Tänään siihen vain oli aivan liian hyvä mahdollisuus. Hissi pysähtyi outoon kerrokseen, 5A, vaikka kukaan ei ollut painanut sitä nappia. Tuijotimme kaikki hiljaa tyhjää käytävää. Hetken päästä ovi meni kiinni. Ja sieltä jostain syvältä, omasta mielikuvituksesta ja (lapsena) fantasiakirjojen parissa vietetystä ajasta se nousi:
 |
| Viimevuotiset tontut Seurasaaren joulupolulta eivät ole jääneet mieliin. |
Näin. Vielä viikko sitten piti kirjoittaa tänne jotain otsikolla ”Joulupukkisatu – uhka vai mahdollisuus?”. Olisin pohtinut, onko se tosiaan perheen yhteinen kiva leikki, vai turha lupa aivan ylimitoitetulle krääsäkiimalle.
Nyt olen sukeltanut pää edellä joulupukkiluolaan ja keksinyt jo ties mitä tonttujen varastamista lapasista ikkunalaudalle jätettyihin lahjoihin. Vasta kerran olen uhkaillut. Onhan tässä jo kolme tuntia joulupukin kanssa eletty.
Tähän asti Ykkönen on ollut vähän empivä, eikä itse ole asiasta juurikaan puhunut. Me olemme jääneet aika vaisulle linjalle itsekin – ei tässä tautien ja töiden värittämässä syksyssä mitään jouluhommia ole paljon ehtinyt ajatellakaan. Sitten on se Serkkupoika, joka sattuu jo tänä vuonna tietämään kupletin juonen. Eikä se nyt kai kovin järkevää ole lapselle lähtökohtaisesti valehdella, sepittää jotain tarinaa jonka murentumista sitten itketään muutaman vuoden päästä.
Mut silti.
Jotenkin olen kai koko ajan ajatellut, että olisi aika ihanaa leikkiä yhdessä pitkää mielikuvitusleikkiä, jonka ympärille voi rakentaa vaikka mitä. Enkä tarkoita nyt sitä uhkailua. Tämänpäiväisen lipsahduksen jälkeen arvioisin varovasti, että oikeassa olin. Se loiste, joka Ykkösen silmiin tuli kun yhdessä mietittiin että olikohan se tonttu, on niiiiin sen muutaman vuoden päästä tulevan (mahdollisen) pettymisen arvoinen. Illalla Ykkönen kehitti jo itse tontuille juttuja (”äiti mä näin sen jalanjäljet. Se meni metsään, Nuuksioon”) ja mietti että ei kai se jäänyt ihmisten jalkoihin siellä Stokkalla.
Silti, lahjat saavat edelleen tulla sekä pukilta, tontuilta, että ihan ihmisiltä. Ihan kiva oppia että lahjan antaminen toiselle on kivaa.
Ainoaksi ongelmaksi jää se, että nyt me tarvitaan viikon päästä pukki meille kylään. Ja mua vähän pelottaa.