No ei ihan lihaton. Oli vähän valmiin ruokakassin tuomaa uupumusta, joka johti kanan popsimiseen, ja oli vähän anopin valmiita lihapatoja. Mutta oli myös yksi väärin valittu kasvisruoka Kampin 6K alueella, joka sai erittäin kaihoten katsomaan Insinöörin piripiri-leivän suuntaan. Mikä pahinta, oli myös yksi epäonnistunut Härkis-kokeilu, jonka tuotoksia saadaan vielä monta katkeraa päivää syödä. Eikä se edes ollut Härkiksen vika, vaan kokeilevan kokin, mutta perheemme on vaikea unohtaa.
Jos sillä ensimmäiselle viikolla oli sellainen olo että tämähän on helppoa kuin heinänteko, niin nyt ollaankin siinä heinäkeon reunalla epätoivoisesti etsimässä neulasta. Hakemassa ideoita, motivaatiota ja järkeä koko hommaan. Yhtäkkiä tuntuu että kaikki mikä on kasvista on pahaa. Että ollaan jo tehty kaikki maailman hyvät kasvisruoat. On tehty lehtikaalipastat, linssikeitot, leipäjuustot – kaikki Mamman reseptit (not)! Mitä hemmettiä tässä enää syödään? Jotain salaattia vai, häh?
Tämä tuntuu jo tutummalta. Siltä, että ajatus lihan poistaminen ruokavaliosta jättää täyden tyhjyyden. Että mitä me sitten muka, en minä mitään papujakaan ja kesäkurpitsaa ei kukaan suostu syömään.
Akuuttina hätäratkaisuna ostin kaupasta kolme törtsää valmista porkkanasosetta. Laitoin ne kattilaan vuohenjuuston kanssa, hyvänä pyrkimyksenä tehdä ikisuosikkiamme, porkkana-vuohenjuusto-keittoa. No ei tullut kovin hyvää siitäkään, mutta teki se silti jotain.
Se sai pääni miettimään, mistä muista kasviksista oikeastaan haluaisinkaan ruokaa tehdä. Muistelemaan, että ne ihanat pinaattiletut jäi vielä tekemättä, ja että kalaa ei ollakaan pitkään aikaan tehty ihan vain uunissa. Kas, näin oli viikon ruokaratkaisut jo melkein tehtynä, eikä kenenkään tarvinnut vieläkään tarttua munakoisoon! Erääseen tilaisuuteenkin ilmoitin suureen ääneen, että kyllä, minulla on erikoisruokavalio – kasvista, kiitos!
Kyllä tämä tästä. Eikö? Miten teillä muilla menee?