Tyttäreni löysi TikTokista laihduttavia lapsia – pitääkö koko homma kieltää?

Tunnetko lapsesi nettielämän?

Oletko tsekkaillut minkälaista kamaa lapsesi kännykästään katsoo? Luvallasi tai ilman?

Ykkönen kertoi yksi päivä nähneensä TikTokissa vähän oudon käyttäjän. Algoritmi oli suositellut hänelle käyttäjää jonka nimi oli suunnilleen ”Laihdutan 08”, ja jossa siis 12-vuotias tyttöoletettu ilmoitti painavansa 34kg, mutta tavoitteenaan on painaa 30kg.

Ihan karmeeta. Niin monella tavalla. Yritin etsiä tätä tiliä laittaakseni hänelle viestiä, mutta en löytänyt – koska vastaavia tilejä löytyi niin monta. Vielä karmeampaa. Pelkästään -08 syntyneitä suomalaisia käyttäjiä, satoja seuraajia, satoja kommentteja. TikTok on siis todennäköisesti täynnä hyvin nuorten lasten laihdutusvideoita. Ja nyt minun 10v lapseni on kohdannut maailman, jossa melkein hänen ikäisensä langanlaihat tytöt kannustavat toinen toisiaan laihduttamaan. Ei hyvä.

Pakkohan sitä oli taas miettiä. Onko TikTok turvallinen sovellus lapselle? No…ei, tietenkään. Eikä edes sallittu alle 13-vuotiaille, mutta olemme antaneet sen käyttöön nukkevideoiden tekemistä varten, eräänlaisena Tubetuksen muotona. Outoa sisältöä tulee silti väkisin vastaan. Pitääkö meidän muuttaa mielipidettämme sen käytöstä?

TikTok on tosi hauska ja ruokkii ihan uusia taitoja lapsessa, mutta sen huono puoli on tosi moninainen sisältö, jonka sovellus läväyttää ekana naamalla sen avatessa. Tajusin silti vasta tämän laihdutushässäkän yhteydessä miten paljon Ykkönen kohtaakin siellä asioita, joilta olemme yrittäneet häntä suojella.

Emme silti ole ainakaan heti kieltämässä häneltä TikTokin käyttöä, ja seuraavassa yritän selittää miksi.

Kuinka voin estää lastani näkemästä ikävää sisältöä somessa?

Netti, some ja tuntemattomien ihmisten tuottamat sisällöt on yksi pysyvä osa elämää. Siellä kohtaa kaikkea, heti kun sinne jalallaan astuu. Sitten onkin se vaikea kysymys että milloin oman lapsen voi päästää nettiin seikkailemaan.

Miltään asialta ei voi lapsiaan suojata loputtomiin. Ei kirosanoilta, kiusaamiselta, pornolta, mielenterveyden ongelmilta, uutisilta, alkoholilta, huumeilta tai oudoilta nettivideoilta. Jos lapsi ei niitä itse kohtaakaan, joku kaveri ne kuitenkin löytää tai jollain on isompi sisarus joka osaa hyvin nuorillekin opastaa aikuisten maailman salat.

Lapset puhuvat, vaikka sinä et puhuisi. Samoin lapset kyllä käyttävät kaikkia niitä netin sovelluksia, mitä te ette kotona anna käyttää.

Toki johonkin asti näitä sovelluksia voi (ja pitääkin) pitää pois lapsen elämästä omilla rajoituksilla ja säännöillä. Johonkin ikään asti tiedät muutenkin aina tarkkaan missä lapsesi menee ja kenen seurassa hän on ja sinne voit antaa omat terveisesi: ei sokeria, ei YouTubea, emme ole antaneet vielä pelata pleikkaria – mitkä omat sääntönne nyt ovatkaan.

Minkä ikäisen lapsen voi antaa tehdä asiaa x? Mahdoton sanoa.

Sitten yhtäkkiä hiipii se ikä jolloin vanhemman vaikutus vähenee ja lapsen vastuu omasta elämästään kasvaa. Ei ehkä vielä ekalla tai välttämättä tokallakaan luokalla, mutta suurin osa lapsista liikkuu jo sen verran itsenäisesti alakoulun aikana että kohtaa matkallaan myös sellaisia asioita joita ei omassa elämässä ole aiemmin esitelty, käsitelty tai sallittu.

