”Hei et sä oo voinu taas nukahtaa, sun piti pukea!”
Vanha tuttu rutiini.
Minä ja Kakkonen riidellään (koska se ei suostu mihinkään), minä ja Insinööri riidellään (koska mun mielestä ollaan kaikki hänen kiukuttelun takia kiukkuisia) Insinööri ja Kakkonen riitelee (koska se ei suostu mihinkään). Kauan sitten pukeutunut Ykkönen hassuttelee ja halaa, yrittää saada sekoilevaa perhettään aisoihin. Raukka.
”Tuvan paneelit ei ole vieläkään tullut” kuuluu mariseva välihuomautus.
Ihan sama, nyt keskitytään tähän lähtöön, mietin mutta kiroan samalla. Miten helvetin kauan voi kestää siinä viimeisessä puuttuvassa materiaalissa?
Tänään on kummallakin lapsella joulujuhlat, meillä ei ole mitään lahjoja. Kortit kirjoitettiin eilen ysin ja puoli kymmenen välissä. Onpa muuten ihme että pikkutyyppejä väsyttää. Minä en pääse joulujuhliin töiden takia.
Ykkönen tsemppaa taas, kaivaa itselleen jostain kolme vuotta vanhan tonttulakin. Leikkaan siitä lasten vaaleanpunaisilla saksilla kuminauhan poikki jotta se mahtuisi esityksen ajan päähän ja sätin itseäni etten edes kahta tonttulakkia ole saanut ostettua.
Kakkoselle kaivetaan samasta laatikosta mun vanha ryppyinen tonttulakki jossa lukee Tunteen Hanken. Se on akronyymi nimestäni ja oli hauska läppä työpaikan pikkujouluissa 2009.
Ilmoitan kakkoselle ettei hatusta voi valittaa, se on nyt ainoa mitä on. Insinööri ompelee siihen huopapallon. Se vetää ryppyisen liinan ihan tyytyväisenä päähänsä, huopapallo pelasti. Halataan, se tuntuu vieläkin uniselta.
”Tässä rappusella on joku karjalanpiirakka?”, huutaa insinööri eteisestä. ”Se on mun!” vastaan kiukkuisena, ikään kuin totta kai se on mitä oikein kysyt ja onko jotain valitettavaa, menkää nyt.
”Eiiiiih, Kakkosen joululappu piti kirjoittaa ja palauttaa tänään!” eteisen lähtöjupina jatkaa. ”Ihan sama, sitä ei nyt sitten palauteta. Et joudu siitä vankilaan”. Wilma-merkintä meille kyllä tulisi tästäkin jos aikuisille niitä jaettaisiin. Saataisiin sellainen myös huonosta käytöksestä tänään.
Metri ennen ovea Kakkosen uudesta kengästä löytyy varashälytin. Onneksi meillä on rautasaha eteisessä. Kenelläpä ei?
Kuuntelen rautasahan ulinaa yläkerrasta jossa itse harjaan hiuksiani raivoisasti auki. Kello on 8.54, Ykkösellä alkaa koulu 11 minuutin pääsyä.
Ehkä. Eilen koulu alkoikin eri aikaan, siitä olisi kuulemma voinut kuulla jo etukäteen Wilmasta. Onneksi käytävällä seisoi neljän muunkin säätäjän lapset odottelemassa. Kasvaakohan näiden perheiden lapsista ihan oma jenginsä? Ne jotka on aina myöhässä, laput puuttuvina ja tonttulakit ryppyisinä?
8.59 soitan jo lähteneelle revohkalle valmiiksi harmissani, unohditte varmaan ne joulukortit? Ei mutta Kakkosen hanskat unohtui, tullaan takaisin joka tapauksessa.
Aha. Nyt ollaan virallisesti kaikki myöhässä. Tänään, tällä viikolla, loppuvuosi.
Mulla on kaikki lahjat ostamatta, työt rästissä ja tukassa tämä sama takku viidettä päivää. luovutan sen kanssa myös tänään. Jaloissani kasvaa lämmin turkki koska epilaattori meni kaksi viikkoa sitten jumiin.
Minä menin kaksi viikkoa sitten jumiin. Joulu, tule jo.