”Älä tee turhaa lastensuojeluilmoitusta”, huhuilin Instagramissa kun olin kuullut kahdesta eri vaikuttajasta, joista tehtiin lastensuojeluilmoitus somen perusteella. Halusin tarttua siihen, ettei lastensuojelun arvokkaita resursseja käytettäisi (tuloksettomaan) kiusaamiseen.
Silloin pyysin vieraskynätekstille kirjoittajaa, jotta saataisiin aito kokemus ja parempaa tietoa ilmiöstä, jota en itse tarpeeksi tuntenut. Milla Periaatteen nainen -blogista pystyi valitettavasti tarttumaan aiheeseen omakohtaisella perättömän ilmoituksen kokemuksella ja haastatteli vielä tekstiinsä mukaan lastensuojelun edustajaa Venla Abneuyta.
Millan tekstin luettuani muutan kantaani vähän (ja muokkasin alkuperäistä IG kuvatekstiä). On itse asiassa oikein ja tärkeää tehdä ilmoitus toisesta perheestä matalalla kynnyksellä, eikä jäädä odottelemaan josko joku muu tekisi. Mutta siinä kannassani pysyn että älä tee kiusallasi lastensuojeluilmoitusta. Se on typerää, ja lisäksi aika hampaatonta sillä lastensuojelu ei ole mikään rangaistus, jonka kanssa toimiminen olisi ihmiselle kurja kohtalo.
Perättömällä, kiusaamistarkoituksella tehdyllä ilmoituksella viet aikaa pois perheiltä, jotka todella tarvitsevat apua. Lastensuojelu onkin nimenomaan perheitä auttava taho, jonka kanssa kannattaa itsekin hakeutua tekemiseen jos perheessä on hankaluuksia. Jos siis huolesi on aito (itsestäsi tai muista), tee ihmeessä ilmoitus!
Mutta jos taas yrität saada toiselle tukalat oltavat, mene vaikka kävelylle. Parempi vaikutus omaan hyvinvointiisi sillä on.
Tästä eteenpäin tämän blogikirjoituksen teksti on vieraskynä-kirjoitusta, Milla Palkoahon kirjoittamana.
VIERASKYNÄ: Miltä tuntuu kun sinusta tehdään perätön lastensuojeluilmoitus?
– No tässä on sosiaalipäivystyksestä hei. Meille tuli tuota tällainen soitto, että olisi huolta teidän lapsista. Että siellä ainakin kiroillaan ja huudetaan ja koiraakin on kuulemma lyöty. Että mitenköhän siellä nyt menee?
Olin juuri saanut tungettua tuplarattaisiin yhdeksänkuisen kuopuksen sekä 3-vuotiaan keskimmäisen ja jollain keinolla lahjottua mukaan myös väsyneen 5-vuotiaan. Olimme nimittäin palaamassa kotiin lääkäristä, jossa monta yötä perheen vauvaa valvottanut (eli siis huudattanut) vauvarokko oli diagnosoitu ja todettu onneksi ohimeneväksi olotilaksi.
Vuonna 2015 tehtiin lastensuojeluilmoitus 66 406 lapsesta, ja kolme näistä ilmoituksista koski minun lapsiani. Lapsiani, joille ei ole koskaan kotona kiroiltu. Lyötykään ei ole, jollei lasketa veljesten välisiä kahnauksia. Välillä kyllä huudettiin, tunnustan.
Itselläni on aavistus siitä, kuka oli nimettömän ilmoituksen takana. Naapurisopu oli ollut koetuksella jo ennen lasten syntymää, kun alakerran naapuri jätti vihaisia lappuja koiriemme edesottamuksista ja vaihtoi langattoman verkkonsa nimeksi “kiva kun yläkerta metelöi”. Emmekä me mitään unelmanaapureita olleetkaan: sekunnissa nollasta sataan kiihtyvä vauva, taapero joka puheen puuttuessa yleensä huusi asiansa ja isoveli, jolla legot ja rakennuspalikat lentelivät. Kipeää oloaan muutaman yön itkenyt vauva oli ilmeisesti katkaissut kamelin selän.
– Vaikka emme toivo ns. turhia ilmoituksia, totuus on, että lastensuojeluilmoituksia tehdään todellisuudessa liian vähän, kertoo Vantaan kaupungilla työskentelevä sosiaalityöntekijä Venla Abney.
Lastensuojeluilmoitusten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Ja me kaikki tiedämme ne tapaukset, joissa apua ei ole saatu ajoissa. Siksi lastensuojelun puolelta toivotaankin, että kynnys olisi ennemmin liian matala kuin korkea: jokainen ilmoitus katsotaan tapauskohtaisesti. Abney kuvailee arviota monipuoliseksi. Siinä kuullaan tarvittaessa useita osapuolia, esimerkiksi terveydenhuoltoa tai koulua. Yleensä ensimmäiseksi otetaan yhteyttä perheeseen, josta ollaan huolissaan.
