Vuorossa säätaannuste: marraskuussakin satoi. Ihan vitysti.
Sitten siirrytään muihin vielä vähemmän uutuusarvoa sisältäviin asioihin: kiistelimme Kastellin kanssa. Talosta puuttuu edelleen nauloja, kapuloita ja hermoja. Meiltä. Kilautamme Kastellin omaan järjestelmään edelleen uusia viestejä vanhan reklamaatioilmoituksen jatkeeksi, tällä kertaa nalkutamme monesta pienestä jutusta ja sitten sellaisesta isosta jutusta kuin myöhästyikö toimitus vai ei.
Voitte arvata, lukeeko sopimuksessamme mitään toimitusaikataulusta (myöhästymissakoista kyllä). Voitte arvata, myöhästyikö toimitus Kastellin mielestä, vaikka työnjohtaja puhui elokuun lopusta ja todellisuus oli lokakuun puoliväli.
Nihkeilemällä saamme hinnasta nihkeän tonnin neuvoteltua pois. Oikeampi summa olisi varmaankin vähintään viisi, mutta emme jaksa enää vääntää. Ihan kuun lopussa toteammekin että tämä saa nyt riittää ja sovimme työn luovutetuksi.
Sehän nyt ei toki tarkoita, että hommat olisi kunnossa. Seitsemäs reklamaatioviesti laitetaan joulukuun puolella, otsikolla ”rakenteellisia ongelmia 2”. Päätän kuitenkin nyt lopettaa tästä asiasta valittamisen, sillä samalla tapahtuu paljon hyvää ja tämä saaga on nyt suunnilleen taputeltu.
Mitä nyt julkisivulaudoista melko moni pitäisi vaihtaa, koska ovat huonoa laatua ja talo näyttää vääränlaisten heijastusten takia laikukkaalta.
Piti se valittaminen lopettaa.
Ihan kohta! Kerron vielä että marraskuun alussa joku valopää murtautuu taloomme. Vetää väliaikaisen ulko-oven lukon vallan pois ja astelee sisään ihastelemaan. Kaipasi varmaan kuivia eristeitä, sillä meiltä hän ei ainakaan mitään vie.
Niihin hyviin juttuihin! Marraskuun aikana saadaan vihdoin talon julkisivu kokonaan ylös, jee! Nyt hän alkaa jo näyttää omalta itseltään (Paitsi ne paskat laudat. Nyt lopetan)! Insinööri haluaa kertoa että ulos laitettiin myös ”smyygilaudat”. Kuulostavat meikkaushommilta. En tiedä miksi joudun meikkaamaan ulkona, mutta olkoon sitten niin.
Sisälläkin tapahtuu paljon: välipohja rakennetaan, ala- ja yläkertaan tulee kumpaankin lattiavalu. Meillä on vihdoin ihan oikeat lattiat läpi talon. Lattialämmitys asennetaan tietysti sitä ennen lattian sisään, ja muitakin putkia (kuulemma kaikki tarpeellinen ilmastoinnista vesiin) vedellään paikkoihin joiden uskon olevan tärkeitä.
Keskustelemme vaihteeksi takan paikasta. En voi uskoa että keskustelemme taas takan paikasta. No nyt se on päätetty, koska varaus on asennettu. En enää muista tätä kirjoittaessa mihin se päätyi.
Puhumme Insinöörin kanssa iltaisin lähinnä näillä lauseilla: ”Eihän se talo nyt ole märkä?” ”Ei se ole. Sieltä on ne märät otettu pois.” ”Mutta miten voit muka tietää varmasti, vaadin sensoreita ja mittaamista!” ”Ei se ole märkä, se on tarkistettu” ja niin edelleen.
Minulle on kerrottu, että talo ei ole märkä. Uskon, etten tule koskaan uskomaan sitä.
Marraskuussa yläkerran kylppäriin tulee ensimmäinen lattiakaivo ja tilaamme puusepältä portaat. Niiden kustannus on vähintään kaksinkertainen budjetista.
Napsimme muutamia eri In Bed With Valeäiti -kuvia. Eräänäkin iltana suhaamme tontille vielä myöhään uimatreenien jälkeen, jotta kuva ehditään napata ennen seuraavan päivän valua. Luonnollisesti sitä valua ei aamulla tullutkaan, sillä tyypeiltä puuttui oikeanlaista sähköä.
Lapset nukahtavat ainakin kerran tämän kuun aikana auton takapenkille. Niiden penkkien päälle alkaa olla aivan uskomattoman härski kerros likaa. Takakontista löytyy kaikkea lapiosta pissapoikaan. Minä olen koko viimeisen viikon verkostoitumassa, humalassa tai krapulassa (#slush) ja Insinööri selviytyy kaikesta yksin. Huh.
Silti, päällimmäiseksi jää kiitollisuus siitä että talo on nyt vihdoin ulkoa valmis, suojattu. Sekä vahva tunne siitä että tästä tulee talo, hieno talo. Ensi vuodesta tulee kova.
