Rakas Ykkönen,
on aika kertoa sinulle, minulle ja maailmalle, minkälainen olet nyt nelivuotiaana. Ensinnäkin, pahoittelen että tämä teksti on jäänyt roikkumaan luonnostilaan. Se ei ole merkki siitä, ettei sinun kasvusi olisi minulle tärkeää, ehkä päinvastoin: olet jo niin iso, niin oma persoonasi, etten aina ole ihan varma mitä kaikkea haluan sinusta maailmalle kertoa. Haluan kai pitää sinut omana aarteenani.
Tämä blogi on kuitenkin alkujaan tarkoitettu minulle ja meille, yhteiseksi muistolaariksi, joten kerrotaan nyt sillekin miten mahtava sinä olet.
Luulen, että ihminen kasvaa kolmannen ja neljännen ikävuoden välillä suhteessa enemmän kuin muina vuosina. Siltä se ainakin nyt tuntuu. Olet ottanut merkittäviä hyppyjä kohti ”isoa tyttöä” kuluneen vuoden aikana. Puhut, liikut ja laulat kuin mikä tahansa aikuinen, matkit sujuvasti jooga-asentojani, räppäät Paula Vesalan versiota Elastisen ”Sori” -biisistä asiaankuuluvin räppi-ilmein ja ilmoitat kohteliaasti ettet välitä sushista. Silti suostut sitä aina välillä maistamaan, koska nyt olet siinä iässä, että sinun kanssasi voi keskustella. Ja neuvotella, perustella, älyllistää ja haastaa. Niitä kaikkia osaat jo todella hyvin.
Olet jo tosi omatoiminen ja pystyt lähes kaikkeen, mihin haluatkin. Teet pizzataikinaa, haet jääkaapista leipäainekset, hoidat nuken potalle ja nukkumaan ja varmistat että pikkuveljellä on paljon leluja lattialla kipsin seurana. On sitten tietysti eri asia mitä kaikkea haluat kulloinkin tehdä, sillä sinussa piilee vielä tuhti annos terveellistä uhmaa. Niinhän meissä kaikissa on läpi elämän, tulet vielä huomaamaan.
Välillä joudun vähän pysähtymään ja muistuttamaan itseäni, että olet vielä ihan pieni tyttö kuitenkin. Kaipaat vielä paljon syliä ja turvaa, etkä osaakaan ihan kaikkea. Onneksi olet itse niin fiksu, että osaat huomauttaa minullekin näistä. Olet edelleen se ihanan herkkä ja kiltti tyttö, jota olet aina ollutkin, vaikka onneksi sinuun on rantautunut myös aimo annos kapinahenkeä. Pidä siitä tiukasti kiinni!
Erityisen paljon jaksan ihailla sinun tunneherkkyyttäsi. Aistit aina muista, mikä tunnetila on menossa, ja osaat sopeuttaa oman käytöksesi siihen sopivaksi (muista ettei se aina ole tarpeen). Olet todella, todella empaattinen. Joskus tuntuu pakahduttavalta kun hymyilet pientä sisar Teresan hymyäsi, katsot silmiin kirkkaan sinisillä silmillä sieltä hohtavan vaalean ja aina takkuisen tukan takaa ja kuiskaat ”ei mitään hätää äiti”. Sinä myös muistat asioita, ja tunteita, hyvin pitkälle taaksepäin. Osaat kertoa että silloin kun sinä olit kaksi, sinun tuttisi lähetettiin elefanteille, toisaalta osaat pyytää minua palaamaan takaisin ensimmäiseen kysymykseen päiväkodin haastattelulomakkeessa. Halusit tietysti tarkentaa omaa vastaustasi.
Olet tarkka, iloinen ja utelias tyttö. Ja niin paljon reippaampi kuin mitä minä hölmö joskus luulin. Sanottakoon se vielä tässä: sinä et ole ujo, olet vain vähäsanaisempi isoissa joukoissa. Tosin kummitätisi sai pienen shokin taannoin kun kävi kanssasi Stokkalla ja sinä puhua pölpötit koko matkan. Että välillä et ole kovin vähäsanainenkaan.
Rakastat tanssia, vettä ja kaikkea siihen littyvää, riehumista, karkkia, piirtämistä, pipertämistä, saksilla leikkaamista ja ihan kaikkea nukke -alkuista. Opettelet lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan kovaa vauhtia. Vaikutat päivä päivältä vahvemmin vasenkätiseltä. Olet pitkäsäärinen (106cm pelkkää lihasta!) ja pitkäpinnainen, muttet koskaan pitkästynyt. Olet lojaali ja pidetty ystävä, ja luottoapu tarhan aikuisillekin. Minulle sinä olet ihana pusuteltava liehutukka, jota aina välillä vähän kutitan, vaikket siitä tykkää. Olet myös parasta mahdollista sanaleikkiseuraa, ja Stokkalle lähden ihan milloin vain kanssasi.
Hyvää (myöhästynyttä) syntymäpäivää muru pieni, olet meille aivan äärettömän, äärettömän rakas.