Miksei aina tarvitse olla lauantai

Lauantai. Parasta menoaikaa. Tänään oli oman elämäni Cocktail tilaisuus klo 17. 

Paikkana sykkivä Helsingin keskus, Kamppi. Ympärillä paljon huumausaineita ja potentiaalisia lepopaikkoja. 
Astumme juhliin. Käyn lämmittelyksi small talkin ensimmäiseksi vastaantulleen hahmon, sairaanhoitajan kanssa: 

”Hei olitko sä viikko sitten Lastenklinikalla töissä?”

”Joo mä katoinkin että ootte tutun näköisiä, teillä oli se murtunut jalka..?” 
”Just se. Ja tässä olis nyt sitten tää meidän silmätulehdus-sisko.”
Hyvin avattu peli, heti löytyi joku tuttu! Ykkönen jatkaa hyvää sarjaa ja vaihtaa rennon kasuaalisti kuulumisia edellisestä verkostoitumistilaisuudesta bongatun lääkärin kanssa:
”Ai Ykkönen taas, terve! Mehän nähtiinkin just torstaina!”
Pukukoodissa luki varmaan sick casual mutta meikä meni kyllä ihan sillä samalla vaatekerralla, jonka yleensäkin puen yllättävillä lääkärireissuilla lauantaisin. Siihen kuuluu oleellisesti ilme joka sanoo ”mun elämä, milloin siitä tuli näin kipeää?”
Mitähän jännää ensi viikon lauantai tuo tullessaan?