Pahoittelen päivitystahdin ja -laadun heikkenemistä. On taas menossa se jokin vaihe, jolloin ei tunnu olevan tänne mitään sanottavaa. Koko internet saa nyt levätä, minä en ole äänessä.
Ehkä syynä on viikon kestänyt, naisen kaatava tappajayskä. Ainakin se estää myös nukkumisen, ja puhumisenkin kello 23 jälkeen (mikä sinänsä lienee ihan hyvä). Inspiraatiota ja vähän parempia keuhkoja odotellessa me jatketaan niin kuin aina ennenkin. Käydään jumppailemassa, ihmetellään pikaisesti kehittyvää Kakkosta ja isoksi tytöksi muuttunutta Ykköstä – ja eritoten sitä ihan ihmeellisen pientä vauvaa. Se on kuulkaa ihan ylisöpö.
Sillä aikaa kun minä parantelen sekä yskääni että writer’s blockiani, annan puheenvuoron Ykköselle. Tässä muutama helmi menneeltä viikolta:
R-kioskin edessä Insinööriä odotellessa:
”Isi hakee kaljaa” (ei muuten hakenut)
Kylässä emännälle:
”Saisinko kaljaa kiitos” (vei sen Insinöörille)
Kotona itkevälle Kakkoselle, vaunuja heilutellen:
”Nuku vaan, silmät kiinni”
Aamiaisella ruisleivän palaa ranteelle asettaen:
”Mulla paljon kello”
Vastaus äidin esittämään vauvamahakysymykseen (’mitä tädillä on mahassa?’):
”Kakkaa!” (Ja räkäinen nauru päälle)