Jokaisen on saatava riittävästi unta, ravintoa ja viihdykettä. Se miten näistä kuhunkin päästään, on sitten tapauskohtaista.

Miten ne hanskaatte eri persoonallisuuksien kasvattamisen?

Ja mikä tärkeinä: osaatteko te pestä kaikki sukuelimet oiken?

Juoksun aloittaminen raskauden jälkeen

*Teksti sisältää mainoslinkin

urheilu raskauden jälkeen

Hurraa! Olen palannut lenkkipoluille!

Hyvin vaatimattomasti, mutta kuitenkin. Koska se tuntuu menneen mulla nyt kerrankin tosi hyvin, eikä missään väärässä paikassa ole tuntemuksia, kerron miten olen tehnyt. Ehkä tästä on jollekin apua.

Tässä tekstissä on pidemmin kerrottu siitä kuinka ylipäänsä aloitin liikunnan uudelleen raskauden jälkeen.

Juoksu raskauden jälkeen voi odottaa hetken

Tämä on minusta askeleista tärkein. Sinne juoksemaan ei ole mikään kiire, ja reipas (vaunu)kävely kasvattaa juoksussa tarvittavaa peruskestävyyttä tosi tehokkaasti. Toki jokaisella on erilainen kroppa (sekä raskaus, alkukunto että synnytys), eikä kehosi sisällä asu munakelloa joka kertoisi oikean ajan. Usein puhutaan noin 3-6kk ajasta jolloin vatsan alueen lihaksisto on vielä venynyttä ja pehmeää, eikä välttämättä pysty hallitsemaan juoksusta kertyvää kovaa painetta (en löytänyt heti googlaamalla yksinkertaista lähdettä, mutta tässä oli kattavaa tietoa englanniksi ja tässä siitä hyvä tiivistys suomeksi).

Mun logiikka: kun en tiedä ihan varmasti omaa tilannettani, enkä ollut ennen raskautta kovin aktiivinen urheilija, odotan mieluummin pidempään. Siispä odotin koko 6kk. Hilla taas esimerkiksi aloitti vanhana juoksun harrastajana jo 10 viikkoa synnytyksestä, mutta kuten tekstistä näkee, Hilla teki sen äärimmäisen tarkasti ja tiedostaen, lantionpohjaa ja syviä vatsalihaksia ensin treenaten. josta päästään seuraavaan kohtaan.

Valeäiti bugaboo fox

Syvät vatsalihakset ja lantionpohja kuntoon

Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Raskauden aikana vauva ottaa vatsaltasi tilaa ja luo sinne Rukajärventien tyyppisen tilanteen. Sisuskalut potkitaan syrjään ja lihakset venytetään pizzataikinaksi. Niiden takaisin palautuminen ei käy ihan heti seuraavalla viikolla, eikä ehkä ilman apua.

Minä aloitin heti synnytyksen jälkeen Kuntouta Keskivartalosi – verkkokurssin*, jolla sain lantionpohjan tosi hyvään kuntoon muutamassa viikossa. Osaan myös kertoa tämän, koska kurssin alussa ja lopussa tilanne testattiin! Tämä oli tosi mukava ja helppo kurssi, niinkin helppo että oletin huijaavani siinä jotenkin. Joka päivä kun teki sitkeästi ne muutaman minuutin treenit, jotka sähköpostiin kilahti, oli jo parin viikon päästä niin sanotussa aivastusturvassa.

kokemuksia kuntouta keskivartalo

Suosittelen tätä ihan ehdottomasti jos tiedät, että oma treenisi jää muuten satunnaiseksi täysiä puristamiseksi hampaidenpesun ohella. Opit kurssilla muitakin voimakkuuksia, suuntia ja tapoja treenata sitä tärkeää aluetta. Saat kurssin -10€ alehintaan tästä linkistä* ostamalla.

