Nalkutuksen teoriaa, osa 2

Hei vaan kaikki,
ja tervetuloa jatkokurssille! Viime kerralla opimme nalkutuksen perusmuodot lähinalkutuksesta itsenalkutukseen. Tänään jatkamme edistyneimpien oppilaiden kanssa osaan 2: Ninjanalkutus.

Ninjanalkutus on saanut nimensä muinaisaikojen itämaisten taistelijoiden mukaan. Sitä ei voi paljain silmin havaita, eikä muilla kuin toisilla ninjoilla ole sitä vastaan mitään mahdollisuuksia. Ninja iskee silloin kuin vähiten odotat, tai jatkuvasti taustoihinsa sulautuneena.  Kuten inhimilliset esikuvansa, Ninja on äärettömän vaarallinen ja tehokas ase, jota ei tule käyttää väärin tai huolimattomasti. Ninja kannattaakin varata vain äärimmäisiin tilanteisiin, välttämättömiin tarpeisiin (kuten aamukahvin keittämiseen).

Ninjanalkutuksen ytimessä on kärsivällisyys: nalkutus tulee suorittaa niin pitkän ajanjakson yli, ettei kohde voi sitä millään huomata. Samoin on oleellista käyttää Ninjaa vain pienissä määrissä kerralla. Liian suuri altistus Ninjalle tekee nalkutuksesta helposti tavallisemmin kohdattavaa piilonalkutusta (cf. osa 1). Tämän harjaantunut kohde tunnistaa nopeasti ja saattaa iskeä takaisin. Ninjan teho on menetetty. Maltti on siis valttia. Jokaisella käyttökerralla Ninja myös muuntautuu hieman, niin ettei sitä voida yhdistää edelliseen.

Mitä Ninjanalkutus siis on? Vaikea sanoa. Monikaan ei ole sitä tunnistanut ja jäänyt henkiin (parisuhteeseen) siitä kertomaan. Lähimmäksi Ninjan määrittelyä päästään tällä Wikipediasta löytyvällä määrittelyllä:

”Ninjanalkutus on suurelta osin vastapuolen ennalta-arvattavien reaktioiden käyttämistä nalkuttajan hyödyksi. Ninjanalkutuksen kohteeksi joutuneesta tuntuu siltä, että hän joutuu tekemään jotain vastoin tahtoaan tai omia intressejään toisen ihmisen hyväksi. Kohde voi joutua omaksumaan näkemyksiä ja perusteluja, jotka poikkeavat hänen henkilökohtaisesta kannastaan.”

Oleellista Ninjassa on kuitenkin sen lempeä huomaamattomuus: Tehokkaasti käytettynä Ninjalla voi saavuttaa haluamansa tulokset niin, että kohde on itsekin tyytyväinen tapahtuneeseen muutokseen, ilman että tiedostaa joutuneensa Ninjan kohteeksi.

Silläkin uhalla, että sabotoin oman työni tulokset, kerrottakoon että koko aamupalan aamukahveineen tarjoilee meillä nykyään Insinööri. Insinööri ei juonut kahvia vielä kolme vuotta sitten. Eikä herännyt ennen kymmentä kuin pakon edessä. Behold, the Ninja.

Kotitehtävä:
300 sanan essee aiheesta: ”Ninja ja minä”. Voit aloittaa tunnistamalla arjestasi mahdollisuudet (tai tarpeet) Ninjanalkutukselle. Miten voisit itse harjoittaa Ninjaa omassa parisuhteessasi? Entä uskotko joutuneesi joskus huomaamattasi Ninjan uhriksi?