Ykkösen täytettyä kaksi olen miettinyt kovasti, millaista elämä olisi sen normi ikäeron kanssa. Siis kaksi lasta, kaksi vuotta. Selvennettäköön, että (nykyään) tämä 17kk ikäero ei ole mun mielestä mitenkään pieni, mutta moni sitä edelleen kommentoi. Puistossa moni toteaa että ”sulla taitaa olla aika kiireistä”, tai että ”noilla sun pojilla ei taida olla kovin iso ikäero”. Ensinnäkin, minkä minä sille voin, että punainen on mun mielestä kiva väri, samoin sininen. Niinpä kumpikin androgyynihkö lapseni on puettu arvailuväriin, jonka tulos on melkein aina väärä. Toisekseen, ei se nafti puolitoista vuotta nyt niiiin pieni ikäero ole. Näissä puistoissa pörrää mm. eräs äiti kahden samankokoisen lapsensa kanssa, joiden ikäero on 13kk. Hänkin on hengissä. Olen kuullut jopa vauvoista, jotka syntyvät yhtäaikaa. Niidenkin äideillä on joskus meikkiä.
Silti, moni asia olisi varmaan toisin. Suurin ero tulee varmasti Ykkösen omatoimisuudessa, niin hyvässä kuin pahassakin.
Jos Kakkonen syntyisi nyt:
- Olisin ehtinyt välissä töihin. En osaa sanoa onko tämä plussa vai miinus.
- Raskaus, ainakin sen loppu, olisi varmaan ollut astetta helpompi, kun sylissä ei ole jatkuvasti kymppisäkki tahtoikää ja osaamattomuutta sen sisäisen kymppisäkin lisäksi.
- Välttyisin siltä järkyttävältä kantorumbalta, jota alussa kohtasin: turvakaukalo vauvoineen yhdessä kädessä, toisessa vain sisätiloissa kävelevä taapero. Tai yksi rintarepussa, mutta käsissä samat painot. Tai yksi mahallaan jäisessä maassa, toinen huutavana vaunuissa…ymmärrätte varmaan. Ykkösen mobiliteetti on varsin suotuisa asia nykyään.
- Suuri osa päivittäisistä kävelyistä kuluisi toisaalta yhden maanitteluun toisen huutaessa. Alkuaikoina Kakkonen huusi lähes kaikki vaunumatkat, jotka siksi taitoin lähes juosten kaksi lasta kyydissä. Nyt Kakkonen suostuu onneksi möllöttämään alakerrassakin sen kolmen vartin ajan, jonka Ykkönen käyttää korttelin ympäri
tutkimiseenkävelemiseen. - Toisaalta tuplaratashankinta olisi vielä vaikeampaa, kun pitäisi miettiä pärjäisikö ilman. Nyt tuntuu että pärjäisi, mutta kyllä se aika pirusti helpottaa että sen isommankin spagetin saa vaunuihin taklattua kun kiukku iskee.
- Ei tarvitsisi nostaa yhtä lasta syöttötuoliin samalla kun imettää toista. Toki se oppi ensimmäisten viikkojen aikana itsekin kiipeämään sinne, mutta poistuminen vaati silti apukäsiä. Niinpä laskeskelin jatkuvasti milloin kannattaa imettää, jotta Ykkösen nostelun tarve olisi minimissä.
- Ei tarvitsisi myöskään epätoivoisesti silitellä pinnasängyssään herännyttä huutajaa, samalla kun se herättänyt huutaja on nännimonnina. Ergonomian minimivaatimukset eivät ihan täyttyneet.
- Esikoinen osaisi välillä myös sanallisesti kertoa, mikä sitä vituttaa.
- Meillä saattaisi olla muutama kuukausi edes vähän parempaa unta takana. Toisaalta mitä hyötyä siitä olisi, viikko vastasyntyneen kanssa ottaa kyllä luulot pois. Eipähän ehditty tottua.
- Oltaisiin ehkä ehditty tehdä kaikki Ison Tytön Jutut Ykkösen kanssa: pois pinnasängystä, tutista eroon, pottakoulua. Nyt tuohon kaikkeen menee varmaan aika paljon kauemmin, mutta eihän sekään toisaalta haittaa.
- Osa vauvakamoista olisi ehkä pitänyt ostaa uudestaan, nyt ne siirtyy suoraan käytöstä seuraavalle.
- Alkava uhma olisi varmasti pahempi, pikkuveli saisi enemmän turpaan. Ykkönen ei ole koko 7kk aikana osoittanut oikeastaan mitään mustaukkaisuutta, ja veikkaan että tämä johtuu iästä. Koska nyt omistustahtoa ja mustasukkaisuutta kyllä löytyy vaikkapa junavaunuja kohtaan ihan eri tavalla kuin aiemmin. Ne ovat HÄNEN.
- Lapset eivät olisi yhtäaikaisesti pahassa uhmaiässä (2,5v) ja pahassa tahtoiässä (1v). Odotan innolla.
- En olisi ehkä aloittanut koko blogia. Kukin valitkoon itse onko tämä hyvä vai huono asia.