Pitkästä aikaa, ihan aitoja tunnustuksia, minulta teille. Tarjolla hyvää omaatuntoa, ylemmyydentunnetta ja sallittua paheksuntaa. Olkaa hyvät!
- Pyörällä saa ajaa olohuoneessa
- Olkkarin matolla saa kävellä kengät jalassa
- Hampaita ei ole pakko pestä joka aamu
- Nenää saa kaivaa ruokapöydässä
- Sen jälkeen sormi voi mennä suuhun
- Ruokaa saa syödä käsin
- Käsiä ei tarvitse pestä sisään tullessa, ennen ruokailua, ruoan jälkeen
- Pöydästä saa poistua ilman lupaa
- Sohvalla saa pomppia
- Kirjojen päällä saa seistä
- Leluja ei tarvitse siivota paikoilleen
- Karkkipäivä on myös lauantaina
- Kännyköillä, tableteilla, kameroilla ja tietokoneilla saa leikkiä
- D-vitamiinia ja ksylitolipastillia ei ole pakko ottaa joka päivä
- Päälle saa pukea ihan mitä haluaa
- Autossa saa syödä ja juoda (ei tosin kannattaisi)
- Aikuisten keskustelut saa keskeyttää
Helpottiko? Hyvä, nyt alan sitten vähän perua. Nämä eivät tietenkään ole yleislinjauksia, vaan näkökulma jonka anna lapsilleni tasaisin väliajoin, jättämällä kieltämättä tai nalkuttamatta. Joskus selkä kääntyy kriitisellä hetkellä ja johdonmukaisuus on mennyttä.
Kyse ei ole pelkästä boheemista asenteesta, että näitä juttuja erityisesti arvostaisin, tai aina antaisin mennä läpi sormien. Suurimmaksi osan aikaa yritän jaksaa tsempata ja karsia näitä pois. Kyllä ne joka kerta kyrsii.
Mutta pohjimmiltaan kyse on ”choose your battles” mentaliteetistä. Jos annan sen sormen kulkea sieraimen ja suun väliä, en nappaa niitä kenkiä heti pois matolta, ja annan lapsellekin karkin kun en kerran itsekään osaa olla ilman, jätän jotain jaksamista vielä niihin tärkeisiin juttuihin. Ajoittaisella (päivittäisellä) lepsuilulla varmistan että jaksan puuttua ihan jokaiseen tönäisyyn ja lyömiseen, minulle epäkunnioittavasti puhumiseen tai toisen tyhmäksi kutsumiseen.
Jotkut asiat on ärsyttäviä ikuisuusnalkutuksia, toiset vedenjakajia, ehdottomia sääntöjä. Syököön vaikka pelkkää pullaa mutta suojatielle ei mennä yksin, äitiä totellaan kadulla ja muita ei vahingoiteta. Kaiken kaikkiaan huomaan että käytöstavat, yleinen siisteys ja sivistys eivät ole minulle läheskään niin tärkeitä kuin toisten kunnioittaminen ja turvallisuus. Ja varmaankin mulla on aika paljon alhaisempi vaatimustaso sääntöjen noudattamiseen ylipäänsä, muutama oleellinen näköjään riittää.
Ja vaikka aina välillä toki toivon että lapseni ei söisi omaa räkäänsä kiinteistövälittäjän kysyessä nimeä, tiedän että tosipaikan tullen nämä pullamössölapsukaiset osaavat olla toisille ihmisille ihmisiksi. Siitä haluaisin olla jatkossakin ylpeä.
Mitkä säännöt ovat teillä ehdottomia?