Niinä hetkinä astuu voimaan se vuosien mittaan tekemäsi niin näkymättömältä tuntunut työ; kasvatus eli lapsen tapa suhtautua itseensä ja muihin ihmisiin, suhteessa muuhun ympäristöön (tämä ei ole mikään virallinen määritelmä vaan minun tapani ajatella asiaa).

Parhaimmassa tapauksessa homma menee niin että lapsesi on oppinut mikä on hyvää ja mikä huonoa ja mikä tärkeintä: hän on oppinut arvostamaan itseään ja ajattelee olevansa tärkeä. Niin tärkeä, että häntä pitää suojata ja että hän itse voi sen suojauksen tehdä.

Silloin hän ehkä osaa sanoa ”ei kiitos” kun tarjotaan jotain josta menee taatusti pää sekaisin tai sanoo hei lopeta jos joku kiusaa tai kääntyä pois kun joku katselee inhottavaa videota. Tai vaikka hän ei noihin pystyisikään, toimii varaventtiilinä hyvä suhde vanhempiin: uskaltaako hän kertoa kotona illan tullen että kävi tämmöinen juttu, uskaltaako pyytää apua vanhemmilta vaikka olisi tehnyt itse jotain vähän hölmöä tai sellaista mitä ei olisi saaanut tehdä?

Uskaltaako se joskus sanoa että join liikaa juhlissa joissa en olisi edes saanut olla ja jouduin kiperään tilanteeseen?

Mitä tulee TikTokiin, en usko asioiden kieltämiseen mutta en myöskään hälläväliä-asenteeseen. Ei lapselle kannata tai tarvitse asentaa yhtään mitään sovellusta vain siksi että hän haluaa ja kaikilla kavereillakin on. Helpoin tapa suojata siltä väärältä sisällöltä on estää sen saatavuus niin pitkälle kuin vain voi.

Mutta. Tulee vaihe jossa se estäminen on vaikeaa tai mahdotonta. Jos kaikilla kavereilla todella faktisesti on TikTok, voit olla varma että omakin lapsesi kuluttaa niitä sisältöjä tai jopa tuottaa niitä kavereiden luona ollessaan. Kannattaako silloin lapsellasi olla ehdoton kielto – ja samalla kynnys puhua näistä sinulle – näihin palveluihin, vai pitäisikö sinun olla hänen tukenaan niihin tutustumassa?

Minkä ikäiselle voi asentaa TikTokin?

Mitään selkeää ikärajaa netin palveluiden sopivuuteen lapsille ei voi vetää, vaikka sovelluksissa on tietysti omat ikärajansa. Helpointa on noudattaa niitä ja pitää lapset pois kännyköistä ja netistä mahdollisimman pitkään, mutta minä uskon että tapauskohtaisesti voi tehdä toisinkin.

Vanhemman vastuulla on aina palveluiden ikärajojen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen sillä vanhempi tuntee oman lapsensa kyvyt ja tunnesäätelyn taidot ja kantaa vastuun siitä onko sovellus lapselle sopiva vai ei.

Meillä on nyt melkein 10-vuotiaalle annettu TikTok-tili, jossa on hyvin selkeät säännöt. Hänellä ei mm. saa julkisen tilinsä puolella saa näkyä oma naama ja nimi. Yksityisen tilin puolella seuraajia saa olla vain omat lähimmät kaverit ja samoin hän seuraa vain tuttuja. Asetuksissa on blokattu viestit ei-seuraajilta jne jne.

Systeemimme ei ole aukoton, eikä sen tarvitsekaan olla. Tärkeintä on että Ykkönen tietää meidän seuraavan mitä sovelluksesta tapahtuu ja miten hän siellä on. Olemme tukena, mutta vähän myös valvojina.

 

Tärkeintä on olla lapsen tukena ja ymmärtää mitä hän netissä tekee, edes suunnilleen

Minusta tärkeintä ei ole se onko lapsella omia tilejä sovelluksiin tai kuinka monta minuuttia päivässä sitä kännykkää saa katsoa, vaan se tekeekö lapsi sitä yksinään. Henkisesti yksinään siis. Vanhempien pitäisi olla ainakin sen verran kiinnostuneita ”nuorten hömpötyksistä”, että tietää mitä kulloisetkin kuumimmat sovellukset tekee, miten niissä ollaan ja miksi ne on niin kivoja lasten mielestä.

