Kohti seuraavaa

Kesäkesäkesäkesäkesä!! Kipsuttelin tänään töihin mintun värisessä mekossa, kiilakorkoisissa avokkaissa ja siinä luottofarkkutakissani. Pidin aurinkolasitkin päässä, vaikka aurinko ei ollut vielä samaa mieltä päivän kesäisyydestä. Silti, nyt se on virallista: kylmä kesä on jo matkalla tänne! 
Viime kesä meni yllättäen pienessä sumussa, ihan kuten arvata saattoikin. Viime vuonna tähän aikaan meillä asui yksi 1v7kk tahtotyyppi ja yksi kaksikuinen maitonarkkari. Meno oli kai aika mukavaa, siinä vaiheessa univelkaa ei kuitenkaan oltu kerrytetty kuin vasta pari vuotta kuukautta. 
Silti voin allekirjoittaa sen kliseen, etten muista vielä nytkään niistä ekoista pienten lasten vuosista juuri mitään (toisaalta, kuka muistaa? mitä teit toukokuussa 2009?). Onneksi on blogi, onneksi on kuvat! 
Niistä päätellen meillä oli aika kiva kesä. Kylmältä se näytti, ja hyttysiäkin taisi olla, mutta sen aikana ehdittiin näemmä puistoilla, juoda kahvia (ja muutakin) ulkosalla, ostaa mökki, käydä aivan hullulla reissulla, pitää ravintolaa ja käydä ekaa kertaa ikinä kirpparilla. Siitä kertova kuva kiteyttää muuten itse keskimäni sanonnan ”kerta se on viimeinenkin”. 
Seuraavaa kesää odotellessa siis kuvasatoa edellisestä, olkaa hyvät!