Kävin verkkokurssin jälkeen vielä Vaumiin BabyPilates kurssilla Mommy & Me:ssä (koska naapuri pakotti) koska ajattelin sen olevan hauska yhteinen harrastus ja niinhän se oli. Kolmonen nukkui turvakaukalossa aina tiistaisin kun minä kävi treeneissä. Siellä kuulin heti kurssin alussa että mulla erkaumaa oli tosi vähän ja minusta tuntui että sain näistä tunneista enemmän irti verkkokurssin ansiosta kun tunsin jo hyvin paikkani.

Treenaa ne lantionpohjat. Tiedän että se on tylsää mutta hoida se.

Ja jos et jaksa tehdä näitä treenejä, Tenoja voi ostaa täältä.

Aloita pienillä pyrähdyksillä, tässä yksi ohjelma

Käyn edelleen joka viikko Mimin treeneissä, joissa Mimi jakoi myös tämän nerokkaan lenkkiohjelman. Tästä tulee tunnin lenkki, pieni hiki ja hyvä fiilis! Eka lenkki oli kamala, toka tuntui jo kevyeltä ja kolmannella olisin halunnut juosta lisää. Ensi viikolla aion pidentää juoksupätkiä ja sen jälkeen alan jättää joitain kävelypätkiä pois kunnes tuntuu että voin juosta puolisen tuntia putkeen. Näin se menee:

Helppo juoksutreeni raskauden jälkeen (Kaikki numerot minuutteja)

  • Kävele 10 minuuttia
  • Juokse 1
  • Kävele 2
  • Juokse 2
  • Kävele 2
  • Juokse 3
  • Kävele 2
  • Juokse 4
  • Kävele 2
  • Juokse 5
  • Kävele 2
  • Juokse 4
  • Kävele 2
  • Juokse 3
  • Kävele 2
  • Juokse 2
  • Kävele 2
  • Juokse 1
  • Kävele 10

urheilu raskauden jälkeen

Kuvassa näkyvät portaat ovat ilokseni myös muuttuneet kevyiksi. Ensimmäisen kerran viisi kierrosta meinasivat tappaa mut, viimeksi ensimmäiset neljä meni lentäen ja seitsemän kohdalla loppui jo aika. On niin siistiä kun kunto nousee!

Joten ei muuta kuin treeni-iloa!

Arkisia kuulumisia sohvan täältä puolen

6 , Permalink

Oho, jopas teitä on raha-asiat kiinnostaneet! Parina päivänä aika monta tuhatta silmäparia on käynyt katsomassa kuinka me jaamme rahamme ja mikä parasta, kertomassa omasta tyylistään.Käy ihmeessä osallistumassa keskusteluun jos et vielä ehtinyt, tämä on ollut ihan super antoisaa ja meillekin hyödyllistä! Mietimme parhaillaan kiivaasti jos sittenkin tekisimme tuon ”kaikki rahat yhteen läjään ja siitä vähän taskurahaa” mallin.

Tai siis päätimme jo sen tehdä, mutta sitten kukaan ei tehnytkään mitään meidän puolestamme, jännä.

Täällä alkoi ihana arki. Isot pienet (kutsuin heitä eilen isoiksi lapsiksi ja sain vastustusta: me ollaan vielä pieniä. Niin olette.) ovat palanneet kouluun ja Insinööri töihin, mulla ja Kolmosella alkoi taas omat touhut ja pieni flunssa kummallakin.

Flunssaa lukuunottamatta arki on ollut todella, todella tervetullut. Kaipasin rytmiä, tekemistä ja rehellisesti myös tätä tyhjää taloa ilman koko sakkia.

Sitäpaitsi tuo pieni tyyppi on niin äärimmäisen hyväntuulinen koko ajan, etten voi kuin ihmetellä sitä. Tänään hän leikki kauhalla yksinään tunnin. TUNNIN. Sitten se tajusi tosin kalautella sitä metallista pöydän jalkaa vasten ja muistin mitä kohta on edessä – taaperokoti.

En ole ehkä vielä valmis siihen jatkuvaan kolinaan, sotkuun ja yleiseen älämölöön.