Jos vanhempi suhtautuu lapsen harrastuksiin, joita erinäiset sovellukset hyvinkin voivat olla, väheksyen tai ihmetellen, on tosi vaikea tukeutua siihen samaan vanhempaan ikävän tilanteen sattuessa päälle. TikTokin tanssivideoita kuvaavan voi olla aika hankala lähestyä aikuista, joka rypistää otsansa hämmentyneenä ensimmäisen käsiliikkeen nähtyään.

Nuoren voi olla tosi vaikea alkaa selittää netissä kohtaamaansa ongelmaa, jos ensin pitää perustella miksi edes on koko palvelussa. Se johtaa äkkiä salailuun.

En nyt halua tässä jeesustella ja sano että meillä olisi kaikki asiat täydellisesti ja koko nettihomma täysin hanskassa. Ei todellakaan ole. Mutta ainakin aion tehdä kaikkeani pysyäkseni hereillä. Yritän pitää jonkinnäköisen keskusteluyhteyden, luottamuksen ja kevyen valvonnan nyt ja myös vähän vanhemman lapsen kanssa.

Yritän myös pysyä kärryillä siitä mitkä sovellukset on cool ja mitä lapset siellä tekee. Yhtäkään sovellusta ei ladata meidän tietämättämme ja lisäksi mulla on itselläni tili kaikissa Ykkösen käyttämissä sovelluksissa. Seuraan, olen mukana, kannustan ja tuen – ja välillä tsekkaan mitä on tehty ja tarkistan puhelimen yhdessä lapsen kanssa.

Miten te olette nämä asiat ratkaisseet vai mietittekö niitä lainkaan?

 

*Huom: TikTokin virallinen ikäraja on 13, monessa paikassa sen katsotaan sopivan vasta 16-vuotiaille.

Viihdevintiöt kokosi TikTokista hyvän katsauksen, jonka perusteella voit pohtia sopiiko TikTok teidän elämään vai ei.

Blogin perustaminen: 10 vinkkiä alkuun

Sain sähköpostiin hauskan kyselyn ystävältäni. Hän kyseli kaverin puolesta, kuinka toimia jos haaveena on blogin perustaminen:

”Ystäväni on pohtinut blogin perustamista ja itse siihen häntä koko ajan tunnun painostavani, joten osaisitko Hanne auttaa? Mistä pitäisi lähteä? Mitä tulisi ottaa huomioon? Niin kun että ylipäänsä mitä?”

Äkkiäkös tähän vastaa, ajattelin. Päässäni pyöri monen monta alaotsikkoa, joihin liittyi SEO, analytics, kuvasuhteet ja portaalitekniset asiat. Sitten muistin että kaikki päähäni tulevat vinkit ovat enemmän sitä osastoa, jonka vuodet pakosta sinulle opettavat ja joista tietäminen alkutaipaleella ei auta kyllä yhtään ketään. Virheitä, joita tulet tekemään joka tapauksessa ja jotka kannattaakin tehdä.

Aloittaessa kyse on oikeasti tosi yksinkertaisista asioista.

10 vinkkiä bloggaamisen aloittamiseen

blogin perustaminen

1. Päätä perustaa blogi.

Yllättävä avaus! Ensin pitää haluta perustaa blogi. Hyviä syitä perustaa blogi on mm. jonkin tietyn projektin seuraaminen (raksa, vauva, häät); yhteyden pitäminen (jos vaikka muutat Havaijille kuten Anu perheineen!) tai ideaalisti halu kirjoittaa. Huonoin syy perustaa blogi on raha ja ilmainen tavara. On olemassa iso tukku parempia duuneja noihin ja lisäksi tuppaat tekemään skeidaa sisältöä jos tavoitteena on raha lukijan koukuttamisen sijaan.

Blogillasi voi olla jokin tietty aihe (lapset, raskaus, raksa, autot, muumimukit, huonekasvit – aivan mikä vain) mutta ei ole pakko olla. Blogin keskiössä voit hyvinkin olla sinä ja sinun puuhasi. Itse päätät mistä kirjoitat ja vain sinä päätät mitkä aiheet blogiisi mahtuvat! Yksi hyvä nyrkkisääntö: Jos tuntuu että päivität kaikkia somekanaviasi niin paljon ettet enää kehtaa kaikkea laittaa julki, sinulla saattaisi olla riittävästi sanottavaa / näytettävää blogiin.

