Terveisiä autosta! Teemme matkaa Tahkolle, monta tuntia on jo takana. The Fani on siskoineen toisessa autossa, joten meillä on ekaa kertaa ikuisuuksiin radioherruus. Siis hetki aikaa ilman Robbaria. Voidaan kuunnella (ilman kitinää) ihan mitä halutaan, mitä vain! Mitä kuunneltais?
…mm….
….ööö…
…Hevis..ei
…Hei se Lentoon…ei se on Rob..?
Perhana. Mitä niitä on? Täysi blackout. Yhtäkään mun ja meidän lempparibiisiä ei meinaa tulla mieleen. Pää on täynnä Robinia ja Hevisaurusta. Sen kerran kun ei tarvitsisi.
Jossain Mikkelin kohdalla korkki vihdoin aukeaa. Löydetään tiemme Vain Elämän ja Paula Vesalan kautta vanhoille urille ja muistetaan RHCP, Coldplay, suomiräppi ja tietty PMMP. Californication vie suoraan takaisin flanellipaitaiselle yläasteelle ja Joutsenten kohdalla meinaan jo itkeä ilosta kun kauppakorkeamusiikki resonoi koko kropassa ja saan laulaa mukana ihan täydellisessä melodiassa.
Tuo mieletön voima, joka musiikilla onkaan, miksi sen antaa aina unohtua! Tässähän minä olen ja elän, tämmöinenhän minä olen. Tätä me olemme.
Bändejä, melodioita ja riffejä muistuu mieleen yksi kerrallaan ja yhtäkkiä jäljellä olevat 2h40 min tuntuu vähän lyhyeltä. Tässä pitää vielä ehtiä kuunnella kaikki Foot, Clyrot ja Disco Ensembletkin vielä! Kuromme kiinni omaa historiaamme biisi kerrallaan. Tässä ei tarvitse puhua, hyräillään (lauletaan niin kovaa että musiikki peittyy) vain itseksemme yhdessä.
Musiikki, olet ihan parasta.