Tämä päivä on ollut pelkkää ylpeyden riemuvoittoa. Hyvin käyttäytyviä, iloisia lapsia, hyvää ruokaa ja suuria onnistumisia.
Yksi iso ylpeyden aihe oli vihdoin kunnolla liukumaan oppinut pikkumies, potkupyörällään siis. Vanha kunnon pyörä-haarojen-välissä-kävely on vihdoin vaihtunut nautinnollisen laiskaan potkimiseen ja eteenpäin liitämiseen. Go Kakkonen!
Vielä suurempi ylpeys läikähti kuitenki rinnassa pyöräilyjen jälkeen päivällisaikaan. Annostelin lapsille ruokaa ja tapani mukaan jätin kaikki puolet Kakkosen kitinöistä huomioimatta. Yhtäkkiä huomioni kuitenkin kiinnittyi johonkin, mitä Kakkonen sanoi. Se kai tuli niin epätavallisen ystävälliseen sävyyn.
”Kiitos, Ykkönen.”
Käännyin ihmeissäni ympäri. Vingahdin varmaan vähän liikutuksesta kun näin, mistä se kiitti: Ykkönen kaatoi pikkuveljelleen pyynnöstä lisää maitoa. Oikeasta tölkistä, rauhallisesti ja tippaakaan läiskyttämättä.
Hitto, niistä on tullut oikeita ihmisiä. Vahingossa.