Kirjoittelin taannoin kuolemakeskustelusta, joka meillä on virinnyt. Haluan kiittää teistä jokaista, joka osallistui sen kirjoituksen keskusteluun eri kanavissa. Erityisesti teitä, jotka kerroitte omista menetyksistänne. Luin niitä kyyneleet valuen ja otin kiitollisena vastaan niistä löytyneet oikeat tavat käsitellä kuolemaa lapsen kanssa.
Joukossa oli niin hyviä vinkkejä, että halusin vielä tiivistää muiden kokemuksista opitut parhaat tavat. Tuloksena vähän tavanomaista synkempi osa sarjassa ”Valeäidin vinkit”.
Miten puhua kuolemasta lapsen kanssa.
Hyväksytä tunne. Kerro että pelkääminen on ihan luonnollista, ja että tämä asia askarruttaakin monia
Älä valehtele. Pysy totuudessa niin paljon kuin mahdollista. Älä lupaa, ettei lapsesi kuole koskaan.
Mutta älä kerro kaikkea. Vastaa vain juuri kysyttyyn asiaan, älä selitä yhtään enempää. Kokeile aina ensin vastata kysymykseen vastakysymyksellä ”mitä arvelet itse?”
Muista aikajänne. Lapsi tarkoittaa yleensä asioita juuri nyt. Kysymykseen ”äiti kuolenko minä” oikea vastaus saattaakin olla ”et sinä tänään kuole”. Se saattaa oikeasti pelätä juuri sen hetken aikana kuolemista.
Pidä takaovi auki. Kerro ettei kukaan tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, joten sen voi nähdä myös hyvänä asiana. Salainen paikka, johon vasta kuollessa pääsee. Taivaasta ja siellä tavatuista kavereista voi kertoa ilman uskonnollisuuttakin.
Jos mahdollista: saata lapsi yhteen jonkun viisaan ja vanhan ihmisen kanssa, joka voi kertoa että hän ei pelkää kuolemista, vaikka se varmaan onkin jo vähän lähempänä.
Muista: tämäkin on vaihe
Näillä ohjeilla me ollaan menty, onnistuneesti. K-keskustelu jatkuu aina silloin tällöin, mutta tätä nykyä useimmiten uteliaana, eikä enää niin pelokkaana. Pahimmat iltaitkut on ehkä itketty ja nyt me puhutaan vähän useammin tästä luonnollisesta elämän osasta. Kerrotaan, kun kaverin hevonen on kuollut ja mietitään yhdessä että se oli varmaan parempi kun se oli niin kipeä.
Viimeisenä oppina muistan aina anonyymin jättämän jäätävän viisaan kommentin:
”Ehka tassakin on pointtina se, etta lapset kasvattavat meita vanhempia, ei ainoastaan painvastoin. Eli nama keskustelut on mahdollisuuksia vanhemmille miettia mita kuoleman jalkeisesta elamasta ajattelee.”