2. Avaa blogi.

Ota WordPress tai Blogger, ei väliä kumpi. Valitse jokin valmis pohja googletuksen perusteella, ja pyydä apua joltain nörttikaverilta tarvittaessa. Valitse mieluummin väritön, mauton, hajuton kuin hauska ja persoonallinen pohja. Oleellisinta on että tekstiä on mukava lukea, erityisesti kännykällä. Tulet kyllästymään pohjaasi ensimmäisen vuoden sisällä useamman kerran joten turha revitellä! Toisaalta, vaihtoon se menee kuitenkin niin ihan sama!

3. Valitse nimi.

Nimi on vaikea! Mieti nimeä ainakin kaksi kertaa. Tänään hassulta tuntuva sanamuunnos saattaa hävettää ensi viikolla ja eilisen sisäpiirin vitsi ei kanna loputtomiin.  Taivutetut ja monimutkaiset lauseet voivat olla haastavia, mutta ne ovat toisaalta aivan ihania. Omia omituisia suosikkejani ovat Kuka eiku mikä eiku joku olet Laura, Rimpuileva Mamma, Muitaihania , Mua muisteletko eiku..joku Kustaa tai I’m a human not a sand..ööö..whichiltä (joka löytyy kätevästi myös haulla ”voileipäblogi”).

Oikeastaan, ihan sama tämäkin. Lempinimiä tulee kaikille ja blogi kasvaa lopulta nimensä ympärille. Tiesitkö muuten että Valeäiti oli aluksi Valeäidin tunnustukset? Jäi tunnustukset vähiin mutta äiti jäi vaikka jutut meni eteenpäin.

4. Kirjoita.

Kirjoittajaksi oppii kirjoittamalla. Kirjoita lyhyitä tekstejä, pitkiä tekstejä, hassuja pakinoita tai syvällisiä pohdintoja – kunhan kirjoitat! Kirjoittaessasi mieti hiukan kuka tekstiä lukee ja mikä häntä kiinnostaa. Editoi lukija mielessäsi turhia pois reilulla kädellä – useimmiten ison osan tekstistä voi karsia pois ajatuksen kärsimättä. Kirjoita mieluummin kolumnia kuin päiväkirjaa: älä moikkaa lukijaa, mutta oleta että hän on tavallaan tuttu: suunnilleen sitä kohderyhmää, jota ajattelet.  Mieti, että jokaisessa tekstissä pitäisi olla jokin kantava ajatus, hassu tarina tai kiinnostava tapahtuma. Tekstillä pitää olla jokin arvo lukijalleen! Tämä kaikki helpottuu kun vain kirjoitat. Kirjoita.

5. Kuvita.

Ota kuvia jos osaat ja kuvita niillä tekstiäsi. Kuvat eivät ole yleistä luuloa vasten pakollisia, mutta usein kyllä arvostettuja. Huonoja kuvia sen sijaan ei kukaan jaksa turhaan katsella. Tämä pätee muuten myös toisinpäin: Jos blogisi on kuvapainotteinen, sanoita sitä. Mutta sanoita hyvin, sillä myöskään huonoa tekstiä ei kukaan tarvitse.

Sitten HUOM, nyt tarkkana: voit lainata muiden kuvia mutta silloin pitää täyttyä kaksi tärkeää kohtaa: 1. sinulla on erikseen kysytty lupa kuvan käyttöön  ja 2. kerrot selvästi lainanneesi kuvaa ja kerrot kenen se on.

6. Keskustele.

Bloggaaminen on pohjimmiltaan yhteisöllinen juttu. Saat toki kirjoitella omaksi huviksesi ilman kommentointia, mutta silloin otat riskin että kirjoittelet jatkossakin yksin. Muista ennen kaikkea keskustelu muissa blogeissa: käy kommentoimassa niitä (ja muista että hyvällä kommentistakin on taas muille arvoa!) kirjautuneena käyttäjänä, jolloin houkutat muita kommentoineita omaa blogiasi kurkkaamaan.