Toisaalta, noita kaikkia täällä jo nytkin on eli bring it on. Älämölöäkin riittää kun tämä pieni toukka näyttää pääsääntöisesti tältä:

Se juttelee, mörisee, ölisee ja liikkuu – on ihana viisijapuolikuinen möntti. Patukka menee tietoisesti kaikkea kiinnostavaa kohti (tärkeysjärjestyksessä: kamera, kännykkä, ruoka, äiti) ja tunkee suuhunsa kaiken mitä saa (kamera, kännykän, ruoan ja äidin – mutta ruokaa alkaa vasta pian saada oikeasti). Ison osan päivästä hän treenaa kylkilankkua merenneitoasennossa, mikä on nähdäkseni esiaste istumaan nousemiselle ja konttaamiselle. Olisin ottanut tästä kuvan, mutta siinäkin kävi näin:

Ylähampaat eivät vieläkään ole tulleet, vaikka kuolaa on hyvinkin riittävästi ja kerran mainostin jo instassa että ikenestä tuli jo vertakin. No, se veri tuli sitten siitä kun hän söi Bepanthen-tuubia ja sai pienen haavan terävästä reunasta. Kyllä kyllä, äitiyteni on usein no onpa paha -tyyliä.

Kolmonen on nukkunut viimeiset kaksi yötä äärimmäisen hyvin omassa sängyssä, illasta aamun puoli kuuteen – siis todella, todella hyvin. Tämä on ihme, joka ei oikeastaan ole ihme vaan ihan tietoisesti tehty korjaus, pieni unikoulu suorastaan. Odotan vielä pari viikkoa ja jos taika säilyy, kerron mitä teimme. Tiivistetysti voin jo nyt kertoa että emme muuta kuin lopetin sen nukuttamisen rinnalle – eikö kuulostakin helpolta! 😀

Kakkonen on saanut uuden ystävän täältä läheltä. Olen siitä valtavan iloinen.

Ykkönen aloittaa lauantaina uimakoulussa ja Kakkonen ensi viikolla brassijujutsun, lajin jonka kirjoitusasun opettelen sitten jos hän sitä jatkaa. Minulla on uusi kamera (jota en osaa vielä käyttää) ja lihakset kipeinä aamupäivisistä treeneistäni.

Rakastan aamulämpöistä Kolmosta ja sen imettämistä niin paljon että mietin pitäisikö vielä. Jos yksi kaveriksi!

Sivumennen sanottuna, kierukan asennusaikani on vihdoin varattu.

Nyt levitän itseni sohvalle ja yritän taas vähän levätä, aamulla käytiin jo pitkällä kävelyllä naapurin kanssa. Iltapäivällä teen linssikeittoa, laitan pyykit pyörimään ja pussailen pientä lämmintä päätä.

Arki, olet paras.

6 , Permalink

Kuinka rahamme (ja sen puute) diilataan vanhempainvapaalla

Minulta on usein kysytty, kuinka jaamme Insinöörin kanssa raha-asiat vanhempain- ja hoitovapaiden aikana joten tässä tulee! (Toinen toiveaihe olisi ”kuka teillä jää kotiin lasten kanssa” mutta koska en tiedä vielä lopullista vastausta siihen en vielä vastaa, periaatteena että mieluummin kummatkin!)

Meillähän on mahdollisimman helppo tilanne: a) olemme hyvätuloisia ja b) tulomme ovat lähes täysin samankokoiset. Meillä ei kummallakaan ole kallista harrastusta, tai muita vain itseemme liittyviä menoja. Ostamme itsellemme aika vähän ja olemme monesta kulutuskohteesta samaa mieltä. Meillä on paljon vipuja kuten lainanlyhennys ja hyvät työpaikat. Toisin sanoen, meillä on paljon vapautta, joustoa ja mahdollisuuksia joista olemme myös perin kiitollisia.

Näillä lähtökohdilla voin siis kertoa mahdollisimman tasa-arvoisen ratkaisumme joka on helppo tehdä ilman vaikeita keskusteluita: (Melkein) kaikki puoliksi!

