Nyt kun Tammihaaste on ohi, saako vähän valittaa? Valitan silti.
22. joulukuuta, kuusi viikkoa sitten, palasin yöllä Berliinistä ja Insinööri valitti että olo tuntuu kipeältä. Sillä alkoi siitä yskä, jonka sain itse viikkoa myöhemmin. Nyt, kuusi viikkoa (6), pari antibioottia ja astmapiippua myöhemmin Insinööri yskii yhä, pahasti. Mulla on kuulemma ääni edelleen nuhainen (en enää itse sitä kuule) ja oma yskä loppui ehkä viikko sitten.
Tämän 5-6 viikon flunssan aikana lapset on olleet aika terveitä. Sitten tuli Kakkosen vatsahäpiä. Siitä viikon päästä Ykkösen vatsahäpiä. Siitä alkaen mun vatsa on ollut sellainen, että kaikki ruoka-aineet turvottaa sen noin kuudennen kuun raskausvatsaan ja olo on todella tuskainen. Eilen lopetin sitten syömisen*, ei siinä enää järkeä ole. Viikko sitten torstaina selkä jumahti jotenkin korismatsissa. Sen jälkeen en ole voinut istua meidän keittiön tuoleilla olllenkaan ja muilla noin vartin kerrallaan.
Keskiviikkona yritin vielä tahdolla poistaa selkäkivut, oudon mahan ja väsymyksen käymällä ihanassa seurassa syömässä. Ei uponnut ruoka, viini ja läpät toki. Mutta ei se nyt ihan kivaltakaan tuntunut.
Torstaina jouduin istumaan kahdeksan tuntia. Selkään sattui, maha vaivasi ja olo oli outo. Taistelin pysyäkseni hereillä. Illalla oli kuumetta. Samana yönä Kakkosen pieni lämpö muuttui 40 asteen korvennukseksi, joka jatkuu yhä.** Tänään jätin työpäivän kesken kun en enää pysynyt a) soveliaassa asennossa tai b) hereillä. Nukahdin sohvalle samalla hetkellä nukahtava Kakkonen sylissä sen kahden minuutin aikana kun Ykkönen yritti näyttää meille kummallekin jotain peliä. Oltiin hyvää seuraa.
Mua alkaa vähän kypsyttää. Me ollaan oltu siis koko vuosi kipeitä. Olen perunut niin monta menoa että päässä soi jatkuvasti ”perutaan häät”. Eikö me oltaisi nyt tältä erää sairasteltu jo tarpeeksi? Onko tämä kaikki kostoa siitä, että viime vuosi päästiin niin hurjan vähällä? Ollaanko me taas tälläisessa vuodessa, jossa joudutaan sairaalaan eristykseen tai kipsataan jalkoja?
En suostu. Perkele.
Tervettä teeskennelläkseni ja iltaa piristääkseni tein meille teeleipiä. Sämpyläjauhot oli loppu, korvasin ruisjauhoilla. Leivinpaperi oli loppu, korvasin foliolla. Taikina meni harmaaksi mönjäksi, jota oli vaikea saada leivinp..foliolle aseteltua. Uunista tuli vähän pahan hajuisia, folioon jämähtäneitä kikkareita. Insinööri ja Ykkönen kertoivat juuri sillä hetkellä olevansa kahvilan jonossa bageleita odottamassa. Mun maha sanoi ettei se edelleenkään ota ruokaa vastaan. Kakkonen istui viltti päällä uunin edessä, kylmää valittaen. Kuume nousussa ja ruokahalu poissa.
Nyt tuolla keittiössä tuijottaa viisi epämääräistä lämmintä kasaa, josta yhdestä on maistettu kulmaa ja todettu ettei niitä kukaan halua syödä. Sehän meni keskimäärin aika hyvin, se piristysyritys.
Huomenna ollaan siis kaikki terveitä, eikö?
*Tarkoittaa, että tänään olen syönyt desin jugurttia, pari desiä siskonmakkarasoppaa, pätkiksen sekä viidesosan bagelia. Tämä on mulle yhtä kuin ei ruokaa ollenkaan. Että ei nyt ihan tyhjillä mahoilla sentään.
** Meidän tämän hetkisestä vastustuskyvystä kertoo se, että olisin tosi iloinen jos tauti on ”vain” se sairaalahoitoon vienyt RS, ei influenssa.