Eräänä torstaina samban takahuoneessa istui kanssani odottamassa äiti pienen poikansa kanssa. Kun tyllihelmaiset prinsessat olivat suhahtaneet toinen toisensa jälkeen sambailemaan, pojan äiti kysyi muiden tyttöjen äideiltä:
Saakohan tolla tunnilla käydä pojatkin?
Häneltä oli kai mennyt ohi että yksi ohivilahtaneista mekoista olikin sortsit, pojan päällä. Kerroin toki että mikä jottei, siellähän tuo meidän Kakkonenkin on. Äiti innostui, vaikka selkeästi vielä hieman mietti pienen poikansa kohtaloa tunnilla, koska ”mä jotenkin ajattelin että onko toi vaan tyttöjen harrastus”.
Niin, onko?
Viikkoa myöhemmin futisseura kävi lasten tarhalla esittelemässä. Ykkönen oli innostuneen näköisenä pihalla ja koko kotimatka puhuttiinkin futikseen menemisestä. Ykkönen etsi jotain lappua hartaasti takkinsa kätköistä ja kertoi että siinä on ohjeet miten futista pääsee harrastamaan.
Siis jos on poika. Pojille oli tarjolla kolme eri ryhmää, oikeassa ikäluokassa. Tytöille oli tarjolla yksi väärän ikäisten ryhmä, joka oli jo täynnä.
Nämä tyypit hädin tuskin osaa juosta, saati potkaista palloa. Miksi niiden pitää jakaantua eri ryhmiin niin ettei tytöille jää tilaa? Miten olisi neljä sekajengiä?
Sukupuolella on edelleen väliä silloinkin kun sillä ei pitäisi olla väliä. Keskellä Helsingin suvaitsevaisinta kuplaa pojat ei uskalla mennä sambaan ja tyttöjen pitää kaivaa futisjengit kiven alta.
Annan sen verran periksi, että urheilussa jos jossain on ehkä vielä jäljellä osin järkiperusteitakin sille, että naisten ja miesten tulisi harrastaa eri ryhmissä.
Ärsyttää silti. Ei kai vielä ihan pieninä ole mitään väliä kuka siihen palloon on osumatta?
Tiedän hakkaavani femakkopäätäni tässä tapauksessa aika kylmään seinään. ”Tyllihameet tytöille ja nappikset pojille” – asenne on vielä vahvassa. Mutta voisimmeko ehkä aloittaa siitä, ettei ihan pikkuruisten tyyppien harrasteissa välitettäisi vielä niistä sukupuolista kun ei ne noita lapsiakaan kiinnosta?
Ainoa syy, miksi poika sanoo ”en halua balettiin kun se on tytöille” on joku aikuinen. Ainoa syy, miksi pieni lapsi sanoo ”ei pojat voi käyttää mekkoja, meidän isä sanoi niin” on se hiton aikuinen. (Kuulin tämän päiväkodissa kerran mekkoaan rakastavan pojan vierellä, se oli ihan todella surullinen hetki.)
Voitaisiinko me aikuiset siis pliis pitää leipäläpimme kiinni ja antaa niiden lasten vain harrastaa, ihan sitä mitä he haluavat.