Kun aloin odottaa Ykköstä, puhuimme ystäväni kanssa tulevasta vauvasta ja maailmasta joka sitä odottaa. Mietimme, onkohan se tyttö vai poika, vaalea vai tumma, pitkä vai lyhyt, vasen- vai oikeakätinen, äkkipikainen vai rauhallinen, hetero vai jotain muuta. Maalasimme tulevalle tyypille luonnetta, elämää ja onnea.
Jossain kohtaa spekulointiamme totesimme hilpeästi että oikeastaan ihan sama onko tyttö vai poika, ”let’s just hope it’s gay”.
Tämän päivän uutisten valossa joudun ehkä pelkäämään jotain ihan muuta. Ostaa lisää vaaleanpunaisia prinsessavaatteita ja sinisiä rekkaleluja, piilottaa Kakkoselta mekot ja Ykköseltä työkalut. On noudatettava normia. Ehkä Suomessa ei voikaan enää toivoa lastensa kasvavan onnellisiksi, iloisiksi, täysin omiksi persoonikseen, jotka saavat olla ihan mitä haluavat. Ehkä pitääkin toivoa että niistä kasvaa kaltaisiani keskivertoyksilöitä, jotka äänestävät ennakkosuosikkia, syövät jauhelihaa, kirjoittavat ylioppilaaksi ja mahtuvat lomakkeiden lokeroihin sekä eduskuntamme säätämiin lakeihin.
Perkele.