7. Jaa.

Linkitä blogisi erilaisiin blogiportaaleihin, kuten Bloglovin ja blogit.fi. Perusta omia somekanavia, mutta maltilla. Blogilla on ihan hyvä olla oma FB-sivu, Insta-tili tai jopa Twitter-tili aihepiiristä riippuen, mutta mieti mitä juuri sinä tarvitset ja jaksat. Jokaista pitää päivittää yhtä suurella rakkaudella kuin blogiasikin, mutta hyvin hoidetut somekanavat tuovat toki lisää yhteisöä juttujesi pariin.

8. Kierrätä.

Kun homma alkaa luistaa ja tuotostesi joukossa alkaa olla timanttia, käytä sitä uudestaan. Hyvä kuva toimii monen tekstin kuvituksena, hyvä ajatus kestää kyllä kolmenkin erilaisen tekstin yli ja hauskan joulujutun voi ihan huoletta jakaa joka vuosi. Hyviä sisältöjä voi ja pitää käyttää uudestaan! Huomaat pian että juuri tästä syystä juttuja kannattaa kirjoittaa ”ajattomiksi”, sellaisiksi että ne voi vaikka ihan suoraan jakaa myöhemmin. Veera on kirjottanut tähän loistavat ohjeet, ne löytyy täältä. Kierrätä myös muiden juttuja! Niissä somekanavissasi voi hyvin jakaa myös muiden hyviä juttuja, kunhan muistat tägätä ja kertoa kenen juttuja jaat. Voit olla arvokas (kiinnostava) ihan vain jakamalla kaikenlaista ajatuksiisi liittyvää!

9. Ole kiva tyyppi

Bloggaaminen jos jokin on ammatti, jossa hyvillä verkostoilla pääsee pidemmälle kuin ilman. Ole kiva tyyppi! Juttele muiden kanssa, tutustu rohkeasti, mene alan tapahtumiin, laita suoria viestejä Instassa..mutta älä tunkeile. Ihan sellaiset perushyvät sosiaaliset taidot ovat tärkeät, sekä livenä että netissä. Tägää toiset bloggaajat omissa kuvissasi, jaa muiden juttuja, kommentoi kauniisti, pyydä muilta palautetta, kysy saatko tulla kuvaamaan…mitä vain, kunhan tutustut muihin ja olet kiva. Mainio Janita Autiokin on oman uransa aloittanut ihan vain kysymällä isoilta julkimoilta saako tulla kuvaamaan (tämän opin Hannen ja Satun mahtavan podin tokasta jaksosta, jonka voit kuunnella täällä). Kyllähän hän sai kun kerran kivasti kysyi!

10. Ihan sama. Ota rennosti.

Tämä sanapari tuntui toistuvan vinkeissäni, joten tehdään siitä vielä oma vinkkinsä. Ajattele aina välillä ihan sama. Ota rennosti. Bloggaaminen on lopulta melko kepeää hommaa, joka antaa tekijälleen juuri niin paljon kuin haluat sen antaa. Se myös ottaa jonkin verran, erityisesti jos teet tästä elämää suuremman asian. Vaikka blogimaailma onkin mennyt ammattimaiseksi ja taso on kova, ei sinun tarvitse heti alkuun ottaa kuvia ammattikuvaajan kanssa matchalatte kädessäsi juuri oikeansävyistä seinää vasten. Kiinnostavat ihmiset löytävät lukijoita omalla tyylillään, omalla tahdillaan. Joten: aina jos huomaat pähkiväsi jotakin detaljia todella pitkään, muista sanoa itsellesi ”ihan sama”. Jos menee vähän pieleen, siitä oppii.

vinkkejä blogin perustamiseen

Sitten ei muuta kuin aloittamaan! Blogin perustaminen ei lopulta ole sen kummempaa, sen kuin tekee vain! Jos päädyt avaamaan oman blogisi näiden vinkkien perusteella, vaadin saada kuulla siitä kaiken eli kommentoi alle kuka olet ja mitä kirjoitat.

Konkareille pyyntö, kertokaa mitä listasta uupuu niin lisätään!

Erakkoja, parisuhteen saloja ja sinkkumutseja

Huomatessani perjantaina että voit on vähän vähissä, pidin huomaamattani pienen tauon somesta. En mitään dramaattista enkä tarkoin harkittua, mutta sillä lailla terveen sokeriaddiktin tavoin vähensin kun sokeri alkoi tuntua hampaissa pahalta.

Te ette ehkä ehtineet edes huomata mitään, eikä ollut tarpeenkaan. Mulle tämä kolmen ja puolen vuorokauden hiljaisuus tuntui tosi pitkältä. Erakoitumiselta.