Näin alkoi myös meidän matkamme lastensuojelun siipien suojassa. Päivystävän sosiaalityöntekijän puhelu oli melkoinen järkytys. Viimeiset viisi vuotta olin pinnistellyt ollakseni paras mahdollinen äiti, ja nyt sitä epäiltiin viranomaisia myöten. Vaikka jo puhelun aikana kävi selväksi, että ilmoitus oli tehty hatusta vedetyillä väitteillä, aloin silti heti epäillä. Että olinko ollut liian äkäinen uhmaikäisille, olinko yöllä reagoinut kuumeisen vauvan huutoon liian hitaasti.
Puhelinkeskustelun aikana päivystäjä totesi, että akuuttia hätää ei ole. Olimme juuri olleet kirjastossa ja lääkärissä ja lupasin hankkia todistajia siitä, että lapset olivat rakastettuja ja ravittuja. Kaupungin sosiaalityöntekijät tulisivat kuitenkin tarkastamaan tämän ihan itse, ja aika sovittiin reilu viikon päähän. Äitienpäivän jälkeiselle maanantaille.
– Palveluntarve arvioidaan perhekohtaisesti. Sitä ei tehdä yksittäistä sosiaalisen median päivitystä tuijottaen. Ilmoituksen tekijän ei tarvitse itse tietää varmuudella avuntarvetta, vaan meidän työtämme on arvioida näitä asioita. Monella ammattiryhmällä, kuten opettajilla ja päivähoidon henkilökunnalla, on ihan lakisääteinen velvollisuus ottaa yhteys lastensuojeluun arviointiprosessin käynnistämiseksi, Abney selittää. Sosiaalisen median päivitykset nousivat esiin kun alkuvuodesta kaksi some-vaikuttajana työskentelevää äitiä vastaanottivat samanlaiset huolestuneet puhelut kuin minä vuosia sitten. Ja heidän kohdallaan ilmoitukset oli tehty sosiaalisen median päivitysten perusteella.
Lastensuojeluviranomaisten vierailu jännitti. Siivosin ja leivoin. Pohdin vielä tavallistakin enemmän omia kasvatusmetodejani. Äitiys oli siihenkin saakka ollut jatkuvaa kriiseilyä sen suhteen, olenko riittävän hyvä ja mitä voisi vielä tehdä paremmin.
Viranomaisten visiitti sujui hyvässä hengessä, vaikka lässähtänyt kakkuni ei jostain syystä kelvannutkaan. Vajaan tunnin keskustelujen jälkeen todettiin, että meidän perheellä on kaikki hyvin. Ja ennen kaikkea: lapsilla on kaikki hyvin. Muutaman viikon kuluttua tämä vahvistettiin vielä kirjeitse: postissa tuli jokaisesta lapsesta kolmisivuinen arvio, ja kaikkien kohdalla huoli todettiin turhaksi. Huokaus.
– Yhden lastensuojeluilmoituksen käsittely vie työntekijältä 20 minuutista tunteihin, kertoo Abney. Lastensuojelun työntekijöiden asiakasmäärät vaihtelevat kunnittain, mutta lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ammattijärjestön suositus enintään 25 asiakasperheestä toteutuu harvoin.
Meistä tehty lastensuojeluilmoitus tuntui pahalta. Ahdisti, että joku vieras ihminen koki, että tällä tapaa meidän perheen saisi ruotuun. Tai ehkä taustalla oli aito huoli, vaikka silloin ehkä ilmoituksen yhteydessä ei olisi ollut tarvetta valehdella. En pelännyt, että lapset haettaisiin sen kummempia kyselemättä pois. Olin kylläkin huolissani siitä, torppaisiko tämä merkintä tulevaisuuden unelmani sijaisperheenä toimimisesta. Niinkään ei kuitenkaan käynyt.
Lastensuojeluilmoituksen tekeminen kiusaamisena tai kostona haittaa ennen kaikkea lastensuojelun työtä, jossa resursseille on parempaakin käyttöä. Vaikka lastensuojeluilmoitus omasta lapsesta ei tunnu koskaan hyvältä, oli huoleen syytä tai ei, olen itse kiitollinen siitä että on olemassa instanssi, jonka tehtävä on auttaa minunkin lapsiani jos oma vanhemmuus joutuu koetukselle.
Vieraskynä päättyy, kiitos tuhannesti Milla tästä tekstistä!
Tämän tekstin kommentointi on moderoitua, mutta toivottua! Onko sulla kokemuksia perättömästä lastensuojeluilmotuksesta? Oletko itse tehnyt toisesta perheestä ilmoituksen, tai omastasi?