Olemme jo lähes seurustelumme alusta, viimeistään ensimmäisestä yhteisestä asuntolainasta alkaen tehneet niin että kummallakin on omat rahat mutta lisäksi meillä on yhteinen taloustili (kulkee nimellä ruokatili), josta maksetaan yhteiset juoksevat kulut. Aluksi sinne meni vain muutama hassu satanen kummaltakin ja sillä ostettiin oikeasti vain ruokaa.

Sitten alkoi neliöt lisääntyä ja kenkien määrä eteisessä räjähti – kymmenessä vuodessa meille on syntynyt kolme lasta ja satoja uusia kulueriä. Ruokatili on joutunut äärimmäiseen kulutukseen kun sieltä on alettu maksaa myös ne kaikki haalarit, harrastukset ja tossut ja tilin saldo menee siksi usein vahingossa miinukselle. Kummankin sinne tallettama summa on kasvanut, varmaankin tuplaantunut.

Fiksuinta olisikin jo siirtyä siihen että kaikki rahat on vain yhteisiä, mutta toimimme edelleen niin että kumpikin maksaa palkastaan 50% asuntolainojen kuukausieristä (joita on nyt jo kolme, jännästi nekin kasvaneet), autosta ja sitten sen ruokatilin. Se mitä jäljelle jää, on omaa ja sen saa haluamallaan tavalla kuluttaa, sijoittaa tai säästää.

Siis jos jotain jää. Nyt tämän vuoden ajalta keskustelu on ollut lähinnä ”onko sulla jollain tilillä rahaa” kun olemme maksaneet tuhansia ja tuhansia euroja pihajuttuja ja viimeisiä talon laskuja (muuten: kaikki talon rakentamiseen liittyvät asiat löytyvät tästä taloprojekti -osiosta).

Isommat, yllättävät laskut maksaa yleensä se jolla on silloin rahaa ja tasaamme ne noin kahdesti vuodessa pienen tilitapahtuma + excel harjoituksen jälkeen. Tämän voisi jättää tekemättäkin sillä ne menevät usein aika lähelle toisiaan mutta mielestäni siinä on aika helppo riidan paikka kun kumpikin kokee maksaneensa toista enemmän. Helpompi olla tässäkin loogisen puolittava.

Nyt olemme syyskuusta lähtien olleet tilanteessa jossa minun tuloni ovat laskeneet merkittävästi. Palkkani on paljon pienempi jo vanhempainvapaalla (ensimmäiset 3kk kesäkuusta syyskuuhun maksoi työnantaja), lisäksi jää saamatta palkkaani kuuluvat tulospohjaiset bonukset. Huhtikuussa minä – jos olen kotiin jäävä osapuoli – tipahdan hoitorahan piiriin jolloin tulot putoavat niihin muutamaan sataseen.

Korkea aika miettiä kuinka tasaamme tämän ihanan Kolmosen aiheuttaman palkanmenetyksen.

Mallimme on aina ollut ja tulee varmaan nytkin olemaan tämä: Se mitä kotona oleva palkassa menettää, pistetään puoliksi ja töissä käyvä maksaa kotona olevalle sen. Eli jos menetys on vaikka tuhat euroa kuussa, töissä käyvä maksaa  automaattisesti joka kuukausi 500€ kotona olevalle. Näin kumpikin menettää saman verran rahaa. Muut tulot kuten Insinöörin mahdolliset bonarit tai minun blogipennini ovat kummankin omia, niitä ei puolitella.

Tällä saman verran vähentyneellä rahamäärällä maksetaan sitten edelleen puoliksi kaikki kulut, kuten aiemminkin. Tosin tällä mallilla meiltä loppuu tosin sitten tasapuolisesti rahat jossain kohtaa hoitovapaata, joten tälläkin kertaa hyödynnämme myös lainanlyhennysvapaita.

