Maailman paras kolmivuotias

Onneksi keskipitkän ajan muistini on nykyään melko olematon, sillä muuten otsikko olisi varmaan vale. En enää muista minkälainen Ykkönen oli 3v synttärinään, joten voin helposti sanoa tässä ja nyt että meillä asuu maailman paras kolmivuotias.

Kun onhan se. Ehdottomasti parin (litran) oksennuksen arvoinen.  Ikuinen vauva, mun ihana Kakkonen. Vuosi sitten yritin kirjoittaa edes jollain tavalla oikeutta tekevää, rakkautta täynnä olevaa tekstiä. Nyt en taida edes yrittää – sehän on vielä entistä ihanampi ja täydellisempi pieni mies, ei sitä saa paperille ylös.

Kerronpa silti jotain. Aurinkoinen, kikatteleva, täysillä rakastava pieni mies on nimittäin saanut uusia ulottuvuuksia tässä viimeksi kuluneen ikävuotensa aikana. Toki uhmakausi on ollut kukkeimmilllaan ja vanha mielensäpahoittaja on edelleen kova filmaamaan, mutta ei nyt puhuta siitä. Vaan tästä, joka oli jo vuosi sitten nähtävissä:

”Tyypistä on kuoriutumassa melkoinen vintiö, oikea klassinen Karkaileva Kaksivuotias neuvolan esitteen mukaan. ”

Siis herranjumala, eihän mulla ollut hajuakaan. Nyt meillä asuu oikein kunnon Vaahteramäen Eemeli, kiharoista ja punaisista poskista lähtien. Sille ei vieläkään voi oikein olla vihainen, kun pitää lähinnä pidätellä omaa naurua. Se nimittäin yrittää tehdä jos jonkinlaista konnankoukkua jatkuvasti, mutta kun se raukka on vähän kömpelö ja vähän äänekäs. Niin että ne sen salajuonet tulee aika heti ilmi. 

Esimerkki. Katsottiin eilen telkkaria, minä Lepakkotuolissa onnellisesti pötkötellen. Kakkonen halusi siihen mun tilalle, en päästänyt. Kerrankin mun vuoro. Se meni laittamaan telkkaria pyynnöstä hiljemmalle ja kuin sattumalta, sääti jotain väärin. Nousin auttamaan. Arvasin jo silloin, kun tuoli narahti peräni alla, mistä on kyse. Jätkän ilme oli läpinäkyvä. Siinä vaiheessa kun pääsin sen luo ja kumarruin tutkimaan ongelmaa, kuului vierestä alkava räkänauru ja sitten takaa hirrrrrveee juokseminen kohti Lepakkotuolia. Sain sen kiinni ennen kuin se oli lähelläkään tuolille pääsyä. Ja nauroin, taas kerran, vedet silmissä ihanaa riiviötä halaten ja pussaillen. Niin siisti tyyppi. 

Niin että en minä nyt oikein tiedä mitä tähän kirjoittaisi. Miten kuvaillaan tyyppiä, joka rakastaa haleja ja pusuja, on valittamatta kun reisi murtuu ja haluaa pukeutua aina mahdollisuuden tullen keijumekkoon ja ”viiksiin”? Tyyppiä, joka kikattaa, räkättää ja sokerinauraa (aivan erityinen nauru, joka varataan vain erityisherkuille. Näytä sille pulla niin kuulet sen.)? Joka puhuu taukoamatta, täysin suvereenisti ilman ässää tai ärrää, laulaa Lobinia, Lady Gagaa ja Matti Nykästä? Tunteella? Onhan se ihana, toki. Rakas, erityinen ja tärkeä. 

Mutta se on myös eloisa, utelias, hellä, vähäuninen, tulinen, drama queen, puhelias, showmies, kovaääninen, innostuva, yhden käden break dancen hallitseva, Lentsikoita ja Frozenia rakastava, sushin ystävä ja kaikkien suosikki – rakas, rakas Kakkonen. Hyvää syntymäpäivää muru.