Tiedättekö, mikä kaksivuotiaassa on ihanaa? Sitä voi tuijotella palavasti rakastuneena ihan iäisyyden, eikä se vaivaannu siitä ollenkaan. Jatkaa vain omaa pientä mutinaansa, kuiskuttelee ”vauva pakalo”, samalla kun yrittää kääriä nukkea harsoon. Välillä se irroittelee tarroja, ja jos ei ihan onnistu, pyytää apua ”anna irti pois”. Eikä sitä vieläkään haittaa että hullu äiti vaam pyörittelee sen tukasta kiehkuraa ja tuijottaa silmät kuivina, hölmö hymy naamalla.
Ja kun sille kuiskaa että mentäiskö yhdessä nukkumaan, se kuiskaa takaisin ”joo” ja nukahtaa tyytyväisenä aikuisten sänkyyn.
Joskus meilläkin on tälläistä, Vauva-lehti -kelpoista.
P.s. Pieni Burrito nukkuu samaan aikaan vaunuissa, joihin se itse nukahti. Menestyksekkäästi alkanut unikoulu toimii siis edelleen, pienillä töyssyillä. Niistä lisää toisessa postauksessa.