Meidän mallissamme kotiin jäävän tilanne on aina ollut aivan yhtä hyvä (tai huono, eh) kuin töissä käyvällä ja joudumme yhdessä miettimään kuinka rahat saadaan riittämään, eikä vain kotiin jäävä.

Tämä on musta hyvä malli vaikka jää silti hitusen epäreiluksi kotona olevalle, joka menettää myös eläkkeet, mahdolliset bonukset yms. Koska tarkoitus ei kuitenkaan ole olla vuosikausia kotona, pidän tätä ok ratkaisuna. Nyt kummallakin on omat rahat ja perheen yhteiset kulut menevät edelleen yhteiseltä tililtä.

Toimiva malli olisi myös miettiä niin päin että kumpikin saa saman verran rahaa: laittaisimme kaikki talouteen tulleet rahat yhteen pinoon, jakaisimme siitä kummallekin taskurahan per kuukausi (jos mahdollista) ja kaikki muu olisi yhteistä, siten myös yhteisen keskustelun alla. Tässäkin tosin korvaamatta jää kotona olevan eläke ja mahdollinen palkan / aseman nousu.

Koska meidän perheen kulutasot ovat nousseet nyt talon myötä niin rajusti, luulen että tämä yllä mainittu malli saattaa olla meille nyt parempi. Katsotaan!

Oli malli mikä tahansa, mulle on tärkeää itsenäisyys myös rahan suhteen. Haluan tietää että mulla on edes vähän omaa rahaa jonka voin käyttää ihan mihin lystään ilman toisen mielipiteitä. Minusta on myös viisasta rakentaa itselle oma taloudellinen elämä, johon tukeutua jos sattuu jotain todella inhaa ja yllättävää.

Tämä tarkoittaa sijoittamista ja säästämistä, erityisesti nyt kun rahaa on vähemmän. Siksi aloitin parin kympin rahastosäästön automaattisena kuukausiveloituksena hetki sitten ja siirsin kaikki viimeiset sataset säästötililtäni Nordnetin arvo-osuustilille. Avioehto on edelleen myös toiveissa, mutta ei olla saatu aikaan.

Malleja on monta ja kaikki valitkoon sen mikä omalle perheelle parhaiten sopii. Mutta kehotan laskemaan ihan tosi tarkkaan auki, pitääkö vanha kunnon ”puoliso saa isompaa palkkaa joten minun kannattaa jäädä kotiin” paikkansa. Muista ottaa eläkkeet, verotus ja kulut huomioon – ja erityisesti kokemus ja elämä. Olisiko kotona oleminen ehkä jotain niin ainutlaatuista että se kannattaa kummankin kokea, vaikka maksaisi enemmän? Siis jos talous ylipäänsä sen kantaa, tietysti.

Loppuun vielä yksi fun fact: laskin että ensimmäisen vuoden aikana minun kotona oloni tulee maksamaan noin 20.000€ menetetyissä palkkatuloissa. Hän on kyllä sen arvoinen ja enemmänkin.

© Dorit Salutskij

Viimeinen yli-ihana kuva lahjakkaan Dorit Salutskij:n ottama, päässä Myssyfarmilta saadut myssyt <3

Muut kuvituskuvat: syy ruokatilin jatkuvaan miinustilaan.

Viime vuoden best asiat Kolmosen lisäksi

0 Permalink

Hyvää alkanutta uutta vuotta! 2020 on hieno luku! Vielä pieni katsaus tuonne kauas historiaan vuoteen 2019, sillä tein toki minäkin sen Best nine kuvakollaasin. Kovin yllättävästi, sen mukaan juuri päättyneen vuotemme voi määrittää yhdellä sanalla: Kolmonen.

Rakas Kolmonen onkin epäilemättä päättyneen vuoden paras asia! Raskaus, ihana kesä vatsan kanssa, hieno synnytys ja maailman ihanin vauva varmistavat kyllä viime vuoden paikan parhaissa koskaan. Jopa vähän sellainen suomalainen pelko takaraivossa että vuosi oli niin mahtava että ensi vuonna on pakko tulla jotain kamalaa. Aina fiksu tapa ajatella!

