 |
| Tämä oli kevään viimeisiä jääpaloja. Arvaatteko, kuka astui sen rikki? Nauraen? |
Eilen illalla se ”meni nukkumaan”, oli hiljaa. Ykkösen valvova silmä oli jo lurpsahtanut kiinni ja veli perhana pääsi pahoille teille. Siellä hiljaa sängyssä ”nukahtaessaan” se piirsi tussilla itselleen ääriviivat. Ja lakanoille, ja sängylle. Mitä edes mietitte, tottakai mustalla ja tottakai permanent kamalla (mistä se sai sen? Saamarin nuorisorikollinen!). Tällä kertaa pidettiin puhuttelu aika pitkän kaavan mukaan. Selitin, en vain tylyttänyt. Kerroin, mitä se tarkoittaa että sänky on nyt pilalla myyntiä ajatellen, eikä voida siis mennä vaikka matkalle sinä vuonna kun teille pitääkin ostaa uusi sänky. Luonnollisesti valehdeltiin ja liioiteltiin niin paljon kuin voidaan, tiedättehän, dramaattisen vaikutuksen varalta.
Ekaa kertaa ikinä jotain tuntui tapahtuvan. Pieni rikollinen kuunteli hiljaa ja vakavana. Istui siinä nakuna, mustaraitaisena. Jokin sitä tuntui vähän painavan. Ehkä se oli ajatus huomenna eli tänään koittavasta siivouksesta (ei ei ei, tietenkään sitäkään ei tapahtunut koska unohdettiin – että ollaan laiskoja paskoja). Ehkä se oli vain se että jouduttiin ihan erikseen sanomaan että kyllä me sua rakastetaan, mutta…
Vaikka tilanne oli raitoineen kaikkineen sangen vituttava ja jututtaminen vähän nihkeää, olin aika iloinen kuitenkin. Ihan kuin se alkaisi nyt vähän tajuta, tämä oppitunti taisi mennä aika tiukasti perille kerrankin!
Ja sitten. Tasan 24h myöhemmin, päiväni murmelina. Tänäänkin kymmeneltä illalla huoneesta saapuu täysin viattomasti yksi nuorukainen, pyytämään jotain ihan pientä ja vaatimatonta. Vesilasillista tai Koirien kalevalaan vielä toista kierrosta. Ja mitä sillä tulevalla cannonballilla on naamassaan? Kaunis, kahteen kertaan vahvistettu sininen spiraali.
Onneksi tällä kertaa se oli sentään jättänyt sängyn rauhaan. Koska seinää meidän ei tarvitse saada myytyä eteenpäin.
*Joo mäkin luin sen tosta nyt ihan omilla silmilläni. Mut ei se hei tästä johdu.