Tiedättekö, mikä on maailman paras paikka luoda lapselle (ja itselle) terve suhtautuminen ulkonäköönsä? Uimahalli.
Uimahalleissahan ei kirjoittamattoman säännön mukaan katsella muita nakupyllyjä. No minäpä katselen. Puhtaasti ihaillen.
Toinen toistaan kauniimpia, erilaisempia, normaaleja pyllyjä, tissejä, mahoja, polvia.
On ryppyistä mummoa, valtavia maitosäiliöitä, kasvukipuisia teinejä, loikkivia lapsia pallomahoineen, tyhjinä roikkuvia koirankorvia (arvatkaa kenellä), lankkupyllyä, ba-donka-donk-pyllyä, löysää nahkaa, kireää nahkaa, palanutta ihoa, syntymämerkkejä ja arpia. Ohuita vyötäröitä, solakoita sääriä, leveitä lanteita ja vahvoja olkapäitä.
Tiedättekö mitä siellä ei ole? Itseään häpeäviä piilottelijoita. Ei nolostelevia eikä arvostelevia katseita. Siellä ollaan kuule uimassa, ei esittäytymässä. Pefletti alle ja saunaan, jätät noi höpötykset siihen.
Uimahallissa todella saa läpikatsauksen kaikkeen siihen, mitä ihmisen vartalo on, mutta lisäksi siihen minkälaista on elää omassa nahassaan. Juuri siinä joka itselle on annettu, ei siinä jota lehdissä näkee.
Tekee niin hyvää kaikenikäisille tytöille nähdä, että meitä naisia on todella moneen eri lähtöön. Ja ihan oikeasti huomata, miten kauniita jokainen omalla tavallaan on.
Pitää laittaa nyt oikein kalenteriin että käydään useamminkin (kuin kerran puolessa vuodessa). Sitä ennen pitää varautua Ykkösen kysymyksiin siitä, miksi muilla oli mua enemmän karvoja erinäisissä paikoissa.