Tuo best nine, niin ihana kuin olikin, ei kuitenkaan edes kerro kaikkea hyvää viime vuodelta. Meidän elämään mahtui monta muutakin hyvää asiaa, joita ei välttämättä sellaisinaan Instagramissa raportoida. Einon innoittamana listasin nämä omat ”best” asiat!

2019 parhaat asiat

Töissä meni hyvin

Mulla muuttui rooli töissä merkittävästi 2017 ja se toi mukanaan ison vastuun. 2018 meni aikamoisissa käänteissä kun muutimme organisaatiota, nostimme asiakkuuksien määrää ja liikevaihtoa. Suomeksi: teimme sikana töitä ja saimme ison positiivisen muutoksen aikaan. 2019 alkoikin olla jo selvästi tuon työn hedelmien korjuuta. Hommat alkoi rullata niinkin hyvin että tavallaan harmitti jäädä pois juuri kun ”iso pyörä alkaa pyöriä” – toisaalta ihana päästä sitten katsomaan mihin asti se pyöri.

Olin kahdesti aamutelkkarissakin muuten! Kerran 2018 lopussa ja 2019 alussa työasioissa ja vielä vuoden lopussa äitiysasioissakin. TV:stä tuttu siis tässä moro!

Äitiysloma, jossa myös lomailin

Tällä äitiyslomalla olen osannut ottaa myös niitä rentoja hetkiä vaikka edelleen mielelläni teen juttuja. Nytkin tässä sohvalla tulin lepäämään mutta heti kun silmäni suljin alkoi tämä tekstiä muotoutua päässä. Silti, tähän vuoteen on mahtunut tuntikaupalla lojumista vauvan kanssa, hassuttelua isojen kanssa ja pitkiä, rauhallisia kävelylenkkejä. Kaiken kaikkiaan olen nauttinut tosi paljon hidastuneesta tahdista.

Talo valmistui (?)

Piha saatiin tehtyä ja piharakennuskin alkoi olla lopullisessa tilassaan, aita on rakennettu melkein kokonaan ja tuparitkin on viimein pidetty! Nyt jäljellä on enää pieniä hommia, isoja laskuja ja sisustuksen uusimista. Talo on kuitenkin käytännössä valmis.

Ykkönen kukoistaa 

Ykkönen on ollut tasaisesti koko vuoden aivan uskomattoman ihanassa iässä. Ennustettava ja vakaa, luotettava ja johdonmukainen. Silti vielä hassutteleva, meidän seurasta pitävä ja kainaloon hakeutuva. Täydellinen isosisko on muuttunut vielä paremmaksi Kolmosen myötä. Julistan yhdeksänvuotiaat ihaniksi!

Kakkonen selviytyy 

Kakkonenkin on totta kai ollut ihana, mutta vitsi sillä on ollut kyllä rankka vuosi. Koulunaloitus ei ollut yhtä helppo tanssihetki kuin Ykkösellä aikanaan ja pienen sisaruksen syntymäkin lohkaisi oman osansa. Ollaan saatu käsitellä kaikkea eskariuhmasta alkaen isolla vaihteella ja välillä on ollut meillä kaikilla aika tiukkaa. Isoin tsemppari on kuitenkin ollut Kakkonen itse, joka on selviytynyt tosi hienosti nihkeistäkin tilanteista (ja muuttunut muuten ihan jalkapallotyypiksi vuoden aikana!). Ja nyt kun vuosi lähenee loppua, musta tuntuu että ollaan lähellä sitä vaihetta kun tunnesmoothiesta kuoriutuu pikkuhiljaa myrskyt kestävä koululainen.

Parisuhde selviytyy ja paikoitellen jopa kukoistaa

Menemättä parisuhteeseen sen syvemmälle, tänäkin vuonna ollaan mielestäni taas opittu toisistamme lisää ja löydetty uusia keinoja puhua. Vauva-aika on aina tiukka testi, ei siitä mihinkään pääse, mutta tällä kertaa uskallan ajatella että osaamme kumpikin vaatia toisiltamme enemmän kuin selviytymistä – ja se on tärkeää.