Erakoitumisen fiilis johtuu siitä, että olen jotenkin ylivireystiloissani ajautunut ihan maaniseen päivityspakkoon. Ajattelin, että blogia on pakko päivittää joka päivä su-to välillä eli juttuja on kirjoitettava läpi viikonlopun (juu ei ole). Että jokaisesta podcast-jaksosta on pakko kirjoittaa sen julkaisun iltana (ehei). Että Instassa pitäisi olla jotain timanttista ainakin kerran kahdessa päivässä, ja FB statuksia nyt vähintään pitää olla jos ei muuta (eih eih eih).

Niinpä. Poskettoman hullua.

En minäkään tiedä mistä tuo ajatusmalli tuli, mutta nyt se on poissa. Hetkellisesti. Löysin taas sellaisen tolkun ihmisen sisältäni, joka käy töissä, juttelee lasten kanssa, syö ystävien tekemää törkyhyvää ruokaa ja käy ehkä lenkilläkin eikä koe pakonomaista tarvetta kertoa näistä jokaisesta heti paikalla tai ehkä ollenkaan nettiin.

Oli ihanaa. On edelleen ihanaa. Löysin myös tämän tärkeimmän taas sieltä tavoitekerrosten alta: Kirjoitan silloin kun siltä tuntuu. Kun tekee mieli sanoa jotain, kun haluan kirjoittaa jotain itselleni muistiin, enkä tykkäysten perässä.

Sillä myönnettävä se on; sitähän tämä kaikki on. Pitäisi saada parempaa, kovempaa, enemmän ja isompaa! Peukkuja ja kommentteja! Enemmän tykkäyksiä FB-sivulle (melkein yli haamurajan 2000 mutta kuka niitä laskee), enemmän sivulatauksia, missä seuraava viraali! Ei siksi että sillä olisi yhtään mitään helvetin arvoa mulle, vaan siksi että kun jotain ryhdyn tekemään, se pitää tehdä kunnolla. Ehkä jopa paremmin kuin muut.

Tiedän, tiedän. Olen Kreisibitch83.

No mutta, tästä on suunta vain ylöspäin. Sain mm. salilla suuren ahaa-elämyksen, josta ajattelin sitten kirjoittavani oikein pitkän tekstin. Ajattelin että hyvin kirjoitetusti siitä voisi tulla oikeinkin hyvä ja vaikka viraaliksi lähtevä teksti. En jaksa, ketä kiinnostaa. Kerron sen lyhyesti (sen sijaan tämä koko postaus alkaa olla jo kaikkien sääntöjen vastainen sekä mitassaan että laadussa. Fuck this diem myös).

Valeäidin vinkki parisuhteeseen: ”Jaa se puolisolle”

Kun näet jotain hauskaa jaettavaa Facebookissa tai keksit jotain nasevaa joka sopisi hyvin Twitteriin, älä ota kännykkää käteen. Älä ”jaa” yhtään missään. Kerro se hauska juttusi mieluummin puolisolle. Kummastele hänelle mitä outo tyyppi salilla teki, kerro kuinka mielenkiintoisen artikkelin luit tänään ja kuvaile miten siistin näyn näit tuolla lenkilläsi. Puolisolta saatu hehe, wau! tai aijaa? voittaa milloin tahansa sata virtuaalipeukkua ja saattaa aiheuttaa livekeskustelua. Saattaa jopa pelastaa kännyköihin valuneen parisuhteen.

Tosin, kerroin sitten omien oppieni mukaisesti tämän timantin Insinöörille, eikä sitä kamalasti kiinnostanut. Kävi vain puhumaan jotain veroilmoituksesta.

Menen siis tekemään sitä.

Toivotaan, että keksin taas paljon juttuja joista kirjoittaa, koska kirjoittaminen on edelleen ihanaa. Ja hei jos toivomaan lähdetään, niin menkää kuitenkin kuuntelemaan viime viikon podcast-jakso, jossa maailman ihanin Tiina kertoo minkälaista on olla äiti ja sinkku. Både och. Se oli ihan sikahyvä jakso sekin.

Laitan sen tähän alle vähän niin kuin kokeeksi. Ja kirjoitan siitä sen standardieni mukaisen julkaisun sitten myöhemmin. (Jos jaksan).