Koko perheen terveys hyvä

Lapset ovat jo niin isoja ettemme saa enää jokaista pöpöä (hieno hetki saada uusi vauva!), joten olemme voineet tosi hyvin. Insinöörillä oli megaflunssa heti Kolmosen syntymän jälkeen ja pientä vaivaa ollut lapsillakin mutta pääsääntöisesti ollaan oltu tosi terveinä koko vuosi. Vain kerran käyty Lastensairaalassakin – eikä se ollut kuin lievä aivotärähdys! (Kihiksiä ja täitä ei lasketa, eihän?) Oma vointini on ollut tosi hyvä, selkäkin paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin vauvojen kanssa. Urheilu on palannut ihanasti takaisin elämään.
härkis resepti
Ystävät

Tuntuu että ehdin nähdä tai jollain tapaa pitää yhteyttä ystäviin viime vuonna aiempaa enemmän. Koen itse olleeni parempi ystävä! Sain myös uusia ystäviä  Naapurin rouvan kanssa jaettu vauvavapaa on ollut mieletön ja muutenkin vauvan kautta on tullut taas uusia tuttuja, ystäviäkin.

(Myös virtuaalisia ystäviä on tullut kovasti lisää kun seuraajamäärät sekö blogissa että Instassa ovat tuplaantuneet. Kiitos kun olet täällä!)

Perheen kasvisruokailu lisääntyi

Ykkönen alkoi kasvissyöjäksi ja minä tiputin maidon pois ruokavaliosta, joten koko perheen ostoskori ja ruokatottumukset ovat nytkähtäneet isosti parempaan suuntaan. Nyt meillä syödään ihan tavallisina ruokina linssikeittoa, tofubowleja ja tomaattipastoja, eikä jauheliha enää ole kaikkien ruokien ensimmäinen alkupiste. Uskon että tämä on pysyvä suuntaus ja olen siitä tosi iloinen.

Mitä vuonna 2020-2029?

Eilen päättynyt vuosikymmen oli kyllä varmaankin tapahtumarikkain ja merkittävin jonka tulen koskaan elämään. Sain vuosikymmenen ensimmäisenä ja viimeisenä vuonna vauvan, ylipäänsä kaikki kolme ihanaa lasta syntyivät 2010-luvun aikana. Muutimme neljä kertaa ja ostimme kaksi tonttia, myimme yhden asunnon ja toisen tontin, rakensimme talon.

Olin koko vuosikymmenen naimisissa saman upean partahemmon kanssa ja rakensin hienoa työelämääkin itselleni. Löysin kirjoittamisen ja luovuuden blogin kautta ja tuntuu että olen alkanut löytää itseäni muutenkin.Vuosikymmenen aikana masennuin, ahdistuin, selvisin – toisin sanoen opettelin sietämään omia pimeitä puoliani. Kaikki läheiseni ovat turvassa ja terveitä, ystävilläkin menee hyvin (ja niillä joilla ei mene, on apua).

Vastuita on paljon mutta pidän siitä. Joskus aikaa on vähemmän kuin tekemistä, mutta olen silti siinä onnellisessa asemassa että voin itse hallita omaa ajankäyttöäni, kun vain sen muistaisin tehdä.


Tänään alkaneelta vuosikymmeneltä odotan isoja mullistuksia, joita en onnekseni vielä tiedä. Voisin kuvitella sen aikana ainakin että Ykkönen kasvaa täysi-ikäiseksi (!), Kakkonen lopettelee peruskoulua (!!) ja Kolmonen menee kouluun (!!!). Insinööri täyttää heti sen jälkeen 50 ja minäkin 46. Hirveän jännä ajatella, minkälaista elämämme tulee silloin olemaan!

Mutta keitetään nyt ensin kahvit.